
PS-Nuoret: 90-luvulla konkurssin tehneet yrittäjät päästettävä eroon velkahelvetistä
Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että konkurssin tehneiden yrittäjien kunnia on palautettava. Erityisesti 1990-luvun lamassa konkurssin tehneiden yrittäjien tulee päästä taas osaksi yhteiskuntaa ja heidän velkansa tulee antaa anteeksi.
– Monet yrittäjät joutuivat valuuttavelkojen sekä devalvaation uhreiksi. Erityisesti 1990-luvulla tehdyt konkurssit näkyvät edelleen sen ajan lasten kautta. On jo korkea aika antaa yrittäjille velkansa anteeksi ja päästää heidät eroon velkahelvetistään, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.
Rankaisemisessakin oltava rajat
Perussuomalaiset Nuoret on esittänyt jo aikaisemmin, että Suomen tulee ottaa Yhdysvaltojen mallin mukainen mahdollisuus henkilökohtaiseen konkurssiin.
– Maat ja mannut voivat mennä, mutta ei henkilön tulevaisuus. Henkilökohtaisessa konkurssissa yrittäjälle taataan reilu mahdollisuus uuteen elämään, eikä velkoja joudu kantamaan loppuelämäänsä.
– Liiallisiin riskeihin ei pidä kannustaa, mutta epäonnistumisesta kohtuuttomasti rankaiseva yhteiskunta ruokkii asenneilmapiiriä, jossa on helpompi jättää kokonaan yrittämättä. Suomi tarvitsee ihmisiä, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä likoon, yrittämään. Näin ollen hinta epäonnistumisesta ei voi olla niin suuri, mitä se monelle on ollut, toteaa Perussuomalaisten Nuorten hallituksen jäsen Harri Vuorenpää.
Perussuomalaiset Nuoret järjestää alkuvuonna 2017 #kunnianpalautus-kampanjan Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kampanja nostaa ansaitsemaansa arvostukseen sellaiset suomalaiset toimijat, ryhmät ja henkilöt, joiden maine on perusteettomasti julkisuudessa loattu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














