Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi vastustaa jyrkästi EU:n kaavailemaa uutta sosiaalista ilmastorahastoa, jossa suomalaiset joutuisivat jälleen kerran maksamaan muiden EU-maiden laskuja omiensa lisäksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi vastustaa jyrkästi EU:n kaavailemaa uutta sosiaalista ilmastorahastoa, jossa suomalaiset joutuisivat jälleen kerran maksamaan muiden EU-maiden laskuja omiensa lisäksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela varoittaa Euroopan unionissa tapahtuvasta Suomelle epäsuotuisasta kehityksestä. Ilmastotoimia koskeva sosiaalirahasto sekä tieliikenteen ja rakennusten fossiilisten polttoaineiden päästökauppa ovat jälleen iso harppaus kohti keskitettyä ja yhteisvelkaista liittovaltiota, jossa suomalaisilla on vain maksajan rooli. Lue lisää >
PS ARKISTO
Neljäs lisätalousarvio on kooltaan ilmeisesti Suomen ennätys. Se lisää pelkästään tämän vuoden menoja neljä miljardia euroa. Vuoden lainanottotarve kasvaa 5,3 miljardilla eurolla. Ja tämä siis kolmen ennätyksellisen suuren lisätalousarvion perään. Lue lisää >
PS ARKISTO
Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelua kuntouttavaa työtoimintaa käsittelevän lain muutoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra otti osaa keskusteluun ja oikoi kuntouttavaan työtoimintaan liittyviä virheellisiä käsityksiä. Lue lisää >
PS ARKISTO
Sanna Marinin hallitus käynnistää sosiaaliturvan uudistamista koskevan työn komiteatyöskentelynä, johon ottavat osaa kaikki puolueet ja monet muut asian kannalta oleelliset organisaatiot, kuten työmarkkinajärjestöt. Työn on tarkoitus ulottua kahdelle vaalikaudelle. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ottaa kantaa syntyvyyden romahtamiseen, johon on herännyt mm. valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.). Lue lisää >