

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suomen kansalainen pidätetty Puolassa laittoman maahantulon järjestämisestä
Rajalle julistetusta poikkeustilasta huolimatta laittomien maahantulijoiden virta Puolaan jatkuu vuolaana. Puolan rajavartiosto on ilmoittanut ottaneensa kiinni kuusi ulkomaan kansalaista epäiltyinä laittoman maahantulon järjestämisestä. Rikoksesta epäiltyjen joukossa on myös yksi Suomen kansalainen, joka on alun perin Syyriasta.
Puolan rajavartiosto tiedotti virallisella Twitter-tilillään rajavartijoiden ottaneen maanantaina kiinni kuusi ulkomaan kansalaista epäiltyinä laittoman maahantulon järjestämisestä. Rikoksesta epäillyt ovat Saksan, Suomen, Tadžikistanin, Syyrian ja Irakin kansalaisia. Toisella kiinni otetuista irakilaisista on myös Puolan passi, kertoo nettilehti Notes from Poland.
Rikosepäilyssä on kyse siitä, että henkilöt olivat järjestäneet laittomasti maahan tulleille kuljetuksia Puolan sisällä tai muihin maihin, kertoo Puolan rajavartioston tiedottaja Anna Michalska.
Laittoman maahantulon järjestäminen on Puolan lain mukaan vakava rikos, josta voi seurata jopa kahdeksan vuoden vankeustuomio, kuten Puolan rajavartioston Twitter-tili vielä erikseen varoittaa.
Kansainvälinen verkosto
Toiminnan takana näyttää olevan useisiin EU-maihin levittäytynyt verkosto. Yksi epäillyistä työskentelee suuressa varsovalaisessa kuljetusliikkeessä. Kiinni otetulla Tadžikistanin kansalaisella on oleskelulupa Puolassa. Syyrian kansalaisella on oleskelulupa Saksassa. Myös Suomen passilla liikkeellä ollut epäilty on alun perin Syyriasta. Toisella irakilaisella on Puolan passi ja toinen on hakenut turvapaikkaa Latviasta.
Puolan viranomaiset ovat käynnistäneet EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten osalta karkotusmenettelyn. Heidät tullaan palauttamaan kotimaihinsa ja he saavat viiden vuoden maahantulokiellon Schengen-alueelle.
Laiton maahantulo jatkuu – tulijoita Kongosta asti
Kuten Suomen Uutiset kertoi jo aiemmin, Puolaan on tänä kesänä kohdistunut ennen näkemätön laittoman maahantulon aalto Valko-Venäjältä. Kyse on Valko-Venäjän hallinnon hybridioperaatiosta Puolaa ja EU:ta vastaan. Puolalaisten asenteet pakolaisia ja siirtolaisia kohtaan ovat kiristyneet huomattavasti ja puolet kansasta kannattaa raja-aidan rakentamista.
Puolan rajavartioston mukaan maahan kohdistui elokuussa 3 500 laittoman maahantulon yritystä. Pelkästään tämän viikon maanantaina rajavartiosto pysäytti 191 laittomasti maahan yrittänyttä rajalla. Lisäksi seitsemäntoista otettiin kiinni maan rajojen sisäpuolella. Tulijoita on Afganistanin ja Irakin lisäksi myös esimerkiksi Kongosta ja Kamerunista.
Suomessa laittoman maahantulon järjestämisestä tuomitaan yleensä sakkoon. Maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Jos tekijällä katsotaan olevan ”humanitaariset tai läheisiin perhesuhteisiin liittyvät vaikuttimet”, tekoa pidetään ”hyväksyttävistä syistä tehtynä”, eikä siitä tuomita rangaistusta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- laittoman maahantulon järjestäminen Anna Michalska hybridisota EU:n ulkorajat Valko-Venäjä laiton siirtolaisuus Laiton maahantulo Rajavalvonta Puola
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Komissio kehuu nyt rajamuureja rakentavia reunavaltioitaan – Unkari sai aikanaan samasta toiminnasta roimat torut

Huhtasaari: Laittomaan maahanmuuttoon vastattava rajakäännytyksillä ja rajaesteillä

Afgaanit istuvat rajalla – puolalaiset vastustavat pakolaisten ottamista ja kannattavat raja-aidan rakentamista

Latvian sisäministeri: EU:n on suojattava ulkorajansa ja estettävä jokainen laiton rajanylitys

Puolan ja EU:n välinen oikeuslaitoskiista sai lisäkierroksia – uhkana EU-ero

Hollanti haluaa komission jäädyttävän Puolan EU-rahat

Rajua rähinää Puolan rajalla – laittomat tulijat yrittävät väkivalloin raja-aidan yli
Viikon suosituimmat

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.

Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa

Turpeen energiakäytön jatko varmistui
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












