Politiikan tutkijalta täystyrmäys opetusministeriön vihapuheen vastaiselle kampanjalle – ”Sananvapaus on demokratian kovinta ydintä”

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti maanantaina Sitoudun torjumaan vihapuhetta -haastekampanjan. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ei säästellyt sanojaan sitä koskevassa Turun Sanomien kolumnissaan. Jokisipilän mielestä vapaata yhteiskuntajärjestelmäänsä ase kädessä puolustamaan joutuneessa maassa on hämmästyttävää kuulla puhuttavan ”sananvapauden väärinkäytöstä” ja ”vihapuheen ennaltaehkäisemisen” tärkeydestä.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.) haastoivat maanantaina kaikki oman hallinnonalansa toimijat ”torjumaan vihapuhetta”.

Kampanjan tavoitteena on kampanjasivuston mukaan haastaa ihmiset torjumaan vihapuhetta, kertomaan sitoutumisensa ja haastamaan kaikki mukaan sosiaalisessa mediassa. Ministeriön lisäksi kampanjan asiantuntijatyöryhmään kuuluu koulutus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotyön järjestöjä.

Jokisipilä on kritisoinut kolumneissaan vihapuhe-käsitteen käyttöä sananvapausnäkökulmalta monet kerrat aiemminkin.

– Olen yrittänyt osoittaa käsitteen ongelmallisuuden myös vieraillessani eduskunnan perustuslaki- ja lakivaliokuntien kuultavana. Tällä hetkellä olen hyvin ihmeissäni ja huolissani siitä, mihin yhteiskuntamme näyttää tässä asiassa olevan menossa, Jokisipilä kommentoi ministeriön aloitetta.

Kukaan ei tiedä, mikä on vihapuhetta

Jokisipilä muistuttaa, että vihapuhetta ei ole määritelty lainsäädännössä.

– Termistä ei ole olemassa mitään yksiselitteistä, yleisesti hyväksyttyä ja kriittistä tarkastelua kestävää määritelmää. Se ymmärretään niin ristiriitaisilla ja poliittisesti latautuneilla tavoilla, ettei sitä missään nimessä tulisi käyttää julkisen päätöksenteon ohjenuorana, juridisista ratkaisuista puhumattakaan.

Ministeriö pyrkii vaikuttamaan sananvapauskulttuuriin ohi ja yli varsinaisen lainsäädännön väittämällä, että ”vaikka jokin loukkaava ilmaisu olisikin laillinen, ei se tarkoita, että se on eettisesti hyväksyttävä”.

Sallittujen mielipiteiden rajaa paalutetaan myös ilmoittamalla, että ”vaikkei jokin loukkaava ilmaus täyttäisikään vihapuheen tai rikoksen tunnusmerkkejä, se on silti väärin”.

– Ajatus siitä, että meidän tulisi ennalta estää joidenkin mielipiteiden ilmaisu, on läpikotaisen epädemokraattinen. Rikoslakimme tarjoaa viranomaisille laajat valtuudet puuttua lainvastaiseen mielipiteenilmaisuun, mutta koska perustuslakimme yksiselitteisesti kieltää ennakkosensuurin, se voi tapahtua vain jälkikäteen, Jokisipilä muistuttaa.

– Demokraattisessa valtiossa viranomaisten tehtäviin ei todellakaan kuulu kertoa kansalaisille, mitkä mielipiteet ovat ”eettisesti hyväksyttäviä”.

Viimeksi vastaavaa sensuuria oli Neuvostoliiton aikaan

Jokisipilä kirjoittaa kuuluvansa sukupolveen, joka sai koulukirjasta lukea Neuvostoliiton mittavista luonnonsuojelutoimista ja sosialismin kaikkinaisesta erinomaisuudesta.

– Opin muun muassa, että itänaapurissa maatalouden kollektivisointi oli tapahtunut täysin vapaaehtoisesti ja että talvisotakin vain ”puhkesi”. Siinäkään ei lukemani perusteella ollut mitään outoa, että meillä sama mies istui presidenttinä vuosikymmenestä toiseen, Jokisipilä kirjoittaa.

– Sensuuri on vapaan mielipiteenmuodostuksen pahin vihollinen. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.