

PS ARKISTO
Purra: Turhat menokohteet eivät ole luonnonilmiöitä – ”Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi”
Eduskunta keskusteli tänään hallituksen rahankäytöstä ja talouspolitiikasta julkisen talouden suunnitelman yhteydessä. Perussuomalaisten puheenjohtaja kansanedustaja Riikka Purra muistutti puheenvuoroissaan hallitusta siitä, miten tärkeää on panna menokohteet tärkeysjärjestykseen.
– Perussuomalaisten tärkeysjärjestykset ja leikkauskohteet ovat kaikkien tiedossa, kun taas hallitus vaikuttaa näkevän menokohteet joinain luonnonilmiöinä, joille ei voi mitään, Riikka Purra totesi.
Kaikki jätetään seuraavan hallituksen kontolle
Purran mukaan velkasuhdetta ei vakauteta tai käännetä laskuun hallituksen tekemillä niin sanotuilla rakenteellisilla toimilla.
– Hallituksella ei ole edes minkäänlaista suunnitelmaa julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi, ei edes tiekarttaa, Purra kritisoi.
– Kaikki jää seuraavan hallituksen kontolle. Myös rahan taikominen esimerkiksi soteuudistuksen täytäntöönpanoon, hoitajamitoitukseen ja hoitotakuuseen.
Kestävyysvajetta ei selitetä koronalla
Poikkeukselliset olot eivät selitä tilannetta Purran mukaan. Kestävyysvaje kun johtuu suurelta osin muista syistä kuin koronakriisistä, turvallisuusympäristön muutoksesta tai edes väestön ikääntymisestä.
– Mikäli emme hyväksy sitä tosiasiaa, että julkisen sektorin tuottamia palveluita eli veronmaksajan kustantamia menoja on pakko alkaa karsia, taloutemme ja koko hyvinvointijärjestelmämme ajaa seinään. Me yksinkertaisesti tuhlaamme koko ajan enemmän rahaa kuin sitä on, Purra muistutti.
Muut maat helpottavat kansalaistensa arkea
Mikäli hallitus olisi kautensa alussa ymmärtänyt karsia turhasta ja jättää ideologiset hankkeet tekemättä, talouden tila olisi nyt selvästi kriisikestävämpi.
– Nyt olisi helpompi vastata kansalaisten huoliin valtavasti nousseiden ja entisestään nousevien hintojen kanssa. Useat muut maat ovat laskeneet polttoaineiden tai muiden välttämättömyyshyödykkeiden hintoja.
– Hyvä taloudenpito tarkoittaa juuri sitä, että akuuteissa ongelmatilanteissa löytyy liikkumavaraa ja mahdollisuuksia reagoida ja joustaa. Suomella sitä ei näytä olevan, kiitos hallituksen holtittoman taloudenpidon, Purra huomautti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- liikkumavara välttämättömyyshyödykkeet turhat hankkeet leikkauskohteet tärkeysjärjestys hintojen nousu valtion menot elinkustannukset ideologia palvelut Riikka Purra Velkaantuminen perussuomalaiset hallitus talous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruuan hinta voi nousta ennakoituakin enemmän – vauhti kiihtyy kesän ja syksyn aikana

Perussuomalaiset julkisen talouden suunnitelmasta: Hallitus vieraantunut suomalaisten arjesta – valtion menoja on priorisoitava ja veroja laskettava

Saarikko syyttää inflaatiosta Putinin hintoja – talousprofessori Matti Virénilta tyrmäys: Tyhjiä sanoja – ”Olisi puhuttava rehellisesti syistä”

Ruuan hinta räjähtämässä, maatiloja suljetaan jopa 1 200 vuodessa – veronalennukset eivät sovi hallitukselle

Hallitus neuvoo kiristämään vyötä ja laskemaan elintasoa – Purra: 18 euroa lisää sosiaaliturvaan ei auta hintojen kanssa kärvisteleviä työssäkäyviä

Perussuomalaiset haluaa turvata keskiluokan ostovoiman: Sähkönsiirrolle hintakatto, polttoainevero alas – Tavio: ”Rahaa tulee jäädä kulutukseen”

Asuntolainojen korotkin reippaassa nousussa – kaiken kallistuminen alkaa olla todellinen uhka tavalliselle suomalaiselle

Koskela kritisoi hallitusta kyvyttömyydestä taloutta tasapainottaviin toimiin – kalliit uudistukset ja yltiökunnianhimoinen ilmastopolitiikka aiheuttavat kohtuuttomia kustannuksia

Valtava rahoitusvaje hyvinvointialueilla – Purra: Hallituksen suuri sotepuhallus
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Kylmää kyytiä suomalaishoitajille: SDP:n Razmyar täyttäisi hoitolaitokset ulkomaalaisella työvoimalla – yksi suomenkielinen hoitaja riittäisi tukemaan muita
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo saaneensa runsaasti kiitospalautetta hoitajilta käynnistämästään keskustelusta hoitoalan kielitaitovaatimuksista. Rydman totesi viime viikolla, että keskeisissä tehtävissä toimivien hoitajien suomen ja ruotsin kielen taitovaatimuksia on syytä tiukentaa, sillä puutteellinen kielitaito voi vaarantaa potilasturvallisuuden.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Vinksahtaneessa Yle-artikkelissa hypetetään ulkomaalaisten työllisten määrän kasvua – Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen vääristelyjä
Yleisradio hehkuttaa vailla pidäkkeitä, kuinka työllisyyden kasvu on 2020-luvulla tullut lähes kokonaan ulkomaalaistaustaisilta jättäen samalla kätevästi kertomatta ei-työllisten ulkomaalaisten määrän paisumisesta. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkija oikoo nyt Ylen harrastamaa osatotuuksien paisuttelua.

Bergbom: Velkarahoitteinen kehitysapu on tiensä päässä – rahat on Suomesta loppu
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom vaatii järeitä toimia Suomen julkisen talouden pelastamiseksi valtiovarainministeriön tänään julkistamien kehysehdotusten jälkeen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää













