

LEHTIKUVA
Sosiaali- ja terveysministeriöstä tehty kantelu oikeuskanslerille – kansalaiset tuskastuivat tuulivoimaloiden meluun
Kantelussa vaaditaan ryhtymistä toimenpiteisiin siitä syystä, että sosiaali- ja terveysministeriö laiminlyö tehtävänsä sivuuttaessaan tuulivoimaloiden melun ja infraäänen aiheuttamat terveyshaitat. Kantelun tekijät lisäksi vaativat voimaloiden toiminnan keskeyttämistä, kunnes tutkimuksella on varmistettu, että tuulivoimalat eivät aiheuta vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle ja hyvinvoinnille.
Joukko tuulivoimaloihin tuskastuneita kansalaisia on tällä viikolla jättänyt sosiaali- ja terveysministeriön (STM) toimintaa koskevan kantelun, jossa vaaditaan toimenpiteisiin ryhtymistä sillä perusteella, että STM ei ole hoitanut tehtäviään ihmisten terveydensuojelussa.
STM laiminlyö lakisääteiset tehtävänsä
Kantelussa esitetään, että STM laiminlyö lakisääteiset tehtävänsä sivuuttaessaan tuulivoimaloiden melun, matalataajuisen melun ja infraäänen aiheuttaman laajan, kansanterveyteen ja eläinten terveyteen vaikuttavan terveyshaitan ja -uhan Suomessa.
Lisäksi kantelussa esitetään, että STM ei ole kouluttanut tai ohjeistanut lääkäri- ja hoitohenkilökuntaa diagnostisten kriteerien ja lääketieteellisten kokeiden suhteen, jotta oireista kärsivät pääsisivät asianmukaisiin tutkimuksiin.
Ongelmat olleet tiedossa jo pitkään
Tuulivoimaloiden aiheuttamat ongelmat ovat olleet STM:n tiedossa jo pitkään. Kantelun mukaan STM ei ole ottanut huomioon infraäänen haitoista tehtyjä kansainvälisiä tutkimuksia tai muita virallisia dokumentteja koskien infraäänen ja värähtelyn aiheuttamaa terveyshaittaa, sen enempää kuin WHO:n meluohjeistustakaan. STM on myös jättänyt huomioon ottamatta asukkaiden, yhdistysten ja asiantuntijoiden yhteydenotot ja heidän keräämänsä tiedot terveyshaitoista ja uhista.
Kantelun laatineet henkilöt lisäksi vaativat, että kaikkien Suomen tuulivoimaloiden toiminta keskeytetään, kunnes tutkimuksella on varmistettu, että voimalat eivät aiheuta vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle tai hyvinvoinnille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lehto ja Immonen: Vain perussuomalaiset huolissaan suurten tuulivoimaloiden mahdollisista terveyshaitoista

Putkonen: Demarit hassaavat hurjia euromääriä tuulivoimatukiin, rahat ovat pois vanhustenhoidosta

Suomessa vieraileva portugalilainen professori: Melusaaste aiheuttaa terveysongelmia (video)

Jos et halua maksaa lisää tuulivoimatukea, niin älä ainakaan äänestä näitä ehdokkaita eduskuntavaaleissa

Mäenpää: Miksi hallitus edistää tuulivoiman lisärakentamista ilman puolueetonta selvitystä sen terveysvaikutuksista?

Tuulivoima vastatuulessa Saksassa – ilmaston ja luonnonsuojelun tavoitteiden välillä paha ristiriita

Tuulivoimaloista melu- ja terveyshaittaa Luhangassa – kesämökkiasukas: ”Yhtään yötä en ole voinut olla talossa voimaloiden käynnistymisen jälkeen”
Viikon suosituimmat

Työpaikkalähteet: Tytti Tuppurainen huutaa ja nöyryyttää – eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho: ”Tilanne on karmea”
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Tytti Tuppuraista syytellään toistuvasta epäasiallisesta käytöksestä, joka kohdistuu hänen avustajiinsa ja muihin kansanedustajiin. Väitteiden mukaan Tuppuraisen käytös on huutamista, nöyryyttämistä, nolaamista julkisesti sekä tylyä ja käskyttävää johtamistyyliä.

Ilmari Nurmisen huoleton rahankäyttö puhututtaa tamperelaisia: Pormestarimenot paisuvat – samaan aikaan kaupunki leikkaa ankarasti
Uuden edustusauton käyttöönsä juuri saanut Tampereen pormestari Ilmari Nurminen teetti äskettäin itsestään uudet edustuskuvat, joiden hintalappu nousee selkeästi tavanomaista korkeammalle. Nuoren pormestarin rahankäyttö herättää keskustelua, kun samaan aikaan Tampere kärvistelee talousahdingossa.

Vasemmistosirkus Vantaan valtuustossa – Antikainen tyrmää ulosmarssin: ”Kun faktat eivät riitä, alkaa kyynelshow ja marttyyrileikki”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen puolustaa Vantaan valtuutettu Juha Järää ja ihmettelee, miksi kokoomuksen puheenjohtaja antoi vasemmistoliiton muuttaa valtuustosalin poliittiseksi teatteriksi.

Eerola ihmettelee somaliperheiden ristiriitaista toimintaa: Turvaan tulleet lähettävät omia lapsiaan vaaraan
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola kommentoi Facebookissa Ylen MOT-dokumenttia, joka paljastaa somalialaisten perheiden lähettävän lapsiaan ankariin kurinpitolaitoksiin Somaliaan. Eerola kysyy, miksi turvaa hakeneet vanhemmat altistavat jälkeläisensä samalle vaaralle, josta itse pakenivat.

Vantaalla ei haluta puhua maahanmuuton haittavaikutuksista: Valtuuston kokous meni hulinaksi – joukko valtuutettuja marssi ulos
Vantaan kaupunginvaltuustossa nähtiin maanantaina vihervasemmistolainen episodi, kun kokouksessa puhuttiin maahanmuutosta. Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Juha Järän puheenvuoroa häirittiin välihuutelulla, kun hän puhui maahanmuuton haitoista. Lopulta joukko vasemmistosiipeen kuuluvia valtuutettuja käveli ulos kokouksesta, joka jouduttiin keskeyttämään.

Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.

Trump antaa tonnin ”pesämunan” jokaiselle lapselle – osakesäästötilin tuoton saa haltuunsa 18-vuotiaana
Presidentti Trump on luonut lapsille uuden osakesäästötilin, johon valtio lahjoittaa tuhat dollaria pesämunaksi jokaiselle Trumpin toisen kauden aikana syntyneelle Yhdysvaltain kansalaiselle. Monet sijoittajat ja suuryritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan Amerikan lasten tulevaisuutta. Myös rap-artisti Nicki Minaj aikoo lahjoittaa rahaa faniensa lasten Trump-tileille.

Toimeentulotuen muutokset voimaan tänään – Purra esittää myös jatkouudistusta – ”Harva lähtee yövuoroihin siivoamaan, jos saman rahan saa tekemättä mitään”
Toimeentulotuen uudistus tulee tänään voimaan maltillisella leikkauksella. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää samalla jo uudistuksen jatkamista, sillä Suomi ei kestä enää avokätisyyttä, joka pitää etenkin integroitumattomia maahanmuuttajia tuen varassa.

Sebastian Tynkkynen: X-tilini jäädytettiin Irania koskeneen julkaisun jälkeen
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo viestipalvelu X:n jäädyttäneen hänen tilinsä väliaikaisesti sen jälkeen, kun Tynkkynen arvosteli Euroopan parlamentin vasemmiston linjaa Irania koskevassa päätöslauselmassa.

Valtiovarainministeri Purralta kova vastaus Lindtmanille, joka vastusti säästöjä vuosikausia, mutta nyt vaatii enemmän – ”Pupu mennyt pöksyyn”
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman myöntää viimein EU-paineen alla, että hallituksen pitää tehdä tarvittaessa lisää sopeutusta julkiseen talouteen. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa nyt SDP:ta ja oppositiota epäjohdonmukaisuudesta.
















