Tagi: EU- ja ETA-maat

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Uusi hallitus on tehostamassa työperäiseen maahanmuuttoon liittyvää valvontaa ja alkaa estää väärinkäytöksiä. Jatkossa tavoitteena on, että työperäisen maahanmuuton on vahvistettava julkista taloutta. Työperäinen maahanmuutto katsotaan muita työllisyystoimia täydentäväksi, sillä ensisijaisesti huolehditaan Suomessa jo olevien työttömien työnhakijoiden työllistymisestä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Useilta eduskuntapuolueiden johtajilta kuultiin MTV:n puheenjohtajatentissä todellisuudesta irrallaan olevaa maahanmuuttopuhetta. Petteri Orpo, Sanna Marin, Annika Saarikko ja Li Andersson ilmoittivat olevansa valmiita jopa kolminkertaistamaan Suomeen saapuvien maahanmuuttajien määrän – tällä kertaa sillä verukkeella, että Suomeen saataisiin lisää työikäistä väestöä.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaiset katsoo, että työperäiselle maahanmuutolle Suomessa asetetut tavoitteet ovat todellisuudesta irrallaan. Nykyinen todellisuus on sitä, että EU:n ulkopuolelta Suomeen tullaan töihin lähinnä matalapalkka-aloille, ja paljon kaivattujen huippuosaajien ja erityisasiantuntijoiden määrä on jäänyt pieneksi. Perussuomalaisten mielestä ratkaisuja työmarkkinaongelmiin on tarjottava samanaikaisesti useilla eri keinoilla. Keskeistä on työn kannustimien parantaminen, eli palkasta pitää jäädä tekijälle enemmän käteen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Suomessa sanotaan olevan työvoimapula, mutta suurilla puolueilla on keskenään hyvin erilaisia keinoja tilanteeseen vastaamiseksi. Perussuomalaiset korjaisi järjestelmätason ongelmia, kuten työn heikkoa kannustavuutta. Puheenjohtaja Riikka Purra sanoo, että myös perusduunarialoille tarvitaan kunnianpalautus. – Kaikkien ei tarvitse mennä korkeakouluun, vaan työmarkkinoille tarvitaan myös osaavia ihmisiä, jotka valmistuvat ammatillisesta koulutuksesta.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Vaikka Suomessa ei ole pulaa työvoimasta, kokoomus ja vihreät ovat valmiita haalimaan Suomeen uutta halpatyövoimaa ulkomailta, selvisi Pörssisäätiön kansanedustajille järjestämässä tulevaisuuskeskustelussa. Perussuomalaiset keskittyisi mieluummin korjaamaan työmarkkinoiden järjestelmätason ongelmia, kuten kannustimia ja vääränlaista koulutuspolitiikkaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Venäläisten maakaupat ovat toistuvasti nousseet julkisen keskustelun aiheeksi Suomessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii tuoreessa toimenpidealoitteessaan venäläisten kiinteistökauppojen taustojen perusteellista selvittämistä ja tarvittaessa kiinteistöjen pakkolunastusta, jos niiden katsotaan uhkaavan kansallista turvallisuutta.  Lue lisää >