

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
PS-Nuoret: Turvapaikan saaneiden hakemukset otettava uudelleenkäsittelyyn – myös kansalaisuus voitava peruuttaa
Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että kaikkien viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana turvapaikan saaneiden hakemukset otetaan välittömästi uudelleenkäsittelyyn.
Hakemukset pitää käsitellä kriittisesti siten, että joka ikinen, joka on saapunut turvallisen maan kautta Suomeen, poistetaan Suomesta välittömästi.
Yhteiskunnan on suojeltava suomalaisia
Käsittelyjen ajaksi henkilöt on voitava laittaa pois lähiasutusten läheltä valvottuun ja suljettuun tilaan turvallisuuden takaamiseksi.
– Yhteiskunnan tärkein tehtävä on suojella suomalaisia ja erityisesti lapsia sekä nuoria. Nykymuotoisella maahanmuuttopolitiikalla heikennetään suomalaisten turvallisuutta ja lasketaan kansalaisten maanpuolustustahtoa. Nyt on tärkeää laittaa turvapaikkaturismille stop, palauttaa rajavalvonta ja asettaa kokonaisturvallisuus etusijalle, vaatii Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.
Suomeen syntymässä vaarallisia väestönosia
Myös kansalaisuuden saaneiden turvapaikanhakijoiden kansalaisuus on voitava peruuttaa ja palauttaa heidät tarvittaessa.
– On kestämätöntä niin taloudellisesti, demografisesti kuin turvallisuudenkin kannalta ottaa vastaan vuodesta toiseen turvapaikanhakijoita, jotka tekevät rikoksia, eivät työllisty eivätkä palaa takaisin kotimaahansa, kun se on mahdollista, sekä ovat rasitteena julkiselle taloudelle. Suomeenkin syntyy sellaisia väestönosia, jotka eristäytyvät muusta yhteiskunnasta. Emme halua Ruotsin ja muiden länsimaiden tapaan no-go-zoneja Suomeen, painottaa PS-Nuorten tuleva puheenjohtaja Asseri Kinnunen.
KORJAUS: PS-nuoret vaativat, että viimeisen 30 vuoden aikana turvapaikan saaneiden hakemukset otetaan välittömästi uudelleenkäsittelyyn. Uutisessa luki aikaisemmin kymmenen vuoden.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rikokset karkotukset seksuaalirikokset Maahanmuuttopolitiikka Kansalaisuus Turvapaikanhakijat Ruotsi Perussuomalaiset Nuoret Lapset ja nuoret
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho Huomenta Suomessa: seksirikollisuutta ei voi ehkäistä kotouttamisella

PS kutsuu oppositiopuolueita välikysymykseen heikkenevän turvallisuustilanteen takia – ”Ellei hallinto kykene turvaamaan kansalaistensa arkea, on sen väistyttävä”

Sebastian Tynkkynen organisoi maanantaiksi Ouluun mielenosoitusta alaikäisiin kohdistuvien seksuaalirikosten vuoksi – ”Tätä aihetta eivät päättäjät vain yksinkertaisesti voi ohittaa”

Eurovaaliehdokas Kinnunen: Rajakontrolli on palautettava

Perussuomalaiset Nuoret aikoo taistella valtionavustuksestaan
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.















