Artikkeli kuva

SU

Sampo Terho tylytti demarit yrmeiksi – katso huikea puhe täältä

18.05.2016 |15:56

Perussuomalaisten ryhmyri Sampo Terho antoi SDP:n kansanedustajien kuulla kunniansa poikkeuksellisessa puheenvuorossa tänään Eduskunnassa. 

– Tiivistäen voisi todeta, että kaikkea sitä minkä te nyt sanotte Suomen suunnassa olevan huonoa, te olette itse olleet tekemässä, Terho moitti välikysymyksen jättänyttä SDP:tä.

– Lisäksi en voi olla panematta merkille, että kun te jatkuvasti arvostelette hallituspuolueiden tehneen takinkääntöjä, on teillä kieltämättä vahvat perusteet pitää itseänne poliittisen takinkäännön asiantuntijoina. Mutta onko teillä varaa syyttää muita, on aivan toinen asia, Terho arvioi.

Terho arvioi valtionhoitajapuolueen vajonneen vastustuspuolueeksi.

– Kun verrataan teidän nykyisiä puheitanne ja aiempia tekojanne, siis lupauksianne ja tosiasioita, ei jäljelle jää mitään – ei mitään paitsi pohjaton, mittaamaton, tekopyhä puoluepolitikointi.

Katso puhe kokonaisuudessaan oheisesta videoikkunasta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa

02.04.2026 |10:11
8.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää