

LEHTIKUVA
Sisäministeri Rantanen: Viime hallitus, jossa oli työväenpuolue SDP, loi tähän maahan orjakaupat – ”Nyt me korjaamme lainsäädäntöä”
Sisäministeri Mari Rantanen vakuutti eduskunnassa tänään, että uusi hallitus pyrkii vahvasti korjaamaan viime kaudella tekemättä jääneitä asioita ja niitä asioita, joita ei ole riittävällä tavalla edistetty. Rantanen nosti esille vahvasti työperäisen maahanmuuton kysymykset sekä katujengien tekemät rikokset, joihin tullaan puuttumaan.
Sisäministeri Mari Rantanen totesi, että hallitus korjaa edellisen hallituksen tekemättä jättämisiä etenkin työperäisen maahanmuuton osalta.
– Viime kaudella kyllä lisättiin valtavasti työperäistä maahanmuuttoa EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta mutta millä hinnalla: sillä hinnalla, että nämä ihmiset ovat usein joutuneet kiskonnan ja ihmiskaupan uhriksi ja joutuneet maksamaan kynnysrahoja.
– Viime hallitus, jossa oli työväenpuolue SDP, loi tähän maahan tällaiset orjakaupat. Nyt me korjaamme lainsäädäntöä, jotta jatkossa heitä ei enää käytettäisi hyväksi. Tältä osin sääntöjä uudistetaan, Rantanen sanoi.
Työperusteinen oleskelulupa edellyttää työpaikkaa
Hallitus myös kytkee työperusteisen oleskeluluvan entistä vahvemmin työhön siten, että Suomesta on lähdettävä pois, jos työsuhde loppuu, eikä henkilö ole kolmen kuukauden kuluessa solminut uutta työsuhdetta.
Työhön perustuvan oleskeluluvan tuloraja nousee 1 600 euroon.
– Palkkarajan nostaminen vähentää riskiä tulla hyväksikäytetyksi. Se vähentää riskiä joutua maksamaan 15 000 euron kynnysrahoja. Nämä ovat tosiasioita. Sääntöjä on pakko uudistaa, jotta ihmiset eivät joudu rikoksen uhriksi ja epäedulliseen asemaan tässä maassa, Rantanen sanoi.
Jengirikollisuuteen puututaan voimakkaasti
Sisäministeri lupasi myös, että hallitus tulee puuttumaan katujengiongelmaan ja alaikäisten tekemään rikollisuuteen.
– Hallitus ottaa asiasta voimakkaan otteen erilaisin toimin. Nostamme poliisien määrää, teemme vuoden loppuun mennessä laajan toimenpideohjelman nuorisorikollisuudesta. Jengeissä tehdyistä rikoksista tehdään rangaistuksen koventamisperuste.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palkkaraja ihmiskaupan uhrit kiskonta katujengit työperäinen maaahanmuutto kynnysraha nuorisorikollisuus hyväksikäyttö rangaistukset oleskelulupa Mari Rantanen SDP Poliisi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Leena Meri ja Mari Rantanen vaativat toimia nuorisorikollisuuteen puuttumiseksi: ”Tilanne vaatii myös kovien keinojen käyttöön ottamista”

Ministeriön tuore raportti tunnustaa tosiasiat: Ulkomaisen työvoiman houkuttelussa olennaista, että tulijat elättävät itsensä ja perheensä omilla työtuloillaan

Näin järkyttävän kallista työttömyyden laastarointi on: Viime vuonna työttömyysetuuksia maksettiin 3,7 miljardin euron edestä

Työperäiseen maahanmuuttoon tulossa tiukennuksia: Suomesta täytyy lähteä pois, kun työt loppuvat

Kela: 26 prosenttia työttömyysetuuksien saajista vieraskielisiä
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












