

LEHTIKUVA
Hallituksen toteuttama sitouttavan kouluyhteistyön malli käytännössä identtinen Ari Koposen kansalaisaloitteen kanssa – ”Tämä on askel kohti parempaa”
Eduskunta käsitteli viime vuonna kansanedustaja Ari Koposen jo ennen kansanedustajaksi valintaansa alulle panemaa kansalaisaloitetta, jossa esitettiin alakouluihin ratkaisukeskeisiä ja terapeuttisia valmiuksia omaavia aikuisia ilman opetusvelvollisuutta. Aloitteella oli yli 52 000 allekirjoittajaa, mutta keinoista oli eriäviä mielipiteitä ja ehdotus hylättiin. Nyt hallituksen toteuttama ”sitouttavan yhteistyön malli” on hyvin samankaltainen Koposen aloitteen kanssa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen alulle panemassa kansalaisaloitteessa asitettiin alakouluihin henkilöitä, jotka toimisivat koululaisten arjessa ja pystyisivät eheyttävään ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön. Kansalaisaloitteen taustalla oli onnistunut pilottihanke keravalaisesta Killan alakoulusta.
– Koulumaailman ongelmat tunnistettiin ja tunnustettiin yli puoluerajojen, mutta ratkaisukeinoista oli eriäviä mielipiteitä ja ehdotus hylättiin. Sivistysvaliokunta piti silti tärkeänä, että kunnat voivat kokeilla uusia toimintatapoja ja etsiä niistä saatujen kokemusten perusteella paikallisesti parhaiten toimivia ratkaisuja nuorten syrjäytymiseen puuttumiseksi, kertoo Koponen.
Aivan kuin Koposen malli
Nyt hallitus opetusministeri Li Anderssonin johdolla toteuttaa kansalaisaloitteen kaltaista uutta ”sitouttavan kouluyhteistyön mallia”. Mallissa ns. ylimääräinen aikuinen, esimerkiksi sote-puolen henkilö, tuodaan kouluihin toimimaan joustavasti apua tarvitsevien oppilaiden yksilöllisenä tukena ja etsimään ratkaisuja erilaisiin haastaviin tilanteisiin. Valtionavustusta myönnettiin 25 pilottihakemukselle, joihin osallistuu yhteensä 139 opetuksen järjestäjää.
– Malli on käytännössä identtinen kansalaisaloitteeni kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että Keravalla kokeiltua pilottia ollaan laajentamassa. Malli auttaa varmasti parantamaan opettajien jaksamisessa sekä oppimistuloksia ja koko kouluyhteisön hyvinvointia, ja se on jälleen yksi konkreettinen apukeino kouluille kiusaamis- ja väkivaltaongelmien ratkaisemiseksi, Koponen jatkaa.
Opetusministerin toive
Viime viikolla asia nousi esiin myös eduskunnan salikeskustelussa, ja opetusministeri Andersson kertoi toivovansa mallin vakinaistamista tämän hallituskauden aikana.
– Olisihan se upeaa, jos kansalaisaloitetta vastaava malli saataisiin kattamaan koko Suomi. Kiitos kaikille niille yli 50 000 ihmiselle, jotka allekirjoittivat kansalaisaloitteen loppuvuonna 2018 sekä tuusulalaiselle Katja Kykkäselle, joka oli luomassa aloitteen toimintamallia. Täytyy muistaa, että vain hyvinvoiva lapsi voi oppia, ja tämä tulee olemaan yksi askel kohti parempaa, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Katja Kykkänen alakoulut sitouttavan kouluyhteistyön malli kouluväkivalta koulut Ari Koponen Koulukiusaaminen Kerava Li Andersson kansalaisaloite lastensuojelu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koposen lakiesitys tunteita herättävästä aiheesta hyväksyttiin: ”Koulukiusaaminen on vakava uhka myös toisen asteen oppilaille”

Oppivelvollisuusiän nosto eduskuntaan – Purra: Todellisia koulun ja osaamisen ongelmia ei haluta tunnistaa

Puolueeton koululaitos on jäämässä ideologisen vallankumouksen jalkoihin

Ari Koposen työ kouluväkivaltaa vastaan on tuottanut tulosta: ”Yhteistyö on avain asioiden muuttamiseen”

PS-Naiset: ”Laitammeko varoja laittomasti maassa olevien sosiaalipalveluihin vai omien nuortemme tulevaisuuteen?”

Alakouluihin palkattava opettajien tueksi terapeuttisia valmiuksia omaavia aikuisia ilman opetusvelvollisuutta – Koposen esittelemä toimintamalli etenee eduskunnassa

52 603 ihmisen allekirjoitukset kansalaisaloitteeseen johtivat toivottuun lopputulokseen – Koponen: ”Vihdoin konkreettisia tekoja, ei vain tyhjiä sanoja”

Lastensuojelun tilanne on hälyttävä – kansanedustaja Antikainen: ”Hallituksen ja eduskunnan puututtava tilanteeseen”
Viikon suosituimmat

Ex-ministeri Liisa Hyssälä järjestöleikkauksista: Mahdollisuus, ei uhka – varakkaat järjestöt käyttäkööt omia rahojaan
Aiemmin Kelan pääjohtajanakin toiminut, entinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk) pitää hallituksen päättämiä järjestöleikkauksia mahdollisuutena, ei uhkana. Hänen mukaansa päällekkäistä järjestökenttää on karsittava, ja järjestöjen on yritysten tavoin kannettava vastuunsa taloudellisesti vaikeina aikoina.

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

85-vuotiaan naisen pyykkituvassa raiskannut ulkomaalaistaustainen mies jo kolmatta kertaa raiskaussyytteessä – Purra: ”Yhteen suuntaan: ulos”
Oulussa 85-vuotiaan naisen törkeästä raiskauksesta tuomittu Nahom Hagos on jälleen syytettynä raiskauksesta. Kyseessä on jo kolmas raiskaussyyte, jota käsitellään oikeudessa.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Kaikki laittomasti maahan tunkeutuneet eivät palanneet Marokkoon – Ceutan naiset elävät ainaisessa väkivallan pelossa: ”Tilanne on hirvittävä”
Asukkaiden protestit laittomia siirtolaisia vastaan ovat voimistuneet entisestään Espanjan Ceutassa. Naiset elävät jatkuvassa väkivallan pelossa, koska enklaaviin oleskelemaan jääneet ovat pääosin nuoria miehiä. Samalla kiista maahan tunkeutuneiden todellisesti määrästä käy kaiken aikaa kuumempana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää













