

MATTI MATIKAINEN
Tavio: EU-huippukokouksen turvapaikkapoliittinen päätös on mahalasku, ei palvele Suomen vaan muiden maiden etua
Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) kertoo Brysselin EU-huippukokouksen turvapaikkapoliittisen päätöksen olevan Suomen kannalta täydellinen mahalasku, joka palvelee muiden maiden kuin Suomen etua. Tavio painottaa, että siirtolaiskriisiin ei tule löytymään ylikansallista ratkaisua, vaan asia on hoidettava kansallisella tasolla.
Tavio pitää ratkaisevana asiana sitä, että eri EU-maiden tilanteet poikkeavat toisistaan merkittävästi ja tämän vuoksi suurimmalle osalle EU-maista hyvä päätös voi koitua Suomelle kohtaloksi. Brysselissä pidetyn huippukokouksen päätöksellä Välimeren maihin perustettavat EU:n yhteiset turvapaikanhakijoiden maihinnousukeskukset voisivat ilman valtavia EU-lainsäädännön muutoksia lähinnä lisätä Suomen turvapaikanhakijamäärää.
Tavio nostaa esiin kaksi ongelmakokonaisuutta. Ensinnäkään Suomeen tahtovat turvapaikanhakijat eivät mene keskukseen, vaan kiertävät ne ja saapuvat suoraan Suomeen.
– Jos paremman elintason perässä kulkeva siirtolainen ei saa maihinnousukeskuksessa itse valita kohdemaataan, vaan voi joutua vaikkapa Bulgariaan, hänen kannaltaan on parempi välttää keskukseen päätyminen.
Useat Suomeen tulevat turvapaikanhakijat ovat valinneet Suomen kohdemaakseen myös siksi, että Suomessa on jo valmiiksi heidän sukulaisiaan tai ystäviään.
Vaikka turvapaikanhakija taas päätyisi EU:n yhteiseen vastaanottokeskukseen ja saisi kielteisen turvapaikkapäätöksen, ei mikään estä Tavion mukaan nykylakien voimassa ollessa henkilöä kulkemasta ihmissalakuljettajien kyydillä Suomeen ja tekemään uutta turvapaikkahakemusta.
Toiseksi, keskuksista tullaan mahdollisesti lähettämään lisää turvapaikanhakijoita Suomeen, jolloin turvapaikanhakijamäärä Suomessa kasvaa entisestään.
Vaikka tämä tapahtuisi muodollisesti vastaanottavan maan vapaaehtoisuuden pohjalta, niin Tavion mukaan Suomen nykyisessä poliittisessa tilanteessa ei voida luottaa siihen, etteivät Suomen hallitukset toimisi EU:n mallioppilaina ja ottaisi vastaan kaikkia, jotka Italia tänne tahtoo lähettää. Jo aiemmin vuonna 2015 Suomi valikoitui huomattavan siirtolaisliikkeen kohdemaaksi, mutta Suomi silti poikkeuksena EU-maista otti vapaaehtoisesti sisäisin siirroin lisää turvapaikanhakijoita.
Tavio pohtii myös tilannetta, että Suomessa istuva hallitus tahtoisi lisää turvapaikanhakijoita maahan. Siinä tapauksessa EU olisi luonut pian mekanismin, jonka kautta Suomen hallitus voisi nopeasti siirtää kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita Suomeen Välimereltä.
Ylikansallista ratkaisua ei Tavion mukaan siirtolaiskriisiin tule löytymään, vaan ratkaisut on tehtävä kansallisella tasolla.
– Näiden EU:n karvalakkipäätösten sijaan koko siirtolaiskriisiin ratkaisu olisi EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan lakkauttaminen ja vahvan mandaatin antaminen EU-jäsenmaille tehdä itse tahtomaansa turvapaikkapolitiikkaa, Tavio sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Merkelillä tuskin on vieläkään viisautta sulkea Saksan rajoja – joutuisi myöntämään olleensa väärässä

Halla-aho: Suomalaisista suurin osa käännyttäisi toisesta EU-maasta saapuvat turvapaikanhakijat suoraan rajalta – ”Eurooppa ei meitä suojele seuraavalta siirtolaisvyöryltä”

Merkel murskaamassa EU:n
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Tampereen kaupunki ja hyvinvointialue mainostivat seksitapahtumaa: ”Verileikit sallittuja yhdessä huoneessa”
Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen virallisista tapahtumakalentereista löytyy edelleen tiedote tilaisuudesta, jonka kuvauksessa luvataan BDSM-leikkejä, sadomasokistista toimintaa, alastomuutta, seksiä – ja "verileikkejä" erillisessä huoneessa.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituksen: Vastaanottokeskus lähtee Espoon Miilukorvesta
Lähes kolmen vuoden oikeustaistelu rauhalliselle pientaloalueelle luvatta ilmestyneestä vastaanottokeskuksesta päättyi 18.6.2026 korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuun. KHO hylkäsi valituksen ja Espoon päätös lopettaa toiminta uhkasakon uhalla jäi lopullisesti voimaan.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Pirkanmaan hyvinvointialue myöntää: Veriseksitapahtuman mainos virallisilla kanavilla oli virhe
Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiajohtaja Tuukka Salkoaho myöntää, että BDSM-saunaillan päätyminen viralliseen tapahtumakalenteriin oli virhe.

Elon Musk vaatii Saksan yleisradiota tilille valeuutisen levittämisestä – Saksan entinen tiedustelujohtaja näkee Belfastin tapahtumissa yhtäläisyyksiä Chemnitzin veitsi-iskun kanssa
Yhdysvaltalaisen teknomiljardöörin Elon Muskin joutumisella kerta toisensa jälkeen Saksan valtamedian ja siellä erityisesti Saksan yleisradion hampaisiin ei ole mikään sattuma. Häntä pidetään vastakampanjoista huolimatta vauhdilla suosiotaan kasvattavan AfD-puolueen tukijana. Tällä kertaa Muskin mustamaalamisessa saatettiin mennä liian pitkälle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













