eduskunta
Rydman jyrähti opposition asiakasmaksukritiikkiin: ”Vasemmistoliiton vaihtoehto toki on se, että ajetaan Suomen talous päin seinää”
Vasemmistopuolueet tivasivat eduskunnan kyselytunnilla hallitukselta vastauksia terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksiin. Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman muistutti oppositiota vastauksessaan Suomen vaikeasta taloustilanteesta ja kasvavista velanhoitomenoista.
Meri jysäytti miljardipotin pöytään: Oikeudenhoidon budjettiin kymmenien miljoonien korotus
Pitkään kestäneet oikeusprosessit ja rikoksen uhrin asema saavat kaivattua helpotusta. Oikeusministeri Leena Meri esittää hallinnonalalleen ensi vuodelle noin 1,3 miljardin euron budjettia. Kasvua tämän vuoden varsinaiseen talousarvioon on noin 43 miljoonaa euroa, jos laskelmasta jätetään pois vuosittain vaihtelevat vaalimenot.
Kela maksaa jo yli 400 miljoonaa euroa vieraskielisille – Pia Sillanpää vaatii sosiaaliturvan rajaamista vain suomalaisille
Vieraskielisille maksettavien sosiaalitukien voimakas kasvu huolestuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpäätä. Hän nosti eduskunnan budjettikeskustelussa esiin Kelan tilastot, joiden mukaan vieraskieliset saavat jo yli 40 prosenttia perustoimeentulotuesta.
Rydman puolustaa järjestöleikkauksia: Löysäkätisesti jaettua rahaa
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman torjuu opposition kritiikin järjestöjen valtionapuleikkauksista. Rydmanin mukaan leikkaukset kohdistuvat hallintoon ja päällekkäisyyksiin, ei ihmisten parissa tehtävään ruohonjuuritason työhön.
Sanna Antikainen ryöpytti oppositiota eduskunnassa: Vasemmisto-oppositio ei osaa iloita talous- ja työllisyyskasvusta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen piti jämäkän puheenvuoron eduskunnan budjettikeskustelussa. Antikainen muistutti vasemmisto-oppositiota siitä, että hallituksen vastuullinen talouspolitikka kantaa nyt hedelmää, vaikka SDP yrittää vähätellä saavutettuja tuloksia.
Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
8. luetuin
Purra tylyttää keskustan välikysymysteatteria: ”Kannattaa alkaa toimia tyhjän puhumisen sijaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa keskustan välikysymystä maataloudesta. Purra muistuttaa, että hallitus on jo tehnyt maatalouden hyväksi ison liudan toimia, joihin keskusta ei koskaan kyennyt.
Aloite eduskunnalle: Pride-tapahtumille K-18 ikäraja
Kansanedustajat Kaisa Garedew, Laura Huhtasaari ja Päivi Räsänen ovat jättäneet eduskunnalle toimenpidealoitteen alaikäisten suojelemiseksi ikätasoon sopimattomilta seksuaalisuusteemaisilta julkisilta tilaisuuksilta. Heidän mukaansa kaikkiin Pride-tilaisuuksiin tulisi olla 18 vuoden ikäraja.
Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.
Vigelius: Vanhojen puolueiden lonkerot etujärjestökentällä on nyt katkaistava
Perussuomalaisten kansanedustajan Joakim Vigeliuksen mukaan Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvät korruptioepäilyt on tutkittava perusteellisesti. Hän korosti Ylen A-studiossa, ettei nykyisten tietojen perusteella ole syytä horjuttaa hallituksen toimintakykyä, mutta mahdolliset uudet selvitykset voivat muuttaa tilannetta.
Purra: Garden Helsinki -hankkeen hylkääminen osa normaalia päätöksentekoa
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että Garden Helsinki -hankkeen valtiontakauksen hylkääminen perustui ministeriön ja ministerin yhtenäiseen näkemykseen. Hänen mukaansa yksittäisten hankkeiden karsiminen kuuluu normaaliin päätöksentekoon. Purra puhui eduskunnassa, joka on keskustellut tänään Garden Helsinki -hankkeelle suunnitellusta ehdollisesta valtiontuesta. Hallitus ilmoitti eilen maanantaina, ettei se enää edistä hankkeen tukemista.
Jani Mäkelä: Sosiaalidemokraatit syyttämässä muita vaalirahoituksen epäselvyydestä on hieman myötähäpeää herättävä kuvio
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan eduskunnan Garden Helsinki -keskustelu ei ole tuonut esiin mitään uutta. Mäkelä arvioi opposition hakeneen ylimääräisellä istunnolla ennen kaikkea poliittista näyttämöä, vaikka hallitus oli jo ilmoittanut luopuvansa hankkeen valtiontuen edistämisestä.
Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.
Teemu Keskisarjalta tulossa muistelmateos
Historioitsija, kansanedustaja Teemu Keskisarjalta ilmestyy loppukesällä kirja Elämäni eduskunnassa.
Taksiuudistukselle vihreää valoa eduskunnassa – ministeri Ranne: ”Bernerin vaarallinen uudistus jää historiaan”
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on päässyt sopuun taksiuudistuksesta. Valiokunta hyväksyi liikenne- ja viestintäministeriön laatiman hallituksen esityksen sisällön ilman suuria muutoksia.
Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.
Keskusta esiintyy autoilijan ystävänä – Bergbom muistuttaa, miten kepu aiemmin kuritti rattikansaa: ”Hymyssä suin äänestivät polttoaineveron korotuksien puolesta”
Eduskunnan kyselytunnilla keskusta hyökkäsi hallitusta vastaan autoilijoiden ahdingolla Lähi-Idän kriisin varjolla. Perussuomalaisten Miko Bergbom muistutti hallituksen jo tehneen paljon toimia autoilijan hyväksi. Bergbom sanoi pitävänsä absurdina sitä, että keskusta esittää nyt olevansa huolissaan autoilijan asiasta.
Antikainen syyttää Tuppuraista huomion ohjaamisesta pois SDP:n kiusaamiskulttuurista – myös Lindtman saa täystyrmäyksen johtajuuden puutteestaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee Tytti Tuppuraista siitä, että tämä hänen mukaansa yritti laajentaa demariryhmän kiusaamiskulttuurin koko eduskuntaa koskevaksi. Antikainen moittii myös SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmania tämän hiljaisuudesta ja katsoo, että tapaus paljastaa vakavia johtamisongelmia oppositiopuolueen sisällä.
Antti Kangas palaa maitotilalliseksi vaalikauden jälkeen: ”Maatalousyrittäjän talous ei kestä hommaa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Antti Kangas jättää eduskunnan ja palaa kokopäiväiseksi maitotilalliseksi nykyisen vaalikauden päätyttyä. Kangas ilmoittaa Facebook-sivuillaan, ettei hän aio olla ehdolla kevään 2027 eduskuntavaaleissa. Hänestä maatalousyrittäjän ja kansanedustajan työn yhdistäminen on liian raskasta.
Eduskunta kiristää vyötä: Lähes kolmen miljoonan euron säästöt kahdessa vuodessa
Uutissuomalaisen mukaan eduskunta leikkaa menoistaan kahden seuraavan vuoden aikana yhteensä 2,9 miljoonaa euroa. Eduskunnan kansliatoimikunta päätti asiasta marraskuun lopulla. Säästöistä hieman alle kolmasosa ajoittuu ensi vuodelle ja loput vuodelle 2027. Uutissuomalainen kertoi asiasta tänään.
Eduskunta kunnioitti Eemeli Peltosen muistoa hiljaisella hetkellä – puhemies Halla-aho: ”Hän ei hakenut konfliktia vaan yhteisymmärrystä”
Eduskunta aloitti syyskautensa tänään hiljaisella hetkellä kansanedustaja Eemeli Peltosen (sd.) muistoksi. Perussuomalainen eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho piti täysistunnossa lämpimän ja henkilökohtaisen muistopuheen, jossa hän kuvasi Peltosta poikkeuksellisen mieleenpainuvaksi kansanedustajaksi ja työtoveriksi.
Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”
Liikenne- ja viestintäministeri, diplomi-insinööri Lulu Ranne keskustelee tuoreessa Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa suomalaisesta mediasta ja erityisesti Yleisradion asemasta. Ohjelman vieraina ovat lakimies ja kilpailuoikeuden asiantuntija Mikko Alkio sekä johdon konsultti, Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Ohjelmassa selviää muun muassa, miten monitahoinen hallinnollinen rakenne Yleisradion ympärille onkaan rakentunut, mikä osaltaan on hidasteena Ylen toimintaan ja rahoitukseen kohdistuvien muutoksien tekemiselle.
Puhemies Halla-aho tapasi Ukrainan presidentti Zelenskyin: ”Venäjä pitää pysäyttää Ukrainassa”
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi vieraili eduskunnassa 19.3. osana virallista vierailuaan Suomeen. Presidentti Zelenskyi kävi kahdenkeskisen keskustelun puhemies Jussi Halla-ahon kanssa sekä tapasi eduskuntaryhmien edustajia.
PS-Nuoriso: Keskustan on kerrottava, onko se Antti Kaikkosen johdolla ajamassa huumeiden käyttöhuoneita suomalaisten äänestäjien naapureihin
Eduskunnassa keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja useat muut keskustalaiset kansanedustajat äänestivät yhdessä vihervasemmiston kanssa huumeiden käyttöhuoneiden perustamisen puolesta.
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
SDP narisee Halla-aholle puheenvuorojen jakamisesta salissa ja someviestinnästä, eduskunnasta jo vetäytynyt ex-puhemies Matti Vanhanenkin hämmentää soppaa – Mäkelältä kuitti: ”Muunneltua totuutta”
Puhemiehen vaalissa tänään eduskunnassa perussuomalaisten Jussi Halla-aho sai äänestyksessä 105 ääntä ja puhemiehen tehtävä jatkuu. Äänimäärä kasvoi viime vuodesta, mutta osa oppositiosta jatkaa protestointia. Halla-aho itse huomauttaa jakaneensa puheenvuoroja hallitus- ja oppositioryhmien välillä kyselytunneilla täysin samoilla periaatteilla kuin hänen edeltäjänsäkin.
Jussi Halla-aho valittiin eduskunnan puhemieheksi
Eduskunta valitsi Jussi Halla-ahon puhemieheksi äänin 105.
Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: ”Pyhää veristä raivoa”, ”veristä lihamössöä”, ”veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
Viikon 39/2024 luetuin
Rintamäki: Eutanasia tulisi sallia tiukoin ehdoin
Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin eilen lakialoitetta, joka esittää eutanasialain säätämistä Suomeen. Aloite herätti odotetusti paljon keskustelua. Kansanedustaja Anne Rintamäki on valmis kannattamaan aloitetta, kunhan siinä esitetyt kriteerit eutanasialle käydään huolellisesti läpi.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää




















































