

LEHTIKUVA
Mäkelä ulkomaalaisten tekemistä raiskauksista: “Seksuaaliset ahdistelut kasvoivat viime vuodesta 500 prosenttia – näitä lukuja on turha enää hyssytellä”
Äskettäin julkaistut poliisin tilastot vuoden 2016 tammi-syyskuun välisen ajan rikosmääristä, erityisesti ulkomaalaistaustaisten osalta, ovat pelottavaa luettavaa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä.
– Ulkomaan kansalaisten tekemät seksuaaliset ahdistelut kasvoivat viime vuodesta yli 500 prosenttia. Raiskausrikosten kohdalla kasvua oli samana aikana noin 60 prosenttia.
– Näitä lukuja on turha enää hyssytellä. Ne ovat äärimmäisen hälyttäviä ja niiden taustalla olevaan ilmiöön on puututtava välittömästi. On myös selvä tilastollinen tosiasia, että tietyistä maista tulleet ovat räikeästi yliedustettuna kyseisissä rikostilastoissa.
“Selitykset eivät kelpaa”
Mäkelä painottaa, ettei yhdellekään teoista ole hyväksyttävää selitystä eikä niitä ole tarpeen ymmärtää.
– Kulttuuriset tekijät tai olosuhteet eivät koskaan voi selittää tekoa, jolla tuhotaan uhrin elämä. Meidän on varmistettava, että poliisilla on mahdollisimman hyvät välineet sekä estää että selvittää tällaisia rikoksia, Mäkelä sanoo.
Tiukennuksia maahanmuuttopolitiikkaan?
Aiheesta kirjallisen kysymyksen jättänyt Mäkelä tiedustelee, mihin toimiin hallitus on ryhtynyt ja aikoo ryhtyä turvatakseen poliisin riittävät mahdollisuudet estää ja selvittää tällaisia rikoksia.
– Millaisia toimia maahanmuuttopolitiikan tiukentamisen suhteen nämä rikostilastot aiheuttavat? Mäkelä kysyy.
Kuvassa: Ulkomaalaissyntyinen Seydou Kouanda tuomittiin tällä viikolla kahdeksan vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen myönnettyään insestisyytökset ja tyttärensä raiskaamisen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Packalén turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista: “Tilastot harhaanjohtavia”

Egyptistä Suomeen muuttanut ylilääkäri: Karkotukset vähentäisivät naisten ahdistelua

Ruoho: Seksuaalinen ahdistelu virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi – ei olisi enää asianomistajan käsissä

Ruoho: Lasten ja naisten turvallisuusuhkien vähättelyn on loputtava!

Oinonen: “Jos liikkuminen on turvallista, niin millä selitetään jatkuvat raiskaukset ja ahdistelut?”

Raatikainen: Polisiin resursseja tärvätään vihapuheen ja -rikosten valvontaan – “Kaikki tämä on pois väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkinnasta”

PS-Naiset: Moniko nainen peittää kasvonsa burkhalla puhtaasti omasta tahdostaan?

14-vuotiaan tytön raiskaussurma osoittaa kipeästi turvapaikkajärjestelmän toimimattomuuden

Seksuaalirikosten määrä kasvoi kesällä – poliisin tietoon lähes 450 raiskausta touko-elokuun välisenä aikana
Viikon suosituimmat

EU haluaa terveydelle haitallisen puunpolton aisoihin – saunojen ja takkojen piippuihin sähköiset savukaasujen puhdistimet
Brysselin vallan kammareissa oli 12. helmikuuta tarkoitus esitellä lakiluonnos, joka asettaisi entistä selvästi tiukemmat rajat muun muassa puulämmitteisten tulisijojen haitallisille hiukkaspäästöille vuodesta 2027 alkaen. Sitten otettiin järki käteen - ainakin toistaiseksi.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta
Yhdysvaltain varapresidentti Vance on sitä mieltä, että Eurooppa on vaarassa ajautua yhteiskunnalliseen itsemurhaan, koska liian monet Euroopan maat ovat kyvyttömiä tai haluttomia kontrolloimaan rajojaan. Vance on huolissaan siitä, että rajojensa valvonnan sijasta monet EU-maat haluavat mieluummin rajoittaa omien kansalaistensa sananvapautta. Hän mainitsi Saksan esimerkkinä maasta, joka on ajautumassa tuhoon massamaahanmuuton takia. Vancen mielestä massamaahanmuutto vaarantaa myös tavallisten amerikkalaisten työläisten oikeuden "amerikkalaiseen unelmaan".

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

YK:n tuomari sai tuomion naisorjan pitämisestä
Yhdistyneiden kansakuntien tuomari on tuomittu Iso-Britanniassa nuoren naisen pakottamisesta orjatyöhön.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää