

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaisten Tavio: Ostovoimaa parantamalla työpaikkoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio hämmästelee vasemmiston nuivaa asennetta yrittäjiä kohtaan ja toisaalta kokoomuksen, keskustan sekä sinisten halua kyykyttää työntekijää aktiivimallin kaltaisilla toimilla.
– Tällainen yrittäjän ja työntekijän vastakkainasettelu ei ole nykypäivää. Pienyrittäjä on nykypäivän duunari. Yrittäjäystävällisyys ja työntekijöiden tukeminen yhdessä ovat kestävä linja. Kun sekä yrittäjä että duunari voivat hyvin ja he ovat yhteisymmärryksessä, se on molempien etu, Tavio toteaa.
Konkreettisia keinoja työllisyyden kasvuun
Tavio esittää työllisyyden kasvattamiseen monia eri keinoja. Tavio korostaa, että työllisyyden kasvun myötä ostovoima paranee, joka vaikuttaa positiivisesti niin valtion verotuloihin, yritysten asemaan kuin yleiseen hyvinvointiinkin.
– Esitämme konkreettisia parannuksia yrityksille, kuten arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostoa 20 000 euroon ja huojennusrajan nostoa 40 000 euroon. Viron yhteisöveromalli on otettava Suomeen sopivana mallina käyttöön niin, että yritys, joka ei nosta osinkoja, vaan investoi ja työllistää, ei ole yhteisöverovelvollinen, Tavio luettelee.
Perussuomalaiset myös keventäisivät yrittäjän byrokratiaa esimerkiksi luopumalla ennakkoverojärjestelmästä ja siirtymällä reaaliaikaiseen verotukseen.
– Kotitalouksien ostovoima kasvaa myös, kun perussuomalaisten esittämällä tavalla alennetaan asumisen ja autoilun kustannuksia sekä parannetaan eläkeläisten asemaa, Tavio lisää.
Ansiotuloverotusta kevennettävä
Perussuomalaiset ovat esittäneet myös ansiotuloverotuksen laskua sitä mukaa, kun työllisyys kasvaa. Keskituloisten verotus on Suomessa huomattavasti korkeampaa kuin esimerkiksi Ruotsissa.
– Keskituloiselle ruotsalaiselle jää noin 200 euroa kuukaudessa enemmän käteen kuin meillä. Tämä on valtava ero ja sillä on merkitystä kokonaisuuden kannalta. Kun perussuomalaisten keinoilla saadaan työllisyys kasvuun, pitää siitä saatuja verotuloja käyttää ansiotuloverotuksen laskuun, Tavio esittää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Valtion ei pidä ohjata verotuksella ruuan hintaa – ”Lihansyöntiä demonisoidaan ideologisista syistä”

Ministeri Mykkänen iloitsee ulkomaalaisen työvoiman helpommasta saatavuudesta – perussuomalaisten Tavio ihmettelee intoa: Suomessa on yli puoli miljoonaa työtöntä

Kokoomus ja keskusta ovat sitoutuneet työttömiä kurittavaan aktiivimalliin, perussuomalaiset luopuisi siitä – Tavio: ”Ei ole luonut uusia työpaikkoja”

Taloustieteen professori, eurovaaliehdokas Virén huolissaan korkeasta kokonaisveroasteesta
Viikon suosituimmat

Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Meri: Hallitus vie läpi historiallista uudistusta ulosottovelallisten aseman parantamiseksi
Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri kertoi eduskunnan kyselytunnilla oikeusministeriön valmistelleen pitkään uudistusta, joka helpottaa ulosottovelallisten mahdollisuuksia käydä töissä ja lyhentää velkojaan. Edellinen hallitus vastusti hanketta, mutta Meri sanoo olevansa ylpeä nykyhallituksesta, joka vie uudistusta määrätietoisesti eteenpäin.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Mamukoulutusbisneksen loppu – Nieminen: ”Maksajana on ollut suomalainen veronmaksaja”
Perussuomalaiset näkee, että kolmansista maista tulevat opiskelijat maksavat lukukausimaksuja, jotka vähentävät opiskeluperäiseen maahanmuuttoon liittyvää koulutusjärjestelmän hyväksikäyttöä sekä parantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden asemaa. Lakimuutoksen myötä yksityinen ja veronmaksajien rahoilla pyöritetty koulutusbisnes menettää pohjansa.

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.