

LEHTIKUVA
Purra: Hoitajilla on täysi oikeus vaatia parempaa laillisessa lakossa
Hallitus suunnittelee lakia potilasturvallisuuteen vedoten, joka käytännössä pakottaisi lakossa olevia hoitajia töihin. Lakiesityksen antaminen on viivästynyt aiotusta, ja sen tiedetään hiertävän hallituksen sisällä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee hallitusta, joka on jälleen kepittämässä hoitoalaa.
– Kauniista puheista huolimatta, etenkin aluevaalien alla, hallitus ei ole valmis tekemään mitään konkreettisia korjaustoimia hoitoalalle. Sen sijaan hoitajat ovat hallituksen poliittinen heittopussi, jolle voidaan lupailla mukavia ja tosipaikan tullen kuitenkin kepittää, Purra sanoo.
Vasemmisto raivoaisi, jos se olisi oppositiossa
– Jos maassa olisi oikeistohallitus, joka suunnittelisi hoitajien pakkolakia millä tahansa perusteilla, koko vasemmisto-oppositio raivoaisi ja kannustaisi Senaatintorilla toinen toistaan seuraavia mielenosoituksia. Ilmassa kaikuisivat lahtarisyytökset, kuten viime hallituskaudella. Pääministerikin vielä oppositiossa ollessaan kannusti naisvaltaisia aloja yleislakkoon palkkakehityksen ja arvostuksen nostamiseksi. Nytkö se ei sitten enää käy, Purra ihmettelee.
– Perussuomalaisten mielestä hoitajilla on täysi oikeus vaatia parempaa laillisessa lakossa.
Ratkaisu neuvottelemalla – ei pakkolaeilla
Purran mukaan hallituksen sote- ja hoitoalan ongelmien korjaaminen on luokattoman huonoa. Hän toivoo, että työmarkkinaosapuolet palaavat pian neuvottelupöytään, ja asiaan saadaan ratkaisu.
– Tosiasia on, että kunnilla ei ole rahaa tämänkään hetkisiin menoihin. Ei edes nykyisiin palveluihin sotessa. Kuntien talous on voimakkaan alijäämäinen, vaikka sitä koronatukipaketit keinotekoisesti peittelevät. Hallitukselta tulee uusia tehtäviä liukuhihnalta, mutta raha ei seuraa, Purra sanoo.
Soteuudistukseen riittävä rahoitus puuttuu yhä
– Surkeinta on, että kiireellä läpi vietyyn soteuudistukseen ei edelleenkään ole varattu edes välttämättömiä resursseja. Ei sen paremmin ICT:hen kuin palkkaharmonisointiin. Ei ole lainkaan selvää, että palveluita kyetään aikataulussa siirtämään hyvinvointialueen hoidettavaksi. Perussuomalaiset puhui tästä koko aluevaalikampanjan ajan, ja se on entistä ajankohtaisempaa. Lisäbudjeteista ei ole ollut riittävää apua, Purra kuvaa.
– Seuraavalle hallitukselleko tämäkin jää?
Ratkaisu menojen priorisoinnissa
– Rapautuvat terveyspalvelut, hoitoalan vakavat ongelmat työhyvinvoinnissa, aiottu pakkolaki ja soteuudistuskupla kertovat karua kieltään hallituksen kyvyttömyydestä lunastaa lupauksiaan tai edes puhua totta. Hoitoalalla on kriisi, Purra sanoo.
– Perussuomalaisten linjana on tärkeysjärjestys, jossa suomalainen tulee ensin – omien kansalaistemme turvallisuus ja hyvinvointi. Valtion kaikkien menojen pitäisi heijastaa tätä, ja siksi vastustamme rahojen jakamista pitkin maailmaa, maahanmuuttoon, kehitysapuun ja vaikuttamattomaan ilmastokunnianhimoon.
– Sitä pitäisi käyttää omiimme, kuten sotepalveluihin ja hoitoalan ongelmien korjaamiseen. Tähän hallitus ei ole valmis, Purra sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työhyvinvointi tärkeysjärjestys priorisointi verovarat lakko pakkolaki palkka hoitoala Riikka Purra soteuudistus Vasemmisto hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Palkka, arvostuksen puute ja rokotuspakko ajavat työntekijöitä pois hoitoalalta – myös valmiuslaki pelottaa

Kokoomuspormestari Vartiainen möyläytti: Ei halua hoitajille lisää palkkaa – tahtoo alalle halpatyövoimaa Filippiineiltä

Hallitus haluaa ratkaista hoitajapulan kouluttamalla karkoituspäätöksen saaneita kolmansien maiden henkilöitä hoito- ja hoiva-alalle

Vihreät, kepu ja kokoomus himoitsevat Suomeen töihin ulkomaalaisia hoitajia, perussuomalaiset torppaa – Purra: ”Meidän pitää kyetä houkuttelemaan takaisin hoitoalalta lähteneitä henkilöitä”

Tavio: Hoitajillakin on laillinen oikeus lakkoon

Koponen: Hoitajilla on täysi tukeni

Kehysriihessä hoitotakuulakiin 95 miljoonaa – Juvonen: Laki ei voi toteutua, sillä hallitukselta puuttuu sotehenkilöstö

Suomi käyttää terveydenhuoltoon moniin muihin maihin verrattuna paljon vähemmän rahaa – ”Seuraukset ovat nyt näkyvissä”

Perussuomalaisille jäätäviä vastauksia hoitajatilanteesta: SDP:stä väläytettiin jopa veronkorotuksia – Marin antoi ymmärrystä Lindénin valmistelemille pakkolaeille
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää













