pumppuhinnat
Reijonen arvostelee Kemianteollisuuden ulostuloa jakeluvelvoitteesta: ”Emme voi tukahduttaa koko maata ilmastoideologian nimissä”
Kemianteollisuus on Ilta-Sanomissa tyrmännyt perussuomalaisten esittämän jakeluvelvoitteen alentamisen "vääränlaiseksi politiikaksi" ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen pitää Kemianteollisuuden ulostuloja yltiökohtuuttomina suomalaisten autoilijoiden ja autoalan yrittäjien kannalta.
Purra: Keskustaa kaksinaamaisempaa puoluetta ei taida olla – ”Äänestäjien narraaminen kirjattu politiikan DNA:han”
Keskusta on viime aikoina tormakoitunut polttoaineiden hintakeskustelussa, ja vaatii nyt hallitukselta polttoaineiden hintaa laskevia toimia. Valtiovarainministeri Riikka Purra muistuttaa nykyhallituksen jo keventäneen autoilun kustannuksia, siinä missä keskusta viime hallituskaudella kunnianhimoisen ilmastopolitiikan nimissä teki autoilusta kalliimpaa.
Perussuomalaisten ilmastopolitiikan linja on vakaa – Purra: Emme anna päätösvaltaa metsistämme Brysseliin
Suomen - ja samalla myös perussuomalaisten - ilmastopolitiikka nousi taas keskusteluun, kun puolueen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra otti videoviestissään esille sen, miten ”edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa”. Viestin takana on EU:sta vastikään uutisoitu tieto siitä, että useat Euroopan maat, mukaan lukien Suomi, ovat jäämässä LULUCF:n mukaisista ilmastotavoitteista ja niitä voivat uhata jopa miljardien eurojen sakot.
Hallitus perusautoilijan asialla: Bensan ja dieselin hinta alimmillaan kolmeen vuoteen
Autoilija joutuu Suomen teitä kurvaillessaan välillä hieraisemaan silmiään: bensan ja dieselin hinnat ovat laskeneet tasolle, joka vielä pari vuotta sitten tuntui täysin tavoittamattomalta. Hallituksen päätökset alentavat polttoaineiden kuluttajahintoja noin 20 senttiä litralta edellisen punavihreän hallituksen aikaansaannoksiin verrattuna.
Perussuomalaiset: Saksa, Ruotsi ja Italia keventävät polttoaineveroa tuntuvasti – Suomessa hallitus kohdentaa ilmastokehitysapuun
Junnila vaatii jakeluvelvoitteen poistamista välittömästi: Polttoaineiden hinnat kohtuuttomia
Uusimmat
Viikon suosituimmat

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää




























