Onko Suomessa vainottu homoja? Onko kielletty rakkaus johdattanut mestauslavalle? Historioitsija, kansanedustaja Teemu Keskisarja kertoo.
Pappilanrengit Heikki Pekanpoika ja Heikki Mikonpoika, porvari Simo Strand, sotavanki Georg Fohmin, ruotusotilas Anna Yrjönpoika, paroni Carl Joseph von Cesner, sotamies Simo Petterinpoika… Näitä ensimmäisiä sateenkaarisuomalaisia ei muista kukaan. Eikä edes yritä muistella. Jostain syystä Ylpeys karttaa kotoperäistä historiaa. Tosielämä ei kelpaa karnevaaliin.
Homous oli 1600–1700-luvuilla niukkalähteistä. Aikoinaan haravoin käräjäpöytäkirjoja ja hovioikeuksien akteja sekä vinkkejä sukututkijoilta ja pyöveliekspertti Mikko Moilaselta. Silti kertyivät vain edellä mainitut tapaukset ja jokunen kiistanalainen. Lisää homo-oikeudenkäyntejä eivät liene muutkaan löytäneet Ruotsin ajan Suomesta.
Taivassalossa tapahtui vuonna 1665 ilmeisesti poikaparin kaksoisteloitus. Narvan varuskunnassa 1694 yhden suomalaisen kuolemantuomion osasyy oli homotunnustus. Siinä kaikki. Melkein aina homoiluun vivahtavat prosessit raukesivat harmittomasti.
Siveysrikollisten viaton veri virtasi monta sataa vuotta toisessa uomassa. Eläimeensekaantumisen takia katkesi Ruotsin valtakunnassa tuhansien ihmisten ja eläinten kaula. Miksi Ylpeys ei nosta esiin näitä marttyyrejä? Ehkä eläimeensekaantujilla ei ollut tarpeeksi ihmisarvoa.
Homoseksuaalisuus määrittyi Suomen rikoslakiin täsmällisesti vasta vuonna 1889. Kriminalisointi oli lainaa Keski-Euroopasta. Impivaara ei kytännyt ja jahdannut homoja. Suvaitsevaisuus tuskin vallitsi, mutta ihmisillä oli muuta tekemistä kuin kiihotus ja tyydytys jotain tuntematonta kansanryhmää vastaan.
Homo-oikeudenkäynnit yleistyivät 1900-luvulla vitkaan. Syytteisiin sisältyi alaikäiseen kajoamista, väkivaltaa, prostituutiota ja irtolaisuutta. Pelkkä homosuhde ei vienyt telkien taakse. Samansukupuoliset saivat käytännössä seurustella hissukseen ilman juridista riskiä. Näin olivat näreet perinnäisessä maalaiselämässä. Kaupungistuminen 1900-luvun jälkipuolella on asia erikseen, siihen en ole perehtynyt.
Olen lähes 20 vuotta metsästänyt arkistoissa Kadonnutta Homovainoa. Turhaan. En ole törmännyt kunnolla dokumentoituun tragediaan, jossa Matti ja Juho / Maria ja Katariina joutuivat mestauslavalle / roviolle / ruoskapaaluun / pakkotyöhön / vankilaan vain kielletyn rakkautensa tähden.
Kunnes toisin todistetaan, Suomi on historiallisesti homovälinpitämätön maa. Täällä homoja ja lesboja nimenomaan EI OLE vainottu. Siinä meillä on todellinen Ylpeyden aihe!
Olen esittänyt tämän yhteistyötarjouksen ennenkin. Jos vaino tai edes yksittäinen avaintapaus putkahtaa päivänvaloon, tutkin sen puhki omalla kustannuksellani. Ylpeänä sitten lahjoitan Ylpeydelle tutkimukseni. Ole hyvä, Seta ry, ei kestä kiittää! En ole järin akateeminen heppu, mutta osaan vanhoja käsialoja, toisin kuin useimmat sukupuolentutkijat. Ja ei ole lahjahevosen hampaisiin katsomista. Suomen Akatemian sivuilta näkynee, paljonko tuo kumppanuuteni maksaisi julkisrahoitteisena.
TEEMU KESKISARJA