

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ronkainen Puolustusvoimien ruotsalaisista kananmunista: ”Kotimaisuuden pitäisi olla lähtökohtana”
Perussuomalainen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Jari Ronkainen on julkaissut blogikirjoituksen, jossa hän ottaa kantaa Maaseudun Tulevaisuuden eiliseen uutiseen siitä, että Puolustusvoimien muonahankinnasta vastaava Leijona Catering tuottaa Ruotsissa keitettyjä ja kuorittuja kananmunia.
– Tuntuu aivan hullulta, että munat seilaavat Suomen ja Ruotsin välillä, ja että ne kypsennetään ja kuoritaan rajan toisella puolella. Miten ihmeessä tällainen järjestely voi olla kustannustehokasta tai järkevää edes ympäristönäkökulmasta? Jari Ronkainen kirjoittaa.
Painottuu liiaksi hintaan
Ronkainen kritisoi hankintalainsäädännön sopivuutta huoltovarmuutta koskeviin hankintoihin.
– On selvää, että hankintalainsäädäntö painottuu liiaksi hintaan. Rahan ei pitäisi aina ratkaista, vaan hankintoja tulisi tarkastella kokonaisvaltaisemmin. Vaakakupissa tulisi painaa myös huoltovarmuusnäkökulma. Leijona Cateringin pitäisi pystyä ruokkia puolustusvoimat myös kriisitilanteissa. Silloin ei välttämättä saada kuorittuja munia Ruotsista tai näkkileipää Saksasta, Ronkainen perustelee.
Ulkomailta vain täydennykset
Ronkainen näkee, että kotimaisuuden tulisi olla lähtökohtana hankinnoissa.
– Mikäli Leijona Catering jatkossakin huolehtii Puolustusvoimien ruokahuollosta niin rauhan kuin kriisinkin aikana ja sitä kautta osaltaan myös tärkeästä huoltovarmuudesta, niin olisi syytä harkita uudelleen kriteereitä, joilla hankintoja tehdään. Kotimaisuuden tulisi olla kaikessa lähtökohtana ja ulkomailta hankitaan vain tarvittavat täydennykset. Vaikuttaa siltä, että Leijona Cateringiin tarvittaisiin lisää leijonaa ja vähemmän tre kronoria, Ronkainen päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Leijona Catering hankinnat raha kotimainen ruoka Puolustusvoimat Jari Ronkainen Ruotsi perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen: Jätetäänkö Suomen koululaiset ja vanhukset pian ilman maitoa ja lihaa ilmastohienostelun takia?

Elomaa: Huoltovarmuus ja kotimainen ruoantuotanto

Tänään vietetään suomalaisen ruoan päivää – Koponen: Koko Suomi hyötyy jokaisesta kotimaisesta ostoksesta

Perussuomalaiset Naiset: Maaseudun elinkeinot on turvattava – suomalaiselle ruoantuotannolle kunnianpalautus

Osa maaseudun pienyrityksistä jäämässä ilman koronatukea – Juuso vaatii asiaan korjausta

Vihreistä kannustetaan boikotoimaan suomalaista ruokaa: ”Osta vaikka ruotsalaista”

Ronkainen Leijona Cateringin ilmastohyvittelystä: ”Oiva esimerkki Suomea vaivaavasta ilmastohulluudesta”

Ronkainen Puolustusvoimien hijab-kannasta: ”Univormut ovat yhdenmukaisia hyvästä syystä”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

















