

LEHTIKUVA
PS-Naiset: Moniko nainen peittää kasvonsa burkhalla puhtaasti omasta tahdostaan?
Perussuomalaiset Naiset puolustavat presidenttiehdokas Laura Huhtasaaren kantaa burkhan kieltämiseksi.
Perussuomalaisten Naisten puheenjohtaja Ritva ”Kike” Elomaa painottaa, että naisille tulee turvata Suomessa samat oikeudet kuin miehillä, eikä tästä voi tinkiä vetoamalla esimerkiksi uskonnollisiin syihin.
– Nainen saa toki aidosta omasta tahdostaan elää vieraan kulttuurin tai uskonnon edellyttämällä tavalla, mutta tähän ei saa pakottaa. Myös maahanmuuttajanaisille kuuluu valinnanvapaus siitä, miten he elävät. Moniko nainen peittää kasvonsa burkhalla puhtaasti omasta tahdostaan?
”Meidän kulttuurissa ei verhota naisia”
Huhtasaari on ainoa presidenttiehdokkaista, jonka mielestä naisten kasvot ja vartalon peittävän burkhan käytön pitäisi kieltää, kuten Ranskassa ja Belgiassa.
– En ymmärrä miksi naisista pitää tehdä näkymätön, se on myös turvallisuusasia. Meidän kulttuurissamme naisia ei verhota kokonaan, Huhtasaari totesi Iltalehden presidenttitentissä.
– Presidenttiehdokas Huhtasaari on nostanut kampanjansa aikana esille maahanmuuton haasteet tasa-arvokehitykselle. Laura ei hyssyttele tasa-arvoasioissakaan, Elomaa kehuu.
Monikulttuurisuus lisää ongelmia
Elomaan mukaan sukupuolten välinen tasa-arvokehitys kohtaa jatkuvasti uusia haasteita.
– Monikulttuurisuuden lisääntyessä olemme joutuneet lukemaan lehtien palstoilta valitettavia uutisia naisiin kohdistuvista vääryyksistä. On vieraista kulttuureista kumpuavaa kunniaväkivaltaa. Naisia ympärileikataan Suomessa tai lähetetään Afrikkaan ympärileikattavaksi. Mies sanelee perheen asiat. Naisten opiskelua ja työntekoa rajoitetaan. Naisten pukeutumiseen puututaan, Elomaa luettelee.
– Perusnaiset eivät hyväksy tällaista naisten polkemista. Se ei ole tätä päivää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäkelä ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista: ”Seksuaaliset ahdistelut kasvoivat viime vuodesta 500 prosenttia – näitä lukuja on turha enää hyssytellä”

Hallitus ei halua koventaa seksuaalirikosten rangaistuksia – vastusti perussuomalaisten esitystä vasemmiston kanssa

Tavio: Ulkomaalaiset raiskaajat karkotettava automaattisesti – Suomen kansalaisuus pois rikollisilta

Haastattelussa Laura Huhtasaari – eläinrakkaasta opettajaäidistä tuli poliitikko sattumalta: ”Ajatuksiani pidettiin monissa puolueissa radikaaleina”

PS-Naiset: Huhtasaari puhuu asioista, joista muut vaikenevat

Purra kirjoitti ”mustista säkeistä” kaksi kertaa, ja kritisoi molemmissa rajusti äärivanhoillista islamia, joka pakottaa naiset kaavun sisälle
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Antikainen: Irakilaiselle perheelle henkivartijat 2,5 miljoonalla – ”Ei voi olla hyväksyttävää missään”
Irakilaiselle perheelle ostettiin kilpailuttamatta 2,5 miljoonalla turvallisuuspalveluita avohuollon tukitoimenpiteenä ja täydentävänä toimeentulotukena, kertoi Yle. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää päätöstä käsittämättömänä.

Helsingin Sanomat julistaa Wille Rydmanin epäonnistujaksi, kommentoijat eri mieltä: ”Äänestäjät aivan erityisen tyytyväisiä”
Valtamedian kuplan ja sosiaalisen median keskenään erilaiset todellisuudet ajautuvat törmäyskurssille Helsingin Sanomien juttukokonaisuudessa, jossa Hesari julistaa ministeri Wille Rydmanin epäonnistujaksi. Jutun kommenttiketjun perusteella tällainen kehystys ei lukijoille maistu.

Loppu ilmaisille lounaille Britanniassa: Turvapaikanhakijat joutuvat pulittamaan takaisin ”kansan osoittaman anteliaisuuden”
Britannian sisäministeriö suunnittelee uudistusta, jonka mukaan tilapäisen turvapaikan saaneet joutuisivat maksamaan takaisin majoitus- ja elinkustannuksensa, jahka ovat päässeet työn syrjään kiinni. Muutoin pysyvä oleskelulupa jää maahantulijalta haaveeksi.

Espoon alakoululaisille tyrkytetään antirasismikoulutusta – THL:ltä haetaan 600 000 euroa ”terveyden edistämiseen”
Yksityinen säätiö haluaa opettaa espoolaisille ala-asteella opiskeleville koululaisille, mitä on tiedostamaton syrjintä. Rahaa haetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, jonka ydintehtävä on seurata suomalaisten terveyttä, eikä suinkaan rahoittaa yhteiskunnallista kasvatusta.

Ruotsalaispoliisi pahoinpideltiin hengiltä MM-kisakatsomossa – Tanskan ulkoministeri ”täynnä surua ja raivoa”
Ruotsalaispoliisi oli kaikessa rauhassa seuraamassa jalkapallo-ottelua televisiosta MM-kisakatsomossa Kööpenhaminassa, kunnes hänet hakattiin ja potkittiin hengiltä. Poliisi on pidättänyt rankan rikoshistorian omaavan päätekijäksi epäillyn. Somessa ihmetellään jälleen, miten tämä oli mahdollista.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.

Uutuuskirja rusikoi wokea vasemmalta – Sahra Wagenknecht puolustaa työtätekeviä ihmisiä ja perinteisiä arvoja
Saksalainen kohupoliitikko Sahra Wagenknecht rusikoi uutuuskirjassaan maahanmuuttoa, wokea ja cancel-kulttuuria. Wagenknechtin mukaan uuden maailmanjärjestyksen mukanaan tuoma "avoimuus" ja "edistys" ovat merkinneet suurelle enemmistölle lähinnä turvattomuutta ja rappiota. Paluu parempaan vaatisi kansallismielisyyden kunnianpalautusta.

UKK-instituutti tuohtui Rydmanille: haastaa valtion oikeuteen – tietysti veronmaksajien rahoilla
UKK-instituutti on saanut saman valtionavustuksen automaattisesti 16 vuoden ajan. Kun summa pieneni alle kymmenellä prosentilla, se päätti viedä asian tuomioistuimeen – veronmaksajan rahoilla.

Ruotsalaistoimittaja kävi läpi sata oikeustapausta – hijabin käyttöä valvottiin pahoinpitelyillä, kuristamisilla ja tappouhkauksilla
Ruotsalaisen toimittajan kokoama sadan oikeustapauksen selvitys kuvaa, kuinka poliittisen islamin pukeutumissääntöjä uhmanneita tyttöjä on Ruotsissa pahoinpidelty, kuristettu ja uhattu tappamisella.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










