Perussuomalaisten naisjärjestö on pettynyt siihen, ettei valtion budjettineuvotteluissa suunnattu panostuksia peruskoulutuksen tason parantamiseksi ja koulurauhan takaamiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten naisjärjestö on pettynyt siihen, ettei valtion budjettineuvotteluissa suunnattu panostuksia peruskoulutuksen tason parantamiseksi ja koulurauhan takaamiseksi. Lue lisää >
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ kertoi aiemmin tällä viikolla, että se haluaa saada opetusalan palkat nousuun ja ”turvata opetustyön houkuttelevuutta työoloja kohentamalla”. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajan, kansanedustaja Riikka Purran mukaan vaatimus on ymmärrettävä, etenkin kun hakeutuminen opettajaopintoihin vähenee huolestuttavasti. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Hallitusohjelmaa viimeistelevät puolueet ovat demareiden johdolla sopineet oppivelvollisuuden pidentämisestä toiselle asteelle. Samalla toisen asteen kirjoista ja muista välineistä tulee maksuttomia. Nämä kaksi teemaa olivat erityisesti demareille kynnyskysymyksiä. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Politiikassa päätetään yhteisten rahojen käytöstä. Rahat voi käyttää monella tavalla, mutta sama raha ei voi olla samaan aikaan useammassa paikassa – täytyy tehdä valintoja, muistuttaa Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja Simo Grönroos. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Laura Huhtasaaren mielestä opettajille täytyy palauttaa auktoriteettia ja työkaluja ylläpitää työrauhaa kouluissa. – Myös ryhmäkokojen tulisi olla pieniä, jolloin opettajalla on enemmän aikaa jokaiselle yksittäiselle oppilaalle. Lue lisää >
LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Sivistysvaliokuntaan kuuluva kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps.) vahvistaisi opettajien auktoriteettia, puuttuisi häiriökäyttäytymiseen entistä tiukemmin ja harkitsisi kouluihin myös miesopettajakiintiöitä. Kivelä on hyvin huolestunut koulujärjestelmän rapautumisesta, eikä Suomi hänen mukaansa voi tuudittautua Ruususen uneen menneiden aikojen PISA-menestyksen takia. Lue lisää >