Tagi: nepsylapset

LEHTIKUVA

Eilen liputettiin lasten oikeuksien päivän kunniaksi, ja kuluvaa viikkoa vietetään lasten viikkona. Siksi nyt on erityisen hyvä hetki muistuttaa, että lapset ja nuoret ovat tälle hallitukselle tärkeitä, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew. – Heidän tulevaisuutensa turvaaminen on suurin syy sopeutustoimille, joiden välttämättömyyttä edellinen hallitus ei edes halunnut nähdä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Nepsyjä eli neuropsykiatrisia erityispiirteitä (mm. ADHD, ADD, Asperger) omaavia henkilöitä on noin 10 % väestöstä. Usein oireet jäävät kokonaan tunnistamatta, eikä perheille ole kokeiltu neurokirjolle sopivia tukitoimia. Palvelujärjestelmä kaipaisi nopeasti uudistusta, mutta hallitus ei ole tekemässä mitään asian edistämiseksi.  Lue lisää >