

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Polttoaine maksaa jo lähes 2,5 euroa litralta – ”Ilmastotoimiin painettava jarrua”
Suomi on pitkien etäisyyksien maa, monelle taivaisiin kohonnut polttoaineen hinta on jo este työnteolle. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio kuitenkin toteaa, että hintoihin ei ole tulossa muutoksia, ellei Sanna Marinin johtama hallitus suostu tinkimään ylikunnianhimoisista ilmastotavoitteistaan.
Autoilu on Suomessa käsittämättömän kallista. Hintatietoja keräävän polttoaine.net-sivun mukaan korkein hinta on tällä hetkellä Pudasjärvellä, jossa 95E-bensiinin litrahinta on 2,54 euroa.
Polttoaineen hinnan ”kipurajana” pidetty kahden euron litrahinta ylitettiin jo viime syksynä, ja siitä hinnat ovat kohonneet edelleen ylöspäin. Polttoainelitra on nyt jo noin euron kalliimpaa kuin vuosi sitten.
Polttoaineen hinnasta liki 70 prosenttia on veroa. Perussuomalaiset on toistuvasti vaatinut hallitukselta polttoaineveron keventämistä, jotta kansalaisilla olisi varaa liikkua. Esimerkiksi Puolassa polttoaineen arvonlisävero onkin poistettu väliaikaisesti kokonaan, ja myös Ruotsissa verotusta on kevennetty.
Vanhat puolueet ovat kartelli median tuella
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio toteaa, että polttoaineen hintoihin ei ole tulossa muutoksia, ellei Sanna Marinin (sd) johtama hallitus suostu tinkimään ylikunnianhimoisista ilmastotavoitteistaan.
– Ilmastotoimiin on painettava hieman jarrua. Tällä hetkellä vain perussuomalaiset pystyy siihen. Kaikki muut puolueet ovat nykyään ylhäältä ohjattuja kartellipuolueita, jotka käyttävät samaa poliittista jargonia. Kartellipuolueet toimivat instituutioiden ja valtamedian tuella, Tavio sanoo.
Hän korostaa, että perussuomalaiset ei ole kartellipuolue.
– Perussuomalaiset on kansan syvien rivien ääni. Toiset puolueet haluavat syytää rahaa sosialismiin, ilmastotoimiin tai kierrättää ne Brysselin kautta etelän vetelille. Vain perussuomalaiset haluaa käyttää rahat suomalaisten hyvinvointiin, turvallisuuteen ja arjessa pärjäämiseen.
Keskustan verolinja: polttoaineen tuleekin olla kallista
Korkeat polttoainehinnat nostavat logistiikkakustannusten kautta myös ruuan ja muiden tuotteiden hintoja. Suomen hallitukselle esitetyt vaatimukset kohtuullistaa liikkumisen kustannuksia ovat kuitenkin kuin puhumista seinille, sillä yksikään ministeri ei ota asiaa tosissaan.
Tavio antaa esimerkin:
– Valtiovarainministerinä toimiessaan Matti Vanhanen (kesk) sanoi, että polttoaineen hinnan tuleekin nousta. Tämä on siis keskustan verolinja, mitä he haluavat toteuttaa hallituksessa.
Kun hallitus päätti aiemmin historiallisen suuresta 250 miljoonan euron polttoaineveronkorotuksesta, se perusteli sitä sillä, että kyseessä on verotuksen indeksikorotus.
– Kukaan ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan, että veroihin tehtäisiin indeksikorotuksia. Argumentit ovat siis olleet aika huonoja.
Tavion tässä jutussa mainitsemasta mediatuesta, jota kartellipuolueille on loputtomasti tarjolla, voi nähdä usein esimerkkejä varsinkin Yleisradion ohjelmistossa ja alustoilla.
Yleisradio onnistuu aina löytämään arkielämästä vieraantuneita ”asiantuntijoita” ja professoreja riemuitsemaan ja liputtamaan kalliin polttoaineen ja ostovoiman heikkenemisen puolesta.
Korkeahintainen polttoaine tehokas este työnteolle
Suomi on pitkien etäisyyksien maa, ja monelle taivaisiin kohonnut polttoaineen hinta on jo este työnteolle. Työmatkojen ohella autoa toki tarvitaan, varsinkin haja-asutusalueilla, myös muihin menoihin, kuten lasten kuljettamiseen harrastuksiin.
Tavio sanoo, että hän tuntee useita ihmisiä, joiden kuukausittaiset työmatkakulut ovat nousseet jo sille tasolle, ettei työssä käyminen ole enää taloudellisesti kannattavaa.
– Tapasin äskettäin Outokummussa lähihoitajan, jonka palkka oli alle 2 000 euroa kuukaudessa. Hän totesi laskeneensa, että jos päivittäiset polttoainekulut ovat 40 euroa, ei työn tekeminen enää kauaa kannata.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työmatkakulut kartellipuolueet indeksikorotus ylikunnianhimoiset tavoitteet polttoaineiden hinnankorotukset ilmastotoimet työssäkäynti asuminen ja liikkuminen ostovoima Sanna Marin Ville Tavio Matti Vanhanen perussuomalaiset hallitus Keskusta verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Syyllistävä ”Greta Thunberg -politiikka” ei vähennä päästöjä tai suojele luontoa – Ranne: Ilmastotoimissa tarvitaan malttia ja itsesuojeluvaistoa

Purra vaatii hallitusta laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen: Maailman ”onnellisimmassa” maassa on pitkät leipäjonot – suomalaisten verovarat käytettävä omien kansalaisten hyvinvointiin

Perussuomalaiset tyytymättömiä hallituksen toimenpiteisiin – veroale olisi todellinen teko suomalaisten hyväksi

Hinnat nousevat taivaisiin, ministerit vieraantuneet suomalaisten arjesta – Saarikko myönsi kyselytunnilla, ettei pysty samaistumaan köyhtyviin ihmisiin

Tavio ihmettelee hallituksen toimia polttoainehintojen suhteen: Miksi polttoaineveroa ei lasketa ja diesel-käyttövoimaveroa poisteta?

Reijonen: Hallitus puuhastelee ilmastotoimien kanssa – ”Meillä on ensisijaisesti hätätila ruuassa, energiassa ja polttoaineissa”

Sotatalous siivittää energiayhtiöt supertuloksiin: Maailman suurimmat öljy-yhtiöt tekivät yli 150 miljardia euroa voittoa kolmessa kuukaudessa

Nato-jäsenyys siirtyi muiden käsittelyyn – Purra: On aika keskittyä jo toisiin asioihin – ”Perussuomalaiset vaatii myös sisäistä turvallisuutta”

Nyt viedään dieselitkin tilatankista – kallis polttoaine viekoittelee varkaita maaseudun rauhaan
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












