

PS ARKISTO
Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään ehdotetuista lakimuutoksista: ”Ei riitä muuttamaan nykytilaa”
Sosiaali- ja terveysministeriö on tällä viikolla lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen hallituksen esitykseksi vakuutuslääkärijärjestelmää koskeviksi lakimuutoksiksi. Viime kaudella vakuutuslääkärijärjestelmää korjaavia aloitteita eduskunnassa tehnyt perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen on tyytyväinen, että ns. vakuutuslääkärien totuusvelvoite sisältyy esitykseen.
– Hallituksen esitys on selkiyttämässä vakuutusratkaisujen perusteluita ja velvoittamassa vakuutuslääkärit allekirjoittamaan kannanottonsa ja asiakirjansa ”kunnian ja omantunnon kautta”. Tämä on odotettu muutos ja vähintä, mitä koko järjestelmän uskottavuuden eteen voidaan tehdä, Jari Ronkainen myöntää.
Potilaalla kohtuuton toditustaakka
Vakuutuslääkärijärjestelmän keskeisimpiin ongelmiin kuten potilaiden todistustaakkaan työkyvyttömyyteen liittyvissä riitatilanteissa ei kuitenkaan ole esitetty muutoksia.
– Edelleen vakuutusyhtiöt voivat kävellä hoitavien lääkärien lausuntojen yli. Riitatilanteissa potilaan pitää todistella työkyvyttömyyttään, kun sen pitäisi olla pikemminkin toisinpäin; jos vakuutusyhtiö evää korvauksen, sen on pystyttävä lääketieteellisesti todistamaan potilas työkyvyttömäksi. Nyt esitetyt muutokset eivät riitä muuttamaan nykytilaa, Ronkainen perustelee.
Taistelua jopa yli kymmenen vuotta
Kokonaisuudessaan Ronkainen pitää hallituksen esitysluonnosta vaatimattomana. Hänen mielestään se ei ota kantaa lukuisiin kipukohtiin, joista hän on vuosien saatossa saanut yhteydenottoja.
– Olen saanut useita yhteydenottoja henkilöiltä, joiden työkyvyttömyyteen liittyvä vakuutusprosessi on kestänyt jopa yli kymmenen vuotta. Lisäksi on selvää, että riitatilanteissa ja oikeuteen mentäessä vakuutusyhtiöllä on paljon enemmän resursseja ajaa omaa asiaansa. Vakuutuslääkärijärjestelmässä on tässä maassa kyse pienistä piireistä, siksi vakuutusyhtiöiden ja lääkärien sidonnaisuuksia olisi syytä avata selkeämmin. Mm. tällaisiin seikkoihin ei hallituksen esitys nykyisellään ota kantaa, Ronkainen päättää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lakimuutokset todistustaakka potilas vakuutuslääkäri työkyvyttömyys Vakuutusyhtiöt Jari Ronkainen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten Ronkainen iloitsee vakuutuslääkäreitä koskevan kansalaisaloitteen etenemisestä

Ronkainen: Vakuutuslääkärijärjestelmän muutos saatava hallitusohjelmaan

Ronkainen odottaa hallitukselta vakuutuslääkärijärjestelmän korjausta: ”Milloin esitys saadaan eduskuntaan?”

Vakuutuslääkärien valtaa suitsivalla kansalaisaloitteella yli 30 000 allekirjoitusta

Ronkainen: Vakuutuslääkäreiden mielivalta lopetettava – ”Koskettaa suoraan tai välillisesti jopa puolta miljoonaa suomalaista”

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään esitetyistä muutoksista: ”Edellyttää, että vakuutuslääkäreillä olisi kunnia ja omatunto”

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksesta: ”Tulokset jäävät jälleen kosmeettisiksi”

Ronkainen perää seurantaa vakuutuslääkäreitä koskevassa lakimuutoksessa: ”Korvausten tulee perustua lääketieteellisiin faktoihin, ei vakuutusyhtiöiden mielipiteisiin”
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











