Itseohjautuvuus

Aittakumpu vaatii Opetushallituksen purkamista ja siirtämistä opetus- ja kulttuuriministeriön alle

Pekka Aittakummun mukaan Opetushallitus on paisunut valtavaksi organisaatioksi, jossa virkamiehet pyörittelevät papereita ja kehittävät erilaisia hankkeita opettajille ja rehtoreille. Hänen mielestään virasto on muuttunut ideologiseksi hankekoneistoksi, jossa näkyy vahvasti vasemmistolainen aatemaailma. Aittakumpu vaatii koko laitoksen lakkauttamista.

04.05.2026 |09:01

Osaamistakuu tuo maalaisjärkeä peruskouluun – päättötodistusta ei tule, jos ei osaa lukea, laskea ja kirjoittaa

Pekka Aittakumpu haluaa varmistaa, että peruskoulusta ei lähde yksikään lapsi tai nuori, jolla ei ole riittäviä taitoja. Hän vaatii erityisluokkien palauttamista ja työrauhan turvaamista luokissa. Aittakumpu edellyttää myös, että koulut luopuvat turhanpäiväisistä hankkeista ja ideologisista ohjailuista, kuten avotiloista ja itseohjautuvuudesta.

29.04.2026 |12:30

Nieminen haluaa osaamisvaatimukset takaisin perusopetukseen: ”Olemme tehneet lapsille ja koko yhteiskunnalle karhunpalveluksen”

Perussuomalaisten kansanedustaja Mira Niemisen mukaan olemme tehneet lapsille ja koko yhteiskunnalle karhunpalveluksen, kun emme ole uskaltaneet vaatia oppimista. Hyvät aikomukset pitää koulunkäynti mukavana ja välttää lasten pettymyksiä ovat vuosien varrella johtaneet siihen, että liian moni oppilas etenee koulupolullaan ilman todellista osaamista. Toisaalta oppimisen ongelmat ovat niin syviä, että kiusaus päästää oppilas etenemään ja siirtää ongelma seuraavalle on suuri.

24.04.2026 |09:00

Opettaja-kirjailija Arno Kotro kertoo, kuinka edistyksellinen kiihko pilasi koulut

Arno Kotro kertoo nyt, mikä Suomen koulumaailmassa on mennyt pieleen: digiloikat, ilmiöoppimisen pakkosyöttö, arvosanojen ja kokeiden romuttaminen – ja kokonaisen sukupolven muuttaminen pedagogisten villitysten koekaniineiksi. Kuten Pisa-tulokset osoittavat, outojen muoti-ilmiöiden ottaminen osaksi opetusta on ollut massiivinen virhe.

22.08.2025 |16:17

Viikon 34/2025 luetuin

Antikainen: Poikiin asennoituminen kouluissa syrjivää – tarvitaan tiedostamista ja asennemuutosta

Tänään vietetään kansainvälistä miestenpäivää. Päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota miesten ja poikien terveyteen, tasa-arvoon ja miesten hyviin tekoihin perhe-elämässä ja yhteiskunnassa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen on huolissaan poikien tilanteesta suomalaisessa koulujärjestelmässä.

19.11.2024 |18:35

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää