koulut ja päiväkodit
Strandman vaatii suomen kielen vahvistamista kouluissa – eriytyvät luokat uhkaavat lasten tulevaisuutta
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman nostaa esiin huolen päiväkotien ja koulujen tilanteesta, joissa suomen kieli jää vähemmistöasemaan maahanmuuttajataustaisten lasten määrän kasvaessa. Strandman korostaa, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tulee tukea lasten vahvaa suomen kielen taitoa, jotta oppimistulokset, sosiaaliset suhteet ja kotoutuminen eivät heikkene.
Lehtori tyrmää turvaruokabuumin: ”Terveellinen kouluruoka ei voi muuttua pelkiksi eineksiksi”
Ylen perjantaina julkaisema juttu turvaruoasta kertoo, että Jyväskylässä noin sata lasta saa päiväkotiin tai kouluun erikseen sovittuja "turvaruokia", kuten nakkeja, kalapuikkoja tai pelkkää pastaa. Perussuomalainen historian, yhteiskuntaopin ja uskonnon lehtori Sari Anttila Turusta pitää ilmiötä vaarallisena suunnanmuutoksena, joka sysää vastuun lasten ruokailusta vanhemmilta kouluille.
Maahanmuutto kiihdyttää perheiden koulushoppailua – nyt jopa opettajat hakevat omille lapsilleen suomenkielisiä ryhmiä
Maahanmuutto on Suomessakin johtanut siihen, että vanhemmat pyrkivät usein järjestämään lapsensa eri päiväkotiin tai kouluun kuin siihen, mihin lapsi asuinpaikan perusteella menisi. Joissain tapauksissa vanhemmat vaihtavat jopa asuinpaikkaa halutun koulu- tai päiväkotipaikan saamiseksi.
Strandman: Joulu on osa suomalaista kulttuuriperintöä – kirkossa pidettävä juhla ei tee tilaisuudesta uskonnonharjoittamista
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman korostaa suomalaisen joulun kulttuurista merkitystä ja muistuttaa, että kouluilla ja päiväkodeilla on oikeus vaalia suomalaisia joulujuhlaperinteitä. Hänen mukaansa joulu on ennen kaikkea osa suomalaista kulttuuriperintöä, ei vain uskonnollinen kysymys.
Ideologinen pakkoruokinta alkaa vuonna 2026 – Antikainen: Helsinki kieltää lihan lapsilta
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan viisivuotissuunnitelman mukaan kouluissa ja päiväkodeissa ei enää tarjota kinkkuleikkeitä vuodesta 2026 alkaen. Vuoteen 2030 mennessä lihaa olisi tarjolla vain kahdesti viikossa ja joka toinen viikko ainoastaan kerran.
Viikon 43/2025 luetuin
Ranskalaistutkijat: Kännykkäkielto ei riitä – rajat tarvitaan kaikkeen ruutuaikaan, myös televisioon
PS esitti Helsinki-lisän palauttamista 1-3-vuotiaille, kukaan muu ei kannattanut – ”Surullista, ettei tälle löydy ymmärrystä muilta puolueilta”
Simula valmiuslain jatkamisesta: ”Meidän on turvattava suomalaisten hyvinvointi nyt ja kriisin jälkeen”
Purra: EU:ssa on tällä hetkellä ainoastaan neljä maata, joissa koulut ovat edelleen avoinna
Lääkäri: Tarvitsemme järeitä karanteenitoimia nyt tai terveydenhuoltojärjestelmä uhkaa ajautua Italian kaltaiseen kaaokseen
Toimitus suosittelee
Perussuomalaiset kysyivät hallitukselta päiväkotien ja koulujen sulkemisesta – Marin ei suosittele valmiuslain käyttöönottoa
Perussuomalaiset vaativat valmiuslain käyttöönottoa: Koulut ja päiväkodit välittömästi kiinni
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää

































