Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sahateollisuuden toimitusjohtaja samoilla linjoilla kuin Purra – ei usko hiilineutraaliustavoitteen toteutuvan: ”Pitäisi olla uskonto kymppi ja matikka neljä, jos tavoitteen toteutumiseen uskoisi”

11.02.2025 |18:30

Ilta-Sanomien mukaan valtiovarainministeri Riikka Purra tylyttää todetessaan, ettei Suomi saavuta hiilineutraalisuutta vuoteen 2035 mennessä. Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto sen sijaan on valtiovarainministerin kanssa samoilla linjoilla.

Edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra.

Purra katsoo, että Suomen ei tavoitteen takia tule ryhtyä sille itselleen vahingollisiin toimiin.

Hallitus ei esitä metsähakkuiden leikkaamista

Purran mukaan tavoite jää pelkäksi numerosarjaksi, ellei esimerkiksi metsänhakkuita käytännössä leikata huomattavasti.

– Tästä taas seuraisi metsätalouden, vientimme oleellisen kivijalan, romautus ja vakava isku kansantalouteen. Ainakaan tämä hallitus ei tule tuollaista esittämään, painottaa Purra.

Liian tiukille viety ilmastopolitiikka on järjetöntä

Liian tiukille viety ilmastopolitiikka on uudessa tilanteessa entistäkin järjettömämpää, Purra toteaa, ja Ilta-Sanomien mukaan valtiovarainministeri ”tylyttää” näin todetessaan.

Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto sen sijaan on valtiovarainministerin kanssa samoilla linjoilla.

– Minusta tuo on vaan realistinen ulostulo. Pitäisi olla uskonto kymppi ja matikka neljä, jos tavoitteen toteutumiseen uskoisi, Aalto kirjoittaa X-viestipalvelussa.

Perussuomalaiset tunnisti ongelman jo vuosia sitten

Purra itse toteaa, että perussuomalaisten jo vuosia sitten tunnistama ongelma on rävähtämässä muidenkin silmille.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttajaperheelle yli 4 000 euroa puhtaana käteen – Lehtinen: Tuollaisiin palkkasummiin on haastavaa päästä suomalaisellekin

11.09.2025 |16:14
3.
Suomen uutiset logo

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään

08.09.2025 |19:09
4.
Suomen uutiset logo

IL-kohuselvitys avasi vieraskielisille syydettävää massiivista Kela-rahamäärää, mutta kokonaisuus on vielä tuplaten pahempi – Purra: ”Kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva vääjäämätön”

13.09.2025 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Nuori ukrainalaisnainen tapettiin julmasti Yhdysvalloissa – vasemmistolaiset huolissaan rasismista

10.09.2025 |13:06
6.
Suomen uutiset logo

Mistä väestönvaihdossa on oikeasti kyse – Ylen ja Ilta-Sanomien faktantarkistajilla faktat hukassa ja lähteet kateissa

08.09.2025 |10:29
7.
Suomen uutiset logo

Kolmannen sektorin poliittisiin hillotolppiin hupenee useita kymmeniä miljoonia euroja veronmaksajien rahaa – helsinkiläinen PS-varavaltuutettu keräsi järkyttävän listan

12.09.2025 |09:10

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää