Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio: Vihreiden poliittinen virkanimitys uhkaa turvallisuutta – ”Keskustan kaadettava hallitus”

22.01.2020 |10:35

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että vihreät ovat tekemässä täysin poliittista virkanimitystä, jos valitsevat omiensa keskuudesta epäpätevän hakijan sisäministeriön johtoon kansliapäälliköksi. Yhdenvertaisuusvaltuutettuna toimineella Kirsi Pimiällä ei ole aiempaa kokemusta sisäministeriön hallinnonalalta.

Vihreät ovat tätä ennen usein todenneet vastustavansa poliittisia virkanimityksiä.

Tavio muistuttaa, että yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä on aiemmin näyttäytynyt usein ideologisesti vihreänä ja maahanmuuttoon erityisen myönteisesti suhtautuvana. Pimiä on muun muassa hyväksynyt vihreiden lainsäädäntösihteerin kansalaistottelemattomuuden palautuslennolla. Vihreiden lainsäädäntösihteeri tuomittiin sakkoihin yrityksestä estää palautuslentoa.

Epäsopiva valinta

Yhdenvertaisuusvaltuutettuna Pimiän mielipide tapauksesta oli, että kansalaistottelemattomuus kuuluu demokratiaan ja kansalaiset tekevät itse arvionsa, luottavatko viranomaisiin.

– Ihmisiä kansalaistottelemattomuuteen ja palautuslentoja estämään kannustanut henkilö on selvästi epäsopiva valinta poliisista ja maahanmuutosta vastaavaksi virkamieheksi, Tavio kommentoi.

Pätevyyden pitäisi ratkaista

Tavio ihmettelee erityisesti, miten hallituskumppani keskusta voi sallia näin kyseenalaisen virkanimityksen.

– Vetoan keskustan puheenjohtajaan Katri Kulmuniin, että vihreiltä edellytettäisiin virkoihin pätevimpien henkilöiden valitsemista, Tavio sanoo.

– Jos vihreät aikovat nimittää puhtaasti omat henkilönsä pitkäaikaisiin johtovirkoihin pätevämpien hakijoiden ohi, niin tämän tulisi olla keskustalle jo riittävä peruste kaataa hallitus.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
7.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46
10.
Suomen uutiset logo

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla

21.09.2026 |13:01

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi