

LEHTIKUVA
Rantanen ja Ronkainen EU-turvapaikkapolitiikasta: ”Miksi Suomi esittää taakanjakoa, kun entisetkään sopimukset eivät toimi?”
Perussuomalaiset kansanedustajat Mari Rantanen ja Jari Ronkainen tekivät hallitukselle kirjallisen kysymyksen Suomen ajamasta turvapaikkapolitiikasta Euroopan unionissa.
Suomi toimii EU:n puheenjohtajamaana tämän vuoden loppuun saakka.
– Suomi ajaa taakanjakomallia, jossa se itse on ainoastaan taakkaa vastaanottavana osapuolena. Milloin hallitus alkaa ajamaan oman maan etua? Mari Rantanen kysyy.
Erityisesti Kreikasta lennetty Suomeen
Kansanedustajakaksikko on selvittänyt Maahanmuuttovirastolta ja Rajavartiolaitokselta, että Suomeen on saapunut tänäkin vuonna turvapaikanhakijoita Schengen-alueen sisäisillä lennoilla. Schengenin sopimuksen ja Dublinin asetuksen mukaan turvapaikkaa tulisi kuitenkin hakea ensimmäisestä turvallisesta maasta.
– Erityisesti Kreikasta, jonne turvapaikanhakijat ovat tulleet Välimeren kautta, on lennetty Suomeen. Nyt turvapaikanhakijapaine Kreikassa on kasvamassa ja Suomessakin voidaan odottaa hakijamäärän kasvua, Jari Ronkainen kertoo.
Rajatarkastukset aloitettava
Kirjallisessa kysymyksessään Rantanen ja Ronkainen penäävät valtion toimia kansainvälisten sopimusten noudattamiseksi ja ehdottavat rajatarkastusten aloittamista.
– Tanska on ottanut käyttöön rajatarkastukset Ruotsin-rajallaan ja viimeisimpänä Ranska on ilmoittanut aloittavansa turvapaikkapolitiikkansa kiristämisen. Suomen olisi syytä tehdä toimia, ennen kuin olemme samassa tilanteessa kuin vuonna 2015, Rantanen ja Ronkainen perustelevat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU-puheenjohtajakausi rajatarkastukset kansainväliset sopimukset Turvapaikkapolitiikka Mari Rantanen Schengen Jari Ronkainen Suomi perussuomalaiset EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Miksi Suomi on myöntänyt matkustusasiakirjat ja turvapaikan kolmelle paraguaylaiselle rikoksesta epäillylle miehelle?

Tanskan vasemmistohallitus haluaa kansalaisuuden pois ISIS-palaajlta – Purra: Miksei Suomi voi tehdä samoin?

Immonen: Turvapaikanhakijoiden uusintahakemus- ja valituskierre kielteisistä päätöksistä katkaistava

Turtiainen: Maahamme ”turvaa” kyselemään ohjatut elintasopakolaiset eivät osoittautuneetkaan moniosaajiksi – ”Ulkomaalaiset rikolliset karkotettava välittömästi”

Marine Le Pen Financial Timesille: ”Emme halua järjestää vallankumousta, vaan palata maalaisjärjen käyttöön”

Hallituksen päätös 175 alaikäisen siirtämisestä Suomeen maksaa satoja tuhansia euroja viikossa – Purra: Eurooppaan haluavat ihmiset eivät näin vähene
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











