

LEHTIKUVA
Taleban sulki yliopistot naisilta Afganistanissa – ”Rikkoivat islamilaista pukukoodia”
Naispuoliset yliopisto-opiskelijat käännytettiin kampuksilta keskiviikkona. Talebanin hallinnoima korkeakouluministeriö ilmoitti, että heidän pääsynsä estetään toistaiseksi.
Talebanin johtama hallinto perusteli torstaina, että naisten sulkeminen johtui osittain siitä, että naisopiskelijat eivät noudattaneet sen tulkintaa islamilaisesta pukeutumiskoodista.
Virkaa toimittava korkeakouluministeri Nida Mohammad Nadim kertoi Afganistanin osavaltion yleisradioyhtiölle RTA:lle, että päätöksen taustalla ovat naisopiskelijat, jotka eivät käyttäneet asianmukaista islamilaista asua. Hänen mukaansa he olivat myös rikkoneet eri sukupuolten välistä erottelua.
Nadim sanoi lisäksi, että islamin opetus on yhä avointa naisopiskelijoille.
Talebanien valtaan noususta lähtien afganistanilaiset opiskelijat ja professorit ovat kertoneet, että yliopistoluokat on eroteltu sukupuolen mukaan ja että naisopiskelijat ovat mukauttaneet pukeutumistaan ohjeiden mukaisesti. He ovat esimerkiksi peittäneet kasvonsa ja käyttäneet vain tummia värejä vaatteissaan.
Protesteissa mukana myös miehiä
Päätöksen jälkeen pääkaupungin Kabulin yliopiston eteen kokoontui noin 50 naispuolista mielenosoittajaa. He pitelivät kylttejä ja huusivat: ”Koulutus on oikeutemme, yliopistot pitäisi avata.”
Myös Itä-Afganistanissa sijaitsevan Nangaharin yliopiston opiskelijat osoittivat mieltään. Siellä miespuoliset lääketieteen opiskelijat poistuivat kokeista, koska heidän naisluokkatoverinsa olivat poissa.
Opiskelun estäminen tuomittiin voimakkaasti
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken sanoi, että talebanit yrittävät tuomita afganistanilaiset naiset ”pimeään tulevaisuuteen ilman mahdollisuuksia” estämällä heitä osallistumasta yliopisto-opintoihin.
Myös G7-maiden ryhmä antoi yhteisen lausunnon torstaina. Siinä todetaan, että sukupuoleen perustuva vaino on rikos ihmisyyttä vastaan.
Kantaa otti myös Yhdysvaltain entinen presidentti George W. Bush, joka määräsi Yhdysvaltain johtaman hyökkäyksen Afganistaniin vuonna 2001 al-Qaidan Yhdysvaltoihin tekemien hyökkäysten jälkeen. Hän tuomitsi vaimonsa Lauran kanssa Talebanin toimet voimakkaasti Twitterissä julkaistussa lausunnossaan.
Lausunnossa sanottiin, että naisten kohteleminen toisen luokan kansalaisina ja heidän ihmisoikeuksiensa riistäminen pitäisi herättää raivoa kaikkien keskuudessa.
Korkeakouluministeri Nadim totesi haastattelussaan torstaina, että Talebanit pyytävät maailmaa olemaan sekaantumatta Afganistanin asiohin. Hän myös sanoi, että Talebanin johtama hallinto kunnioittaa naisten oikeuksia islamilaisen lain mukaisesti.
(Lähde: Reuters)
HELI-MARIA WIIK
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Nida Mohammad Nadim opiskelivat Taleban Antony Blinken Yliopisto George W. Bush Afganistan Islam Yhdysvallat Naisten asema
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Turvapaikanhakija puukotti kahta koulutyttöä Saksassa – Suomen media vaikenee tekijän taustoista

Vihervasemmistosta jälleen järjetön vaatimus: Afganistanilaisten oleskelulupaprosesseja tulee helpottaa

Professori laski auttamiskertoimen: Afganistanista Suomeen tulleen pakolaisen kustannuksilla voitaisiin auttaa lähialueella 50 ihmistä, muista kriisimaista tulevilla luku vielä tätäkin suurempi

Talibanien medialinjaus: Naiset pois tv-sarjoista ja draamoista Afganistanissa

Onko suomalainen kulttuuri parempi kuin afganistanilainen kulttuuri? – Riikka Purra: ”En epäile hetkeäkään sanoa, että ehdottomasti on”

Kiistaa tappamisen oikeutuksesta – talibanjohtaja syyttää brittiprinssiä sotarikoksista

Laura julkaisi kuvan itsestään muslimihunnussa, ja siitäpä sitten raivo repesi
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Lähes joka neljäs vanki on ulkomaalainen – Vigelius vaatii automaattisia karkotuksia
Ulkomaalaisten vankien määrä on kasvanut 76 prosenttia kymmenessä vuodessa, kertoo oikeusministeriö. Ulkomaalaisten vankien määrän kasvu selittää koko vankimäärän kasvusta jopa neljä viidesosaa. Suomen 3 900 vangista nyt 950 eli joka neljäs on ulkomaalainen.

PS-Nuoriso: Kokoomus ja RKP pelastivat nuorisojärjestöjensä hillotolpat – kärsijöinä valtio ja veronmaksajat
Kokoomus ja RKP ovat hallituksessa tyrmänneet uudistuksen, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö ministeri Mika Poutalan johdolla olisi muuttanut nuorisojärjestöille maksettavaa tukea oikeudenmukaisemmaksi. Nykyinen aikansa elänyt järjestelmä suosii pitkän historian omaavia järjestöjä valtavilla tukisummilla, vaikka niiden jäsenmäärä ja toiminnan taso eivät enää vastaisi tuen tasoa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














