

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja vastasi kansalaisten esittämiin kysymyksiin perussuomalaisten kyselytunnilla, jonka veti puolueen poliittinen suunnittelija Riikka Purra. / SUOMEN UUTISET
Suomen löperöä linjaa arvosteleva Meri: Jos minä menisin vaikka Yhdysvaltoihin ja latelisin turvapaikan saaneiden esittämiä vaatimuksia – kaikki nauraisivat minulle
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri vastaa sisäministeriön suunnitelmiin, joiden mukaan Suomi varautuisi vastaanottamaan ennätyssuuren määrän turvapaikanhakijoita. – Voimme panna rajavalvonnan päälle ja todeta, että turvallisista maista tänne ei oteta ketään, Meri sanoo.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri saapui perjantaina perussuomalaisten kyselytunnille vastaamaan kansalaisten lähettämiin kysymyksiin.
Monet olivat lähettäneet kysymyksiä koskien sisäministeriön erilaisia skenaarioita ja valmistautumista käsittelevää raporttia joka ilmestyi jo vuoden 2017 lopussa, mutta joka on vasta nyt noussut puheenaiheeksi kun media alkoi tehdä siitä juttuja.
Raportin mukaan Suomi valmistautuisi tulevaisuudessa jopa 100 000 turvapaikanhakijan, pahimmassa skenaariossa jopa miljoonan turvapaikanhakijan saapumiseen.
Meri on sisäministeriön valmistautumisesta ihmeissään.
– Perussuomalaisten lähtökohta on se, että ei mietitä varautumista siihen, että maahan tulee tuollaisia määriä turvapaikanhakijoita tai että miten me siitä selvitään. Ihan oikeasti: kyllä ne rajat menevät silloin kiinni, Meri sanoo.
Rajavalvonta palautettiin huipputapaamisen ajaksi
Perussuomalaiset ovat vaatineet rajavalvonnan palauttamista aikaisemminkin.
– Huvittavaa on, että meille on aina vakuutettu että rajat eivät mene kiinni, mutta aika hyvin rajavalvonta palautettiin, kun Donald Trump ja Vladimir Putin tapasivat täällä heinäkuussa.
– Varmaankaan jokaista millimetriä ei pystytä rajalla valvomaan niin, etteikö joku pääsisi livahtamaan sisään. Mutta me voimme silti panna rajavalvonnan päälle ja todeta, että turvallisista maista tänne ei oteta ihmisiä. Jos joku siis tulee tänne turvallisesta maasta kuten Ruotsista, niin kysymys kuuluu: mihin sinä oikein tarvitset turvapaikkaa?
Onko olemassa mitään todellista syytä sille, että rajoille ei saada tiukkaa kontrollia?
– Poliittinen tahto.
Meri toi kyselytunnilla myös esille, kuinka niiden, jotka ovat saaneet turvapaikan, tulisi ylipäätään integroitua Suomeen eikä niin päin, että Suomi muuttuu maahanmuuttajien vaatimusten mukaiseksi.
– Jos vaikka minä päättäisin nyt lähteä Yhdysvaltoihin ja sanoisin siellä, että en halua puhua englantia, vaan haluan kaikkien puhuvan suomea, ja vaatisin että nyt on ryhdyttävä noudattamaan suomalaisia tapoja, kuten että jouluna syödään riisipuuroa ja lisäksi ilmoittaisin, että minut pitää kouluttaa ja elättää teidän rahoillanne, niin kaikki nauraisivat minulle. Tällä tavalla me valitettavasti Suomessa nyt tehdään, Meri ihmettelee.
Piikki on auki turvapaikanhakijoille
Turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta ja turvapaikkaprosessiin liittyvistä tulonsiirroista lankeaa vuosittain iso lasku veronmaksajille. Valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiehdotus on 1,7 miljardia euroa alijäämäinen, joka katetaan ottamalla lisää velkaa.
– Suomi siis ottaa lähes kaksi miljardia lisää velkaa. Jokainen voi miettiä, kuinka paljon tämä on osaksi seurausta vuoden 2015 tilanteesta, jolloin Suomeen tuli ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Pelkät vastaanottokeskusten kulut olivat muistaakseni puoli miljardia euroa vuodessa.
Perussuomalaiset ehdotti viime syksynä, kuinka kaikista pienituloisimmilta poistuisi 50 euron omavastuu lääkekuluista. Meri harmittelee, ettei siihen löytynyt valtion budjetista rahaa.
– Suomalaisten lääkekulujen kattamisen kulut olisivat olleet vain joitakin kymmeniä miljoonia. Ja nämäkö kuluerät eivät muka ole vastakkain?
– Jos kuitenkin turvapaikkaprosessiin hupenevista kuluista tällä hetkellä puhuu, niin silloin sanotaan, että olet ihmisoikeusvastainen. No, kenen ihmisoikeuksia tässä nyt lopulta punnitaan ja kenen rahoilla? Meri kysyy.
Suomalaiset pakkomajoittamaan tulijoita?
Sisäministeriön raportissa väläytetään myös mahdollisuutta suomalaisten yksityisomaisuuden suojan rajoittamisesta kriisitilanteessa.
Mitä Suomen perustuslaki sanoo sisäministeriön raportin kohdista, joissa pohditaan sitä, kuinka kriisinajan poikkeuslaeilla jopa suomalaisten yksityisomaisuutta voidaan ottaa käyttöön, jos maahanmuuttajia saapuu paljon?
– Perustuslain ja poikkeusoloissa väestön suojaamiseen sovellettavan valmiuslain tarkoittama poikkeustila tarkoittaa lähinnä aseellista selkkausta, ydinräjähdystä tai jotakin vastaavaa. Perustuslaissa on säännös, jonka mukaan poikkeusoloissa perusoikeuksia, kuten omaisuudensuojaa voidaan poikkeusaikana rajoittaa, Meri vastaa.
Hän tarkentaa, kuinka rajoitukset eivät silti voi olla mielivaltaisia.
– Ihmisoikeuksia ei voi samalla muilta osin rajoittaa. Omaisuuden suojaa voidaan poikkeusoloissa rajoittaa lailla. Se julistetaan valtioneuvoston asetuksella, jonka eduskunta käsittelee. Valmiuslaissa säädetään useissa lainkohdissa siitä, kuinka ihmisten omaisuuden suojaan voidaan puuttua.
– Tällaistahan ei ole rauhan aikana jouduttu tekemään, enkä tiedä miten tällainen asetus muotoiltaisiin, mutta kyllä pitäisin aika radikaalina sitä, että kenenkään pitäisi ottaa omaan kotiinsa vieraita ihmisiä. Lähtisin siitä, että sota-aikana voi kuitenkin mahdollisesti joutua luovuttamaan omistamansa tyhjän asunnon asumiskäyttöön niille, jotka ovat laillisesti maassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Jari Ronkainen: Onko Mykkäsen pisteytysjärjestelmä uusi väylä maahanmuutolle? – ”Entisissäkin väylissä olisi karsimisen varaa”

Halla-aho: Suomi on suomalaisten rakentama ja suomalaisille kuuluva maa – haittamaahanmuutto on lopetettava

Useat EU-maat haluavat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet unionin ulkopuolisille karkotusleireille – mitä tekee Suomi?
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











