

LEHTIKUVA
Supo: Venäjä on edelleen Suomen suurin turvallisuusuhka
Suojelupoliisin tilannekatsauksen mukaan Venäjä on edelleen Suomen kansallisen turvallisuuden suurin uhka. Venäjän lisäksi suojelupoliisi mainitsee vuosikirjassaan erikseen Kiinan. Terrorismin uhka on Suomessa edelleen tasolla kaksi, vaikka muualla Euroopassa radikaali-islamistisen terrori-iskun uhka on voimistunut viime vuoden aikana Gazan tilanteen takia.
Suojelupoliisin vuosikirja 2023 julkaistiin tiistaina. Lehdistötilaisuudessa suojelupoliisin virkaa tekevä päällikkö Teemu Turunen totesi, että Venäjän toiminta on edelleen Suomen kansallisen turvallisuuden suurin uhka. Venäjä pitää Suomea epäystävällisenä valtiona ja kohdistaa Suomeen vakoilua ja laaja-alaista vaikuttamista.
– Joudumme varautumaan entistä härskimpään ja aggressiivisempaan pahantahtoiseen vaikuttamiseen, Supon päällikkö Turunen sanoi lehdistötilaisuudessa.
Supon mukaan Suomen turvallisuus- ja toimintaympäristö on muuttunut perusteellisesti ja pysyvästi. Tähän ovat vaikuttaneet globaalin suurvaltakamppailun kiristyminen ja Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan. Suomi ei kuitenkaan ole tässä kuviossa Venäjän ykkösprioriteetti.
Venäjä pitää Suomea varpaillaan
Suojelupoliisin mukaan välineellistetty maahanmuutto on Venäjälle helppo tapa pitää Suomi varpaillaan. Myös kybermaailmaan ja kriittiseen infrastruktuuriin liittyy kohonneita uhkia.
Suomi sai viime vuonna heikennettyä Venäjän henkilötiedustelun toimintamahdollisuuksia tiedustelu-upseerien karkotuksilla, vastatiedustelutyöllä ja tiukalla viisumipolitiikalla. Supo pelkää, että jatkossa Venäjä voi kohdistaa painostustoimia, vakoilusyytteitä tai omaisuuden takavarikointia myös yksittäisiin suomalaisiin Venäjällä.
Kiina tukee Venäjää
Venäjän lisäksi suojelupoliisi mainitsee vuosikirjassaan erikseen Kiinan, jossa turvallisuus- ja tiedustelupalveluiden asema on edelleen vahvistunut. Suurvaltakamppailun kiristyessä uusille aloille tiedonkeruun ja tekoälyn mahdollisuudet korostuvat. Samalla digitalisaatioon liittyvät haavoittuvuudet tulevat näkyviin.
Suojelupoliisin arvio on, että Kiinalla ja Venäjällä on yhteisiä tavoitteita, joita ne edistävät yhdessä. Molemmat haluavat horjuttaa länsimaiden ja etenkin Yhdysvaltojen asemaa maailmassa.
Kiinan ja Venäjän keskinäinen kauppa on lisääntynyt sodan aikana merkittävästi. Venäjän on ollut pakko suunnata vientiään Kiinaan ja sen riippuvuus Kiinasta on kasvanut huomattavasti. Myös Kiinan vienti Venäjälle on kasvanut.
Käytännössä Kiina tukee Venäjää varovaisesti Ukrainassa käytävästä sodasta huolimatta. Kiinalle on tärkeää, että Venäjä säilyy vakaana. Selvää kuitenkin on, että Venäjä tarvitsee Kiinaa enemmän kuin Kiina Venäjää.
Terrorismin uhka on ennallaan
Terrorismin uhka Suomessa on edelleen tasolla kaksi (”kohonnut”). Euroopassa radikaali-islamistisesti motivoituneen terrori-iskun uhka on voimistunut viime vuoden aikana. Uhkan lisääntymisen taustalla ovat Koraanien polttamiset sekä terroristijärjestö Hamasin hyökkäyksen aiheuttama konflikti Israelin ja Hamasin välillä. Voimistunut uhka muualla Euroopassa ei ole kuitenkaan Supon mukaan vaikuttanut merkittävästi uhkatasoon Suomessa.
– Edelleen suurimman terrori-iskun uhkan Suomessa muodostavat äärioikeistolaista tai radikaali-islamistista ideologiaa kannattavat yksittäiset henkilöt tai pienryhmät, kertoo Supon apulaispäällikkö Jonna Turunen.
– Terrorismin torjunnan kohdehenkilöiden määrä on pysynyt samalla tasolla. Oleellisempaa kuin kohdehenkilöiden määrä on se, että minkälaisia ”profiileja” siellä kohdehenkilöissä löytyy.
Terrorismin torjunnan kohdehenkilöitä on Suomessa noin 350. Näiden joukossa on todennäköisesti äärioikeistolaisia ja radikaali-islamistisia toimijoita, joilla on sekä halu että kyky väkivaltaisten iskujen tekemiseen. Todennäköisimmän uhkan aiheuttavat näiden ideologioiden yksittäiset kannattajat ja pienryhmät. Lyhyellä aikavälillä iskut ovat epätodennäköisiä.
Alaikäiset radikalisoituvat netissä
Yksi suojelupoliisia huolestuttavista ilmiöistä on alaikäisten radikalisoituminen netissä. Ongelma on sama riippumatta siitä, onko taustalla oleva ideologia äärioikeistolainen, äärivasemmistolainen vai islamistinen.
– Radikalisoituminen koskettaa Suomessa todennäköisesti yhä useammin myös alaikäisiä nuoria, sanoo apulaispäällikkö Jonna Turunen.
– Tämä liittyy kaikkiin terroristisiin ideologioihin.
Turusen mukaan verkkoympäristö mahdollistaa aatteiden omaksumisen monesta suunnasta. Maailmankuvaa rakennetaan ottamalla vaikutteita eri puolilta, sen sijaan, että kiinnityttäisiin yhteen ideologiaan tai yhteen järjestöön.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Jonna Turunen välineellistetty maahanmuutto Teemu Turunen Israelin ja Hamasin sota kansallinen turvallisuus ääri-islamismi Äärioikeisto Hamas Äärivasemmisto Radikalisoituminen Supo Suojelupoliisi Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Helsinkiläismoskeijan johtaja uskoo muslimiväestön räjähdysmäiseen kasvuun ja kantaväestön romahdukseen Suomessa: ”Täällä vaan mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa”

Venäjä poistamassa viisumipakon Afrikan ja Lähi-idän maiden kansalaisilta – suora tie Euroopan rajoille aukeaa

Sisäministeri Rantanen: Aito turvapaikantarve, siirtolaisuus ja välineellistetty maahantulo ovat eri asioita – eikä niitä tule sotkea keskenään

Poikkeuslaki lausuntokierrokselle: ”Tahdomme huolehtia rajaturvallisuudesta ja Suomen turvallisuudesta kaikissa olosuhteissa”

Moskovassa terrori-iskun tehnyttä ryhmää pelätään myös Saksassa – islamistien iskuihin varaudutaan kesällä pidettävissä jalkapallon EM-kisoissa

Terroristien uhriksi joutuneen Shani Loukin kuva voitti kansainvälisen kuvapalkinnon – kuvassa Hamasin aseistetut terroristit istuvat nuoren naisen puolialastoman ruumiin päällä lava-autossa

Tadzhikistan on ääri-islamin kehto – korruptio ja nepotismi ajavat kansaa työttömyyteen ja terroristien syliin

Israel hälytystilassa Iranin uhan vuoksi – 28 Israelin suurlähetystöä suljettu toistaiseksi

Liikenne- ja viestintäministeri Ranne: Liikenneinvestointien on vahvistettava turvallisuutta
Viikon suosituimmat

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











