

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei ole koronapassin takana – Ranne: ”Eriarvoistava järjestelmä, joka ei ratkaise mitään”
Niin sanottu koronapassi tulee todennäköisesti käyttöön Suomessa jo tämän viikon lauantaina. Perussuomalaisten mielestä koronapassi ei kuitenkaan ratkaise asioita, vaan lisää ongelmia jakamalla ihmisiä. Myös rokotetut voivat kantaa ja tartuttaa koronaa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Markus Lohen (kesk.) arvion mukaan passia voisi vaatia vain tilanteissa, joissa käytössä on koronarajoituksia koskien tilojen käyttöä. Vaihtoehtona rajoituksille toiminnanharjoittajat voivat ottaa käyttöön koronapassin, jolloin vältetään viranomaisten rajoitukset asiakaspaikkamääriin.
Perussuomalaiset ei kannata koronapassia. Perussuomalaiset kyseenalaisti koronapassin tarpeellisuuden ja oikeudenmukaisuuden jo syyskuussa eduskunnan kyselytunnilla. Myös puheenjohtaja Riikka Purra äskettäin vahvisti Twitterissä, että eduskuntaryhmä ei ole koronapassin takana.
Muutamia asioita:
1. Eduskuntaryhmä ei kannata koronapassia. Olemme tämän monta kertaa tuoneet esille. Käytimme toissaviikolla koko kyselytunnin osuutemme asian kertomiseen. Äänestämme substanssivaliokunnissa ja salissa esitystä vastaan.
2/5
👇
— Riikka Purra (@ir_rkp) October 10, 2021
Koronapassi lisäisi ongelmia
Keskustan kansanedustaja Hanna-Leena Mattilan mukaan koronapassi vain mahdollistaisi sen, että yritykseen voi ottaa asiakkaita sisään.
Perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne toteaa, että joissain yrityksissä saatetaan vaatia koronapassia vaikka rajoituksia ei olisikaan.
– Ymmärtääkseni voidaan vaatia. Se on vapaata asiakasvalintaa, kuten maskin käyttö, Ranne sanoi tänään MTV:n Uutisaamussa.
Perussuomalaiset äänestävät eduskunnassa koronapassia vastaan. Ranne kuvaa koronapassin olevan kansaa eriarvoistava ja jakava.
– Ylipäätään koko päätöksentekoprosessi ja koronaan liittyvä viestintä on ollut epäloogista. Tällä hetkellä meillä on tietoa esimerkiksi siitä, että rokotekattavuus ei korreloi suoraan uusien tartuntojen määrän kanssa.
– Perussuomalaisten mielestä koronapassi ei ratkaise asioita, vaan lisää ongelmia jakamalla ihmisiä, Ranne sanoo.
Alueelliset rajoitukset toimiva keino
Ranteen mukaan jo nykyiset alueelliset rajoitukset ovat toimiva keino.
– Kenenkään kannalta ei ole hyvä, että rinnalle tuodaan eriarvoistava järjestelmä, joka ei ratkaise mitään. Meidän mielestämme olisi tärkeää avata yhteiskuntaa asteittain. Jos takapakkia tulee, voidaan käyttää alueellisia rajoituksia. Mielestämme on myös tärkeää, että yrityksille korvataan rajoituksista aiheutuvat menetykset, Ranne sanoo.
Hän jatkaa, että koronapassin hyöty on kyseenalainen.
– Nythän myös THL on todennut että myös rokotetut voivat kantaa ja tartuttaa koronaa. Käytännössä tässä tulisi käymään niin, että koska koronapassin ylläpitäminen edellyttää joko sairastetun taudin, rokotukset tai testissä käymisen, niin ollaan ajautumassa kohti tilannetta, jossa ihmisiä pakotetaan ottamaan rokotukset.
Kasaisi painetta ottaa rokotus
Mattila korosti, että passin voi saada myös rokottamaton henkilö. Ranne totesi, että passi kuitenkin kasaa painetta ottaa rokotus.
– Eihän ihmisillä ole mahdollisuutta ylläpitää passia sillä, että juoksevat jatkuvasti testeissä. Pakollinen rokotus ei kuitenkaan kuulu yhteiskuntaan: me emme voi rajata rokotepassikäytännöllä ihmisten itsemääräämisoikeutta. Jos menemme jo kolmanteen rokotuskierrokseen – kuten näyttäisi olevan tapahtumassa – ja jos tästä on syntymässä jokasyksyinen influenssarokotustyyppinen, niin me emme voi säätää siihen pakkoa.
Lääketieteen tohtori Heikki Pälve on esittänyt ajatuksen, että rokotteesta kieltäytyvät joutuisivat itse kustantamaan terveydenhoitonsa, jos saavat koronatartunnan ja joutuvat sairaalahoitoon.
Ranne pitää ehdotusta kummallisena.
– On otettava huomioon tasa-arvoinen kohtelu. Miten toimittaisiin esimerkiksi tupakoitsijoiden kohdalla? Ranne sanoi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronarokotus koronapassi koronarajoitukset Markus Lohi päätöksenteko viranomaiset Hanna-Leena Mattila Riikka Purra Lulu Ranne hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Koronapassin valmistelu lopetettava

Perussuomalaiset kyseenalaistavat koronapassin tarpeellisuuden: ”Laittaa jopa lapset eriarvoiseen asemaan”

Wihonen: Suomi tilasi miljoonia koronarokotteita, joita ei voida käyttää – kelpaavat kuitenkin kehitysmaissa

Valtaosa koronan takia sairaalassa hoidettavista vieraskielisiä – rokotevastaisuus, pelot ja ennakkoluulot syynä sairastumiseen

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Uhrasiko keskusta Lapin matkailuyrityksiltä toisenkin joulusesongin?

Nokka ei kauaa tuhissut: Belgiassa koronapasseissa tietomurto jo ennen niiden käyttöönottoa

Antikainen: Missä on koronan sairastaneiden oikeusturva, jos tehosterokotetta ei saa?

Perussuomalaiset äänestivät koronapassin hylkäämisen puolesta – hallitus tyrmäsi epäkohtien korjaamisen

Perussuomalaiset: Krista Kiuru käveli jälleen kerran valiokuntien ja THL:n yli matkustusrajoituksissa – ”Kiurun toiminta on kummallista ja heikentää matkailualan toimintaedellytyksiä entisestään”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












