

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tavio: Hallitus velkaannuttaa tai kaataa pienyrittämisen – ”Haisee demarille”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio pitää hyvänä pääministeri Sanna Marinin hallituksen tarttumista yrittäjien tukemiseen. Tavio katsoo osan toimista oikeiksi, kuten yrittäjän oikeuden perusturvaan ja yritysten veronmaksun lykkäämisen.
Tavio katsoo kuitenkin, että vaikeimmassa tilanteessa olevia pienyrityksiä uhkaavat konkurssit, koska riittävää suoraa tukea ei ole koronatilanteessa annettu.
Yrittäjiä ajetaan työttömyysturvalle
Tavio pelkää, että moni pienyrittäjä valitsee velkaantumisen sijaan liiketoiminnan alasajon.
– Marinin hallitus näyttää kehottavan koronaviruksen vuoksi vaikeuksissa olevia pienyrittäjiä siirtymään kotiin työttömyysturvan pariin ja ottavan lisää velkaa samalla juokseviin liiketoiminnan kuluihin. Haisee demarille, Tavio sanoo.
– Yritysten verottaminen vähemmän kriisiaikana ei taida oikein kuulua sosialistihallituksen työkalupakkiin? Esitin aiemmin myös, että tänä vuonna maksettu arvolisävero palautetaan heti pienyrittäjille.
Alv-palautus tehtävä heti
Tavion mukaan alv-palautus voitaisiin tehdä ilman merkittävää talousvaikutusta valtiolle tekemällä palautus vähintään alv-vapauteen ja huojennuksiin oikeuttavista määristä.
– Ei ole hyötyä palautella sitä konkurssipesiin enää loppuvuodesta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- epidemia koronavirus yrittäjät Yritykset Arvonlisävero Ville Tavio Konkurssi perussuomalaiset hallitus Työttömyysturva
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: Yritykset autettava kriisin yli

Veikko Vallin: 90-luvun laman painajainen ei saa toistua koronan takia – yrittäjät ja heidän perheensä erityisessä vaarassa

Meri: Päättäjien pitäisi viestittää, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista – ”Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä”

Sheikki Laakso vaatii yrittäjien tukemista – varoittaa karuista seurauksista, ellei näin toimita

Junnila: Matkailu- ja ravintola-alalle sulkupäätös toiminnan turvaamiseksi

Massatyöttömyys uhkaa Ruotsia kolmen kuukauden sisällä – palvelualoilta katoavat työpaikat ja maahanmuuttajilta työt

Puisto: Suoraa tukea koronan vuoksi ongelmissa oleville pienyrityksille

Saksalainen tutkimuslaitos: Saksan talous voi pakittaa yli 20 prosenttia – satojen miljardien lasku

Junnila esittää 5,9 miljardin euron tukipakettia pk-yrityksille
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Ylen selvitys: Turvapaikanhakijaperheen ateriakustannukset jopa 36 000 euroa vuodessa – Lehtinen: Miten joku voi pitää tätä reiluna?
Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

JSN:lta langettava päätös Kalevalle jutussa, jossa lehti väitti PS-kansanedustajien olevan läheisessä suhteessa
Julkisen sanan neuvoston tuoreen päätöksen mukaan Kaleva ei avannut riittävästi nimettömien lähteiden käyttöä jutussa, joka käsitteli kahden kansanedustajan väitettyä suhdetta.

Vasemmistonuorten johtajalta synkkiä vihjauksia väkivallasta – vaatii israelilaisia pois Lapista
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Yle vieraili Al Jazeeran mediainstituutissa – matka toteutettiin Ylen hakemalla apurahalla
Ylen arabian- ja somalinkielisten uutisten toimitus vieraili huhtikuussa Qatarissa Al Jazeeran mediainstituutissa koulutusrahasto Kouran apurahan turvin. Vierailun käytännön järjestelyistä vastasi Al Jazeera.

PS-Nuoriso: Muut matkustavat Lappiin lomailemaan, Vasemmistonuoret vastustamaan juutalaisia
Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Kohu oudosta tuomiosta levisi maailmalle: 16-vuotiaan raiskaajaa ei karkotettu Ruotsista, koska rikos oli ”lyhytkestoinen”
Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.

Suomi säästää yli sata miljoonaa euroa Afrikkaan suuntautuvasta kehitysavusta – Tavio: Yhteensä kehitysapu pienenee tällä vaalikaudella 1 305 miljoonaa euroa
Suomen hallitus hyväksyi esityksen, joka pienentää Afrikan kehitysrahaston lahjaosuuden 45 miljoonaan euroon ja lopettaa lainarahoituksen kokonaan. Perussuomalainen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio painottaa, että ratkaisu tuo Suomelle 112 miljoonan euron säästön ja linjaa kehitysavun uudelleen hallituksen strategisten painopisteiden mukaisesti. Afrikan kehitysrahaston rahoittamisen pienentäminen on osa laajaa kokonaisuutta, jossa Suomi säästää kehitysavusta tällä vaalikaudella yhteensä 1 305 miljoonaa euroa.
Uusimmat

Kommentti: Työpaikoille tarvitaan luottamusta, ei pelottelua

Garedew: Sähköverotuen poistaminen ei vähennä Suomen elinvoimaa
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää










