

Kuva whataretheylearning.com-sivustolta.
Puolueeton koululaitos on jäämässä ideologisen vallankumouksen jalkoihin
YHDYSVALLAT | Koulua on pidetty paikkana, jossa opitaan lukemaan, kirjoittamaan ja ajattelemaan itsenäisesti. Poliittinen tunnustuksellisuus on pyritty pitämään poissa kouluista. Nyt kun useammat elämän osa-alueet politisoituvat polarisaation myötä, myös puolueettoman koululaitoksen ihanne on tullut haastetuksi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koulutusalan suunnannäyttäjät puhuvat avoimesti ideologisista missioistaan. Perinteinen tasa-arvokäsitys on paikoitellen korvattu intersektionaalisella identiteettien pisteyttämisellä ”etuoikeuksien ja vallan hierarkiaan.” Suomessa tilanne ei ole vielä yhtä pitkällä, mutta esimerkiksi Opetushallituksen työpajoissa ja materiaaleissa esiintyy jo samaa ideologista aktivismia.
”Tiedätkö, mitä lapsellesi opetetaan koulussa?”, kysyy amerikkalaisen Manhattan Instituten vanhempi tutkija Max Eden tuoreella videollaan. ”Jos et, nyt olisi korkea aika ottaa selvää”, hän jatkaa.
Korona-ajan etäopetuksen myötä useammat vanhemmat ovat voineet saada paremman käsityksen lastensa koulunkäynnistä ja oppisisällöistä. Länsimaissa monille on tullut yllätyksenä, että opettajat saattavat opettaa kyseenalaisia asioita virallisten oppimateriaalien ulkopuolelta. Esimerkiksi eri puolilla Yhdysvaltoja on ilmoitettu tapauksista, joissa opettajat ovat ylistäneet poliittista radikalismia ja lietsoneet yhteiskunnallista ahdistusta sekä yllyttäneet herkässä iässä olevia kapinahenkisyyteen vanhempiaan vastaan.
Huolestuneet vanhemmat eri puolilla Yhdysvaltoja ovat keränneet havaintojaan epäilyttävistä ja politisoituneista oppisisällöistä What are they learning? -sivustolle (suom: mitä heille opetetaan?). Tapauksia on kertynyt jo useimmista osavaltioista. Kampanjaa ei ole pystytty latistamaan ja leimaamaan ”hyökkäykseksi” koululaitosta vastaan, sillä ongelma on jo ilmiselvä: opetusalan aktivistit eivät enää edes yritä peitellä opetuksen poliittisuutta. Opettajien henkilökohtaisten asenteiden tyrkyttäminen on muuttunut rakenteelliseksi ja avoimeksi osaksi julkista koululaitosta.
Identiteettipolitiikan aktivistit määrittelevät tulevaisuuden koululaitoksen
Max Eden haluaa ravistella ruusuista kuvaa perinteisestä epäpoliittisesta koulumaailmasta. Nykyinen kouluinstituutio on hänen mukaansa romuttanut perinteiset prioriteettinsa ja perimmäisen tarkoituksensa, eli lukemisen, kirjoittamisen ja laskuopin. Sen sijaan ”oppilaita halutaan herätellä tiedostamaan, että he elävät maassa, joka on, on ollut, ja tulee kenties aina olemaan rasistinen.”
Varsinkin Yhdysvalloissa koulun politisoituminen varhaisimpia asteita myöten on herättänyt kiivasta keskustelua. Amerikan kouluhallinnon yhdistys (AASA) ilmoitti hiljattain, että pelkkä mahdollisuuksien tasa-arvo ei enää riitä. AASAn mukaan tasa-arvo on muutakin kuin yhdenvertaisuutta: ”meidän on mentävä pidemmälle ja oltava aktiivisesti antirasisteja.”
Julkilausuma kuulostaa yksinkertaiselta ja harmittomalta. Rasismista irtisanoutuminen on jo pitkään ollut länsimaisissa instituutioissa normi. Edenin mukaan ongelma siinä, ettei ”antirasismi” tarkoita kirjaimellisesti ihmisten yhdenvertaisuutta, vaan pikemminkin sellaisia asioita, jotka ovat sen kanssa ristiriidassa:
”Kyse on laajemmasta ideologiasta, joka vaatii valkoihoisia tunnustamaan toimintansa olevan joko epäsuorasti tai suoraan rasistista – ja että näin on ollut vähintään 400 vuoden ajan.”
”Koko homman juju piilee siinä, että jos et tunnusta olevasi rasisti, se lähinnä osoittaa sinun olevan rasisti. Toisin sanoen, olet niin rasisti, ettet edes pysty huomaamaan sitä. Ja jos tämä väite häiritsee sinua, se on taas todiste valkoisesta hauraudestasi.”
Edenin mukaan ainut tapa olla ”antirasisti” on loppupeleissä se, että hyväksyy suoriltaan herännäisen vasemmiston agendan ja ryhtyy ajamaan sitä ilman poikkipuolista sanaa. Hän on huolissaan, että antirasistien silmissä perinteisen epäpoliittisen koulumaailman vaaliminen leimataan jo ”osaksi ongelmaa”.
Tämä voi kuulostaa jyrkältä ja mustavalkoiselta, mutta kriittiseen rotuteoriaan perustuva ”antirasistinen” maailmankuva näkyy ja kuuluu entistä voimakkaammin yhteiskunnan eri instituutioissa ja nyt myös alakouluikäisten luokkahuoneissa.
Tunnetun koulutusalan lehden Education Weekin blogi ”Classroom Q&A” valisti opettajia lainaamalla tunnetun identiteettipoliittisen aktivistin Ibram X. Kendin ajatuksia:
”Ei ole olemassa ’ei-rasistia.’ On vain rasisteja ja antirasisteja. Hiljaisuus palvelee status quota ja väkivaltaista mustien ja ruskeiden ihmisten sortoa missä tahansa.”
”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos ei julistaudu aktivistien puolelle, on rasisti”, Eden sanoo.
Yhdysvalloissa toimiva kansallinen yhteiskuntaopin komitea puolestaan lupasi ”vyöryttää lapsille vastakertomuksia .. kunnes rodullista epätasa-arvoa ei enää esiinny taloudellisissa mahdollisuuksissa, koulutuksessa, vangitsemistilastoissa, poliisiväkivallassa ja väkivallassa ylipäätään.”
Koulujärjestelmän auktoriteetit siis ajattelevat, että monimutkaisissa yhteiskunnallisissa ongelmissa olisi kyse lähinnä siitä, ettei lapsille ole syötetty nuoresta pitäen oikeaa ideologiaa.
Kalifornian Cupertinossa vauraalla Piilaakson alueella kolmannen luokan oppilaille annettiin pakolliseksi koulutehtäväksi jäsennellä omaa identiteettiään ”vallan ja etuoikeuden” mukaan. Osana matematiikan tuntia opettaja antoi tehtäväksi luoda intersektionaalisen ”identiteettikartan”, jolla pisteytettiin mm. oma rotu, yhteiskuntaluokka, sukupuoli, uskonto ja perhemalli.
Opettaja oli kertonut oppilaille, että he elävät kulttuurissa, jota määräävät ”valkoiset, keskiluokkaiset, ”cis-sukupuoliset”, koulutetut, fyysisesti työkykyiset, kristityt, englantia puhuvat ihmiset.” Opettajan mukaan kulttuuri oli luotu vahvistamaan näiden ihmisten valta-asemaa. ”Etuoikeutettuja” piirteitä omaavilla ihmisillä opetettiin olevan ”valtaa” muista ihmisistä. Oppilaille annettiin tehtäväksi luokitella ominaisuuksiaan etuoikeuksien hierarkiaan ja kirjoittaa tästä vähintään sivun pituinen essee.
Yhteiskunnan keskeisiin instituutioihin pesiytynyt vasemmistoaktivismi on kääntänyt tasa-arvon ja syrjinnän määritelmät lennosta päälaelleen. Jos ihmisiä kohtelee tasapuolisesti heidän etnisyydestään riippumatta, se ei ole enää tasa-arvoa, vaan rasismia. Edenin mukaan mm. etninen syrjintä kyllä kelpaa antirasisteille, kunhan sitä harjoitetaan heidän omilla ehdoillaan. Kuvitteellisia ja todellisia ennakkoluuloja vastaan varaudutaan levittämällä ennalta vaihtoehtoisia ennakkoluuloja. Tämä intersektionaalinen tasa-arvokäsitys on hyvin kaukana ikonisen ihmisoikeusaktivisti Martin Luther Kingin ihanteista.
Sama edessä myös Suomessa?
Se, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu, on näkyvä esimerkki muulle maailmalle. Suuren maailman muoti-ilmiöitä kopioidaan Suomessa ahkerasti ja usein aivan sanasta sanaan.
Ennen koronapandemiaa eri koulut osallistuivat kansainvälisten idolien innoittamana ilmastomielenosoituksiin. Osassa kouluista oppilaille oli myös annettu lupa jättää oppitunteja väliin mielenosoitukseen osallistumisen vuoksi. Kiivas yhteiskunnallinen keskustelu koulujen roolista osoitti, ettei koululaitoksen pidättäytyminen poliittisesta aktivismista enää ollut itsestäänselvä ihanne.
Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen opetushallituksen ilmasto-oppaassa oppilaat haluttiin valjastaa kritiikittömästi ennalta kirjoitetun agendan äänitorviksi ja lietsoa lapsille ilmastopaniikkia. Oppaassa tarjottiin mm. valmiita mielipidetekstien pohjia lähetettäväksi lehteen oppilaiden allekirjoittamana.
Vuonna 2019 opetus- ja kulttuuriministeriön alaisen opetushallituksen työpajassa esitettiin, että ”monikulttuurisuuden korostamisen sijaan olisi tärkeää tarkastella etuoikeuksia.” Tilaisuudessa puhuttiin mm. ”normatiivisen valkoisuuden purkamisesta”, ja että yhdenvertainen ”ajattelen kaikkia yksilöinä” -ajattelu ei enää riittäisi. Vuonna 2020 sisäministeri Maria Ohisalo julisti perinteisen tasa-arvon käsitteen radikaalista muuttamisesta ”intersektionaaliseksi.”
Yhteiskunnan polarisaatio näkyy useiden elämän osa-alueiden politisoitumisena. Samalla puolueettomuutta ja epäpoliittisuutta ei enää arvosteta perinteiseen tapaan. Äärimmillään poliittisuus ja ideologinen pakkosyöttö ovat pois asiaosaamisesta. Toisille koulu on paikka, jossa opitaan lukemaan, kirjoittamaan ja vaihtamaan ajatuksia sivistyneesti. Nyt nämä ihanteet ovat joutumassa vallankumouksen jalkoihin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS-nuoriso kysyi kouluopetuksen puolueellisuudesta ja somemyrsky nousi – Opetusalan ammattijärjestö myöntää nyt: ”Ylilyönnit opetuksessa olleet mahdollisia”

Kuudesluokkalaisen vanhemmat säikähtivät: Tuntematon ulkomaalaistaustainen mies ilmestyi lasten joukkoon koulun oppitunneille Vantaalla – rehtori kutsuu harjoittelijaksi

Hallituksen toteuttama sitouttavan kouluyhteistyön malli käytännössä identtinen Ari Koposen kansalaisaloitteen kanssa – ”Tämä on askel kohti parempaa”

Yli kolmannes valkoisista valehteli rotunsa päästäkseen yliopistoon – USA:n positiivinen syrjintä johtaa erikoisiin tekoihin
Viikon suosituimmat

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Opiskelijamaahanmuutto kiristyy – Purra: ”Suomi astuu taas askeleen kauemmaksi järjettömyydestä”
Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.

Riikka Purra: Joulu on kuusia, tonttuja ja torttuja, lahjoja, lauluja, tuoksuja ja tunnelmaa
Valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistuttaa jouluperinteiden vaalimisen merkityksestä. Asia ei ole itsestäänselvyys tänä päivänä. – Onneksi on perussuomalaiset. Viestimme on, että meidän pitää olla ylpeitä tästä maasta ja sen kulttuurista, arvoista ja ominaisuuksista – meidän pitää puolustaa niitä, Purra sanoo.

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta
Maailmankuulu rahoitusprofessori Alex Edmans kyseenalaistaa Wall Street Journalissa woke-henkisen DEI-liikkeen ydinuskomukset, joiden mukaan monimuotoisuus varsinkin etnisyyden, sukupuolen ja iän suhteen parantaisi automaattisesti yritysten tuloksellisuutta. Vertaisarvioiduista tutkimuksista ei löydy tukea näille DEI-opeille. Edmans kuitenkin peräänkuuluttaa ajattelun monimuotoisuuden tärkeyttä. Hänen mukaansa yritykset voivat hyötyä, jos ne kiinnittävät ulkoisten tekijöiden sijaan huomiota erilaisiin taustoihin mm. koulutuksessa, kokemuksissa ja kognitiivisissa piirteissä. Tällöinkin monimuotoisuuden hyödyt ovat tapauskohtaisia, eikä monimuotoisuutta tulisi pitää yksinkertaisena patenttiratkaisuna.

Suomalaisuuden Liiton jäsenmäärä kasvussa – ”Näyttää siltä, että yritykset, valtio ja yliopistot haluavat työntää syrjään suomen kielen ja kansallisuuden piirteet”
Ajamme jatkossakin suomalaisuuden ja erityisesti suomen kielen asiaa, mutta puoluepolitiikan ulkopuolella, määrittelee Suomalaisuuden Liiton tuore puheenjohtaja Tiera Laitinen, joka on vastikään aloittanut pestinsä aiemmin liittoa johtaneen Ilmari Rostilan tilalla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää









