

LEHTIKUVA Panu Pohjola
Soini: Hallitsematon maahanmuutto tyrehdytettävä nopeasti
Ulkoministeri Timo Soinilta tiedusteltiin Ykkösaamussa siirtolaiskriisin hoidosta. Hän kertoi toimenpiteistä, joilla tilannetta otetaan haltuun mutta korosti, että onnistumista voidaan arvioida vasta kuukausien päästä. Soini kommentoi myös kriisin vaikutusta perussuomalaisten galluplaskuun.
– Tässäkin asiassa pitää olla realistinen. Ei kukaan, kaikkein vähiten perussuomalaiset, ole Suomeen kutsunut 20-30 000 turvapaikanhakijaa. Tilanne johtuu siitä, että EU ei noudata omia sääntöjään, Syyriassa ja Irakissa on sota ja pakolaisleireillä on laiminlyöty elinolosuhteet. Tällä epävarmuudella on luotu markkinat ihmissalakuljettajille, Timo Soini kertoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa.
Tilanne ei korjaudu sormia napsauttamalla
Nyt tehdään tietenkin toimenpiteitä tilanteen ottamiseksi haltuun. Perjantain Työmiehen tuumaustunnilla ministeri Hanna Mäntylä esitteli täysin vastaansanomattomasti omalta sektoriltaan, mitä toimenpiteitä ollaan tekemässä vetovoimapuolelle. Soini itse on neuvotellut esimerkiksi Irakin ulkoministerin kanssa New Yorkissa palautussopimuksesta jaRuotsin Margot Wahlströmin kanssa siitä, miten kauttakulkuun saadaan tulppaa. Maanantaina kauttakulun toimenpiteistä neuvotellaan EU:n ulkoministerien kanssa.
– Tämä tilanne elää koko ajan, mutta kaiken pitää tapahtua valmistelusta ja lainsäädännöstä käsin. Ei se käy sormia napsauttamalla. Kun ihmiset vähän aikaa miettivät asiaa, niin he hyväksyvät tämän, sanoi Soini.
Tilanne on täysin poikkeuksellinen
Hallituksessa perussuomalaisilla on mahdollisuus ja mandaatti saada näihin asioihin muutoksia, mutta tämänkaltainen massamaahanmuutto on tilanteena täysin poikkeuksellinen, ja siihen reagoimiseksi vaaditaan poikkeuksellisia toimenpiteitä. Miten niissä onnistutaan, sitä voidaan arvioida vasta muutaman kuukauden, parin vuoden päästä.
– Nopeasti pitää kuitenkin tyrehdyttää tämä hallitsematon maahanmuutto, koska tässä on ilmiselviä ongelmia ja nyt jo on ollut vakavia väkivallantekoja. Ne eivät tietenkään saa kansanryhmiä leimata, mutta ikäviäkin asioita on tapahtunut, Soini huomautti.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini paljasti – kansanedustajista vain Saarakkala kannatti tuuletuskokousta

Maahanmuuttajat vievät kuntalaisten vuokra-asunnot

Ulkoministeriö kampanjoi Irakissa ja Turkissa: Suomi tiukentanut Irakin turvallisuusarviota

Ruotsi natisee liitoksistaan turvapaikkaa hakevien vuoksi
Viikon suosituimmat

Ay-liikkeelle rahaa tahkoava Kojamo hehkuttaa: Maahanmuutto mahdollistaa vuokrien korotukset
Maahanmuuton aiheuttamasta asuntojen kysynnän kasvusta hyötyvät ay-liikkeen rahantekokoneena tunnettu asuntoyhtiö Kojamo sekä vasemmistopuolueet, jotka saavat Kojamolta vaalirahaa. Tavallinen veronmaksaja kuittaa laskun.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Tutkimus paljastaa maahanmuuton äärimmäisen karun vaikutuksen kantaväestölle: palkat laskevat ja asumisen hinta nousee

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Trump palautti laittomasti maassa oleskelevia Yhdysvalloista Kolumbiaan – Yle uutisoi kostoksi ja puhui siirtolaisista
Vanha valtamedia Yleisradiosta Ilta-Sanomiin on jatkanut kipuiluaan heti Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin virkakauden alusta asti, mikä näkyy mediasisältöjen oudoissa sanavalinnoissa.

Antikainen: Kuolema on hinta sananvapaudelle – Koraanin polttajan murha on varoitus koko Euroopalle
Koraanin polttamisesta tunnetuksi tullut Salwan Momika on ammuttu hengiltä Södertäljessä Ruotsissa. Momikalla oli ollut edellisenä päivänä käynnissä livestriimi Tiktokissa, kun hänet ammuttiin kesken lähetyksen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa ääri-islamilaisen ajattelun ja haitallisen maahanmuuton tuhoisista seurauksista Euroopalle.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Väkivalta kiihtyy Ruotsissa – Koraanin polttaja ammuttiin suorassa lähetyksessä
Koraanin polttamisista julkisuutta saanut Salwan Momika ammuttiin myöhään keskiviikkoiltana Södertäljessä. Poliisi ei ole vahvistanut uhrin henkilöllisyyttä. Turvallisuuspoliisi Säpo osallistuu SVT:n mukaan murhan tutkintaan.