Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-nuorten terveiset sisäministeri Risikolle: ”Tee se, missä Orpo epäonnistui”

06.07.2016 |16:09

Perussuomalaiset Nuoret toivoo uuden sisäministerin Paula Risikon (kok.) tarttuvan turvapaikka-asioissa tarmokkaammin toimeen kuin edeltäjänsä Petteri Orpo (kok.).

Perussuomalaisten Nuorten mukaan viime vuoden lopulla laadittu nuiva turvapaikkapoliittinen ohjelma olisi toteutettava täysimääräisesti mahdollisimman pian. Sen lisäksi PS-Nuoret vaatii käyttöön uusia keinoja maahanmuuton hillitsemiseksi.

– Muut Pohjoismaat ovat menneet maahanmuuttotiukennuksissaan meistä ohi, eikä Suomella ole varaa jäädä altavastaajaksi. Olemme luoneet hallitukselle kymmenkohtaisen työlistan ajankohtaisista toimenpiteistä, joiden avulla karsitaan Suomen vetovoimatekijöitä, saadaan maahanmuutto hallintaan, leikataan turvapaikanhakijoista syntyviä kustannuksia ja viitoitetaan hallitusta toimimaan myös kansainvälisellä tasolla maahanmuuttovirtojen suitsimiseksi, kertoo Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen.

Työlista pitää sisällään esimerkiksi vastaanottorahan poistamisen, käsittelymaksujen käyttöönoton kaikissa turvapaikka-anomuksissa ja turvapaikanhakijoiden omaisuuden takavarikoimisen tuhat euroa ylittävältä osalta. Vetovoimatekijöitä poistetaan myös rajaamalla perheenyhdistäminen EU:n vähimmäistasolle sekä korottamalla pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden saamisen asumisaikavaatimuksia.

– Vaikka tällä hetkellä maastamme poistuvia on enemmän kuin maahantulijoita, meidän täytyy ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä varmistaa, ettei turvapaikanhakijatilanne koskaan uudestaan riistäydy sellaisiin katastrofaalisiin mittasuhteisiin kuin viime syksynä. On mahdollista, että loppukesällä turvapaikanhakijatulva kiihtyy jälleen. Suomi ei saa näyttäytyä turvapaikanhakijoille tippaakaan houkuttelevampana kohteena kuin muut Euroopan maat, painottaa PS-Nuorten hallituksen jäsen Toni Ahva.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
5.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
7.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää