

LEHTIKUVA
Ruotsi vaati ja sai yli miljardin euron jäsenmaksualennuksen elvytyspakettineuvotteluissa – ”Pääministeri Marin on joko neuvottelutaidoton tai käyttää mitä tahansa keinoja saavuttaakseen päämääränsä”
Elpymispaketilla ei ole mitään tekemistä koronan kanssa. Se on kohtalokas askel kohti tulonsiirto- ja velkaunionia. Kohti liittovaltiota, jossa velat, verot ja budjetti ovat yhteisiä ja päätösvalta keskitetty EU:n suurvalloille. – Jos se hyväksytään, rikotaan perussopimuksia ja itsenäisyytemme murenee. Harhaanjohtavat puheet kertaluonteisuudesta ja perussopimuksen mukaisuudesta ovat poliittista ja juridista saivartelua, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Lulu Ranne.
Lulu Ranteen mukaan totuus elpymispakettineuvotteluistakin on täysin erilainen kuin mitä julkisuudessa on annettu ymmärtää.
– Pääministeri Sanna Marin neuvotteli meille EU:ssa kuulemma loistavan sopimuksen ja olemme mahtavia voittajia. Tosiasiassa olemme suuri häviäjä.
– Elpymisvälineen vastustajille on Suomessa ilkuttu, ettei edes missään ns. nuukan nelikon maista (Hollannissa, Itävallassa, Ruotsissa tai Tanskassa), suhtauduta elpymisvälineeseen yhtä kielteisesti kuin Suomessa. Varmasti elpymisvälineen suomalaisille kriitikoille tulikin yllätyksenä ja pettymyksenä, miten helposti nämä maat kellahtivat selälleen ja taipuivat pakettiin.
”Me olemme suuri häviäjä”
Tai näin suomalaisille ainakin väitettiin pääministerin Marinin toimesta. Pääministeri kertoi heinäkuussa 2020 budjettineuvotteluista palatessaan, että onnistui neuvotteluissa paremmin kuin nuuka nelikko.
– Neuvottelujen lopputuloksena Suomi sai maatalouden rahoitustason säilymisen, nuuka nelikko otti jäsenmaksujen alennukset. MTK:n johtaja Simo Tiainenkin antoi tuoreeltaan hallitukselle täyden tunnustuksen siitä, että jäsenmaksualennuksen sijaan Suomi valitsi erillisrahat, 400 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen sekä 100 miljoonaa euroa Itä- ja Pohjois-Suomen aluekehitykseen, Ranne sanoo.
– Tässä tuloksessa ja pääministerin käsityksessä omasta onnistumisestaan kiteytyy Suomen EU-neuvottelustrategian naivius. Suomen pehmeys ja miellyttämisen halu tunnetaan ja ulosmitataan EU:ssa täysimääräisesti. Toistan vielä: me olemme suuri häviäjä, Ranne sanoo.
Ruotsi neuvotteli tiukasti
Ranne haluaa tarkastella lähemmin pääministerin ”murskavoittoa” EU:sta ja nuukasta nelikosta:
– Marinin mainostama neuvotteluvoitto oli siis se, että saimme maataloudelle vuosille 2021-2027 yhteensä 500 miljoonan euron ”kuoren”. Kun sen vaikutus yhdistetään EU:n yhteisen maatalouspolitiikan eli CAP-järjestelmän rahoituksen yleiseen laskuun, Suomen vuosien 2021-2027 maatalousrahoitus paranee keskimäärin noin 21 miljoonaa euroa/vuosi nykyhinnoin ilmaistuna. Ilman elpymisvälineen rahoja.
Toistan: maatalousrahoitus paranee 21 miljoonaa euroa per vuosi.
– Nuukan nelikon maat sen sijaan eivät saaneet vastaavaa maatalouskuorta. Sen seurauksena esimerkiksi Ruotsin maatalousrahoitus heikkenee noin 44 miljoonalla eurolla vuodessa. Sen sijaan Ruotsi vaati ja sai 1 069 miljoonan euron vuotuisen jäsenmaksualennuksen. Jäsenmaksualennus on vuosien 2014-2020 kehykseen verrattuna noin 499 miljoonaa euroa suurempi joka vuosi. Huomioiden maatalousrahoituksen laskun, Ruotsi pääsi neuvotteluissa 455 miljoonaa euroa plussalle joka vuosi, Ranne huomauttaa.
– Onko sattumaa, että tämä summa 455 miljoonaa euroa on suunnilleen sama kuin Ruotsin vuotuinen maksuosuus elpymisvälineen 390 miljardin euron avustuslainasta?
Nuuka nelikko sai tahtonsa läpi
Nuukan nelikon muiden kolmen maan eli Tanskan, Hollannin ja Itävallan neuvottelemat jäsenmaksualennukset tuottivat niille samankaltaiset tulokset.
– Tanskan netto maatalouden rahoitustappioiden jälkeen on 218 miljoonaa vuodessa. Hollanti pääsee joka vuosi plussalle 684 miljoonalla eurolla ja Itävalta 539 miljoonalla eurolla. Jokaisen maan netto on samaa suuruusluokkaa, kuin niiden vuotuinen maksuosuus elpymisvälineen 390 miljardin euron avustuslainasta. Nuukan nelikon maat pääsevät neuvottelujen seurauksena joka vuosi satoja miljoonia plussalle. Toisin kuin Suomi.
– Suomen maksuosuus avustuslainasta on noin 220 miljoonaa vuodessa. Sitä kattamaan pääministeri Marinin tiimi voitti maatalousneuvotteluissa 21 miljoonaa vuodessa. Suomi maksaa jatkossa sellaiset 200 miljoonaa enemmän joka vuosi. Muut nuukan nelikön maat eivät näin joudu tekemään, Ranne muistuttaa.
Jäsenmaksualennuksia vuoteen 2027
Ranne sanoo edellä mainitusta löytyvän syyn nuukan nelikon periksiantamiseen.
– Komissio yksinkertaisesti kuittasi niille elpymisvälineestä tulossa olleen maksurasituksen jäsenmaksualennuksella. Tämä maksualennus jyvitettiin kaikkien muiden jäsenmaiden maksettavaksi.
Nelikon neuvotteluvoimaa osoittaa myös, että jäsenmaksualennusten piti loppua kokonaan vuoden 2020 jälkeen. Nyt se jatkuu ainakin vuoteen 2027.
– Myös Saksa neuvotteli itselleen lähes 3,7 miljardin euron vuotuisen jäsenmaksualennuksen, nousua edelliseen kauteen 1,4 miljardia.
Peli on vihellettävä poikki nyt
Ranteen mielestä pääministeri Marin on joko neuvottelutaidoton tai käyttää mitä tahansa keinoja saavuttaakseen päämääränsä: tulonsiirto- ja velkaunioniin, liittovaltioon on päästävä keinoja kaihtamatta.
– Tämä enää yllätä. Se sen sijaan yllättää, että meidän virkakoneistomme ja mediamme eivät kykene tai halua tunnistaa ja raportoida, kun Suomea vedetään EU:ssa kölin alta.
– Suomi ei voi olla EU:n maksuautomaatti ja hyväksikäytettävä hölmö. Elpymispaketti pitää kaataa ja peli viheltää poikki nyt, kun vielä voimme, Ranne painottaa.
SUOMN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- perussuomalaiseta maksurasitukset neuvottelut jäsenmaksualennukset EU-elpymispaketti Nuuka nelikko maataloustuet Tulonsiirtounioni Komissio Sanna Marin Nettomaksaja Lulu Ranne Suomi Ruotsi Velkaantuminen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eduskunnassa keskustellaan EU-elpymispaketista, mutta pääministeri Sanna Marin loistaa poissaolollaan – tällä kertaa syyksi ilmoitettiin omaehtoinen karanteeni

Antikainen: Marin toimi neuvotteluissa Suomen edun vastaisesti ja teki meistä EU:n sosiaalitoimiston – ”äärimmäisen vastuuton ja kevytmielinen päätös”

Halla-aho: Edustaako Marinin hallitus Suomea Brysselissä vai Brysseliä Suomessa?

Halla-aho: EU-elpymispakettiin osallistuminen voidaan estää – ”Kansanedustajat on pantava valinnan eteen”

Perussuomalaiset kävivät eduskunnassa EU-pakettia vastaan massiivisella vyörytyksellä – käsittely jatkuu jo toiseen yöhön

Ranne: EU:ta lähestyy kaikkien kriisien äiti

Junnila: Verotusoikeuden luovutus EU:lle avaa pandoran lippaan

Pääministeri Marin saapui lopulta elvytyspakettikeskusteluun: Toisti samaa mantraa viime kesän neuvotteluista – väittää edelleen, että paketti olisi Suomelle hyvä

Ranne vaatii elpymisvälineen peruuttamista – inflaatioluvut ylittivät ekonomistien ennusteet moninkertaisesti
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää













