maailmanpolitiikka
Hallitukselta turvallisuuspolitiikan kunnianpalautus – Immonen: ”Perussuomalaiset on aina korostanut, että Ottawan sopimukseen liittyminen oli virhe”
Maailmanpoliittinen tilanne on murroksessa, ja turvallisuusympäristö on muuttunut Suomen kannalta yhä epävarmemmaksi. Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Tomi Immonen kiittää hallitusta sen aloittamista toimista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi.
Ministeri Purra suurlähettiläskokouksessa: Emme voi hiljaa hyväksyä kehitystä kohti vahvemman oikeutta maailmanpolitiikassa
Moninapaisemmaksi muuttuvassa maailmassa tarvitsemme välttämättä yhteistyöjärjestöjä ja mekanismeja, joilla tuetaan maailman kansojen rauhanomaista yhteiseloa. Emme voi hiljaa hyväksyä kehitystä kohti vahvemman oikeutta maailmanpolitiikassa, mikä olisi kuolemanvaarallista Suomen kaltaiselle sotaa käyvän ydinasevaltion rajanaapurille, totesi valtiovarainministeri Riikka Purra Helsingissä järjestetyssä suurlähettiläskokouksessa.
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunta järjestäytyi Helsingissä – puheenjohtajaksi perussuomalaisten Petri Huru
Perussuomalaiset vaatii kansainvälisiä sopimuksia järkeviksi, kehitysapua maksettavaksi vain ylijäämästä ja kaksoiskansalaisuudesta luopumista
Rantanen ja Ronkainen: Kaksoiskansalaisuuden ehtoja kiristettävä – ”Tosipaikan tullen nämä henkilöt olisivat vakavan valinnan edessä”
Puisto: Romutettavat turvetuotantokoneet varmuusvarastoon – romutus on keskeytettävä välittömästi
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää