

LEHTIKUVA
Rantanen teki kirjallisen kysymyksen koronatesteistä: ”Hallituksen hybridimalli, puhutaan yhtä ja tehdään toista?”
Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen koskien koronavirustestaamista. Hallituksen valitsema hybridimalli vaatii laajamittaista testaamista tartuntojen rajaamiseksi, kuitenkin testimäärät ovat selvästi alempia kuin mihin olisi kapasiteettia.
– Sosiaali- ja terveysministeriö puhuu testauskapasiteetin kasvattamisesta 10 000 testiin päivässä. Kuitenkaan edes tällä hetkellä koko testauskapasiteettia ei käytetä. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan jo nyt on mahdollista tehdä 8 000 testiä päivässä, mutta parhaimmillaankin on tehty vain reilu 4 000 testiä päivässä. Kapasiteetista puhuminen on harhaanjohtavaa, kun pitäisi puhua tehdyistä testeistä, Mari Rantanen summaa.
Testejä tehdään vähemmän
Hallitus on päättänyt koronarajoitustoimien purkamisesta, mm. koulut ja ulkoharrastuspaikat avataan torstaina. Kesäkuun alusta liikuntapaikat aukeavat ja 50 hengen ryhmät voivat taas kokoontua.
– Testimäärät ovat lakanneet kasvamasta huhtikuussa ja jopa vähentyneet toukokuussa. Tämä ei voi olla millään tavalla kestävää samaan aikaan, kuin rajoitustoimenpiteistä luovutaan. Hallitus ottaa valtavan riskin ja pelissä on kansalaisten terveys, Rantanen kertoo.
Oireettomia ei testata
Rantasen mukaan kansanedustajat ovat saaneet viestiä siitä, että koronavirustesteihin on edelleen vaikea päästä. Käytännössä laboratoriokokeeseen vaaditaan virusinfektioon sopivat oireet sekä lääkärin lähete.
– Tällä hetkellä virukselle altistuneet oireettomat henkilöt eivät pääse testiin edes omakustanteisesti. Vakioselitys testauskapasiteetin alikäytölle tuntuu kuitenkin olevan se, että testattavia ei ole. Herää kysymys, tarkoittaako hallituksen hybridimalli sitä, että puhutaan yhtä ja tehdään toista, Rantanen kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hybridimalli rajoitukset koronaepidemia tartuntavaara koronatestit Mari Rantanen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Uusi-Seelanti tukahdutti koronan leviämisen – mutta taistelu jatkuu

Juvonen: Suomi pelaa hoitajiensa kanssa venäläistä rulettia – ”Koronatestejä ja suojavaatetusta lisättävä ja alan työntekijöille heti vaarallisen työn lisä”

PS-kansanedustajat hallituksen koronavirustoimista: ”Suojavarustetasosta ja testaamisesta pitää olla rehellinen”

Savio: Koronasta toipuvien testaus- ja karanteenikäytännöt yhtenäistettävä

Rantanen: Todellisuus ei tue THL:n väitettä – ”Ovatko hallituksen puheet testauksen lisäämisestä pelkkää ilmaa?”

Suomessa koronaa testataan pihistellen: Omalla rahallakaan ei välttämättä pääse – sairastuneiden todellista määrää ja sijaintia jo lähes mahdotonta tietää

Suuri osa väestöstä sairastaa koronan tietämättään – he levittävät tautia kaikkein tehokkaimmin
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














