

LEHTIKUVA
Ronkainen ja Mäkelä: Guggenheimin museohankkeen kaatuminen loistava voitto – ”Vain perussuomalaiset voivat pitää tämän järjettömän hankkeen syvälle haudattuna”
Perussuomalaisten kansanedustajat Jani Mäkelä ja Jari Ronkainen ovat tyytyväisiä Helsingin kaupunginvaltuuston päätökseen kaataa Guggenheimin museohanke.
Ronkainen ihmettelee kiihkoa, jolla hanketta työnnettiin eteenpäin.
– Ensin haettiin rahoitusta valtiolta, mutta kun puolueemme puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini riittävän hitaasti ja selkeällä Suomen kielellä väänsi rautalangasta, että ”Guggenheimille ei tule valtion rahaa”, keksittiinkin siirtyä helsinkiläisten veronmaksajien rahapussille.
– Mikäli oikeasti puhuttaisiin järkevästä ja kannattavasta hankkeesta, siihen olisi löytynyt rahoitus yksityisiltä rahoittajilta aivan varmasti ja sataprosenttisesti.
”Hankkeen kaatuminen oli loistava voitto”
Molemmat ovat samaa mieltä europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon kanssa siitä, että vaikka perussuomalaisten vahvasti vastustama Guggenheim kaatui, hanke saattaa tulla takaisin päättäjien pöydälle, jos äänestäjät eivät lähde liikkeelle kuntavaaleissa.
– Gugge-hankkeen kaatuminen oli loistava voitto, mutta kuten Jussi Halla-ahokin toteaa, se on erävoitto ja asia noussee uudelleen puitavaksi todennäköisesti melko pian kuntavaalien jälkeen, Ronkainen toteaa.
– Vaikka nyt perussuomalaisten vahvalla paikallisella työllä, jota puolueen valtakunnallinen linja tuki, saavutettiinkin kansalaisten tahdon läpi meneminen, vaalit tulevat silti. Siitä ei ole takeita, ettei tämä hanke tai joku muu negatiivinen asia, esimerkiksi Helsingin suurmoskeija, kaivaudu esiin ensi kaudella, Mäkelä muistuttaa.
Äänestäjien käsissä
Guggenheim ja monet muut ”turhat hankkeet” saattavat nostaa taas päätään, mikäli äänestäjät eivät ole valppaina.
– Seuraavien vaalien tulos linjaa sen, nouseeko tämä hanke taas ”kuin Fenix-lintu tuhkasta” Helsingin Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Mika Raatikaista lainatakseni. Toivon todella, että helsinkiläiset äänestäjät tulevat tulevissa vaaleissa äänestämään perussuomalaisia. Se on ainoa varma tapa pitää tämä järjetön hanke syvälle haudattuna, Ronkainen huomauttaa.
– Perussuomalaiset voivat vaikuttaa näihin ihmisille tärkeisiin asioihin vain, jos puolueen erinomaisia paikallisia ehdokkaita äänestetään. Suosittelen siis kaikkia helsinkiläisiä, jotka ovat kanssamme samaa mieltä esimerkiksi Malmin lentokentästä tai Guggenheimista, tutustumaan ehdokkaisiimme ja äänestämään heistä mieluisinta, Mäkelä kehottaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset eivät hyväksy uutta Guggenheim-esitystä – Raatikainen: ”Jos kyseessä olisi hyvä bisnes, luulisi sille löytyvän paljon enemmän yksityisiä rahoittajia”

Perussuomalaisten valtuutetut Raatikainen, Kanerva ja Lindell: Mustaa Guggenheim-mörköä ei haluta Helsinkiin

”Game over Guggenheim!”

Helsingin PS-Nuoret riemuitsee: Vihdoin viimeinen naula Guggenheimin arkkuun!

Halla-aho: Vihulainen torjuttu vain vähäksi aikaa – ”Guggenheim palaa kiusaamaan Helsinkiä, koska muitakaan hyväuskoisia ei löydy”

Sampo Terho Guggenheimista: Lopputulos eritysesti veronmaksajien kannalta erinomainen
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











