

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen: Miten on mahdollista, että hallitus on antanut turpeen tuotannon romahtaa?
Helsingin Sanomat uutisoi (15.11.2021), että turpeen tuotanto on romahtanut, eikä turvetta enää tuoteta riittävästi huoltovarmuuden takaamiseksi. Kotimainen turve on ollut erittäin tärkeä energianlähde, kun puhutaan huoltovarmuudesta. Huoltovarmuuskeskuksesta muutosta pidetään dramaattisena.
– Olemme myös menettämässä kotimaisen ylivoimaisesti parhaan kasvu- ja kuivikealusta, jota käytetään kasvihuoneissa ja eläintenkasvatuksessa. Kuiviketurpeen käytön takia lintujen jalkapohjat, joita pidetään hyvinvoinnin mittareina, ovat poikkeuksellisen terveet. Kotieläintuotannossa yleisesti käytössä oleva kuiviketurve on imukyvyltään ja happamuudeltaan sellaisia, että nykyisen kaltainen tilanne on saavutettu kotimaisessa broilerintuotannossa vain kuiviketurpeen takia, kertoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Suomalainen liha puhdasta
Suomi on harvoja maita, joissa siipikarjantuotannossa ei käytetä antibiootteja. Kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n mukaan antibioottiresistenssi on yksi suurimmista maailmanlaajuisista terveysuhista ja todellinen uhka myös Suomessa.
– Suomalaisessa broilerissa ei ole salmonellaa eikä antibiootteja. Antibioottien tehon säilyttämisen yksi avain on antibioottien käyttötarpeen vähentäminen lihatuotannossa ja sitä kautta ihmisten ravinnon kautta saadun antibioottien määrän väheneminen, Reijonen sanoo.
Turvetta tarvitaan myös tulevaisuudessa
Hapan turve on antiseptista, sitoo ammoniakkia ja kosteutta. Lisäksi sillä on bakteerien kasvua estäviä ominaisuuksia. Turve toimii myös linnuille virikkeenä ja on erinomaista kylpymateriaalia linnuille. Käytön jälkeen kuivike käy sellaisenaan lannoitteeksi ja maanparannusaineeksi pellolle.
Turpeelle on etsitty vaihtoehtoja esimerkiksi ruokohelpistä, kuituhampusta tai nollakuidusta. Mikään näistä ei ole ollut yhtä puhdasta kuin turve. Teollisuuden sivuvirroista tai pellosta otetusta kuivikkeesta on löydetty kampylobakteereita ja salmonellaa.
Turvetta tarvitaan myös tulevaisuudessa. Venäjällä ja Baltian maissa suunnitellaan turvetuotannon lisäämistä, koska kysyntää riittää.
– Sieltähän meidän täytyy todennäköisesti ainakin kasvu- ja kuiviketurve hankkia, jos kotimaista ei ole saatavilla. Melkoiselle hölmöläisten hommallehan tämä vaikuttaa, Reijonen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU uhkaa omaa ja Suomen ruoantuotantoa – Huhtasaari ja Hakkarainen: ”Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu”

PS-mepit: Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu – EU suunnittelee turpeen täyskieltoa, toiminta uhkaa jo Suomen ruoantuotantoa

Perussuomalaiset: Suomen vaadittava EU:n hiilinielulaskelmahuijauksen korjaamista – ilmastokokouksestakin tuliaisina ainoastaan lisälaskuja suomalaiselle veronmaksajalle

Ministerit Marin ja Saarikko uskovat ilmastotoimien tuovan työpaikkoja – Halla-aho huomauttaa korkealle asetetun ilmastokunnianhimon riskeistä työlle ja teollisuudelle

Reijonen: Miten turvataan maastopalojen sammuttamiseen tarvittavan kaluston riittävyys, kun turvetuotanto ajetaan alas?

Koskela: Lisääntyvä energiankulutus katetaan tällä hetkellä pääosin tuontisähköllä – ”Tämäkö on ilmaston kannalta järkevää?”

Suomalaisen kasvu- ja kuiviketurpeen saanti on turvattava

Vihreä ideologia sekoitti pakan: Kuiviketurvetta ei riitä maatiloille koko talveksi
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














