

MATTI MATIKAINEN
Terho: Kuka pelkää perussuomalaista?
Suomen politiikassa on vanhastaan paljon ns. pyhiä lehmiä, joihin vanhat puolueet ovat niin peruuttamattomasti sitoutuneet, etteivät haluaisi edes keskustella niistä. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi maahanmuutto, euron pelastuspaketit, EU:n liittovaltiokehitys ja pakkoruotsi. Perussuomalaiset nostavat poliittiseen keskusteluun näitä kysymyksiä, joista vanhat puolueet ovat parhaansa mukaan vaienneet.
Politiikan pyhät lehmät tunnistat usein siitä, että niitä perustellaan vain hokemalla niiden olevan ”rikkautta”: siis ”kaksikielisyys on rikkautta”, ”monikulttuurisuus on rikkautta” jne. Tällöin omasta tunnekokemuksesta tehdään järkiperusteiden sijaan yleisen hyvän mitta. Koska vanhat puolueet pelkäävät harjoittamansa politiikan järjettömyyden paljastumista, haluavat ne monilla aloilla julistaa jo itse keskustelun aiheesta sopimattomaksi, rasistiseksi tai vihamieliseksi.
Siksi kun perussuomalaiset nostavat epäkohtia esiin, vastustajamme usein sanovat meidän lietsovan pelkoa tai yrittävän jopa ratsastaa pelolla kohti poliittista valtaa. Toisaalta samaan aikaan meistä itsestämme maalataan mitä mielikuvituksellisimpia kauhukuvia. Perussuomalaiset haluavat kuulemma sulkea rajat, perussuomalaiset haluavat siirtää Suomen menneisyyteen, perussuomalaiset suojelevat rasisteja yms. Paradoksaalista kyllä, tuskin mitään muuta järjestöä tai aatetta kohtaan lietsotaan Suomessa yhtä paljon pelkoa.
Näin on osittain onnistuttu vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen. Kansalaiset eivät esimerkiksi aina halua julkisesti tunnustaa äänestävänsä meitä. Uskon monen myös näiden väärien pelkojen takia välttelevän puolueeseemme tutustumista ja kanssamme keskustelemista, etenkin jos arvelee puolueemme ohjelman ja arvopohjan erilaiseksi kuin omansa. Totuus kuitenkin on, että juuri erilaisuuteen tutustuminen yleensä parhaiten hälventää pelkotiloja.
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Nyt on valintojen ja vaikuttamisen aika ja haluan siksi hieman yleisemmin kuvata mitä itse perussuomalaisena ehdokkaana oikeasti tavoittelen. Millaiseksi kuvittelen Suomen kymmenen vuoden päästä, jos me olisimme pääministeripuolue? Alla minun visioni hyvästä Suomesta:
• Vuonna 2025 Suomi on avoin ja muutoskykyinen maa, jolla on osaamiseen perustuva ja kasvava talous. Teollisuutemme on kilpailukykyinen ja maamme energiaomavarainen.
• Suomi on huomattavasti nykyistä moniarvoisempi. Poliittisen korrektiuden rajat ovat laajemmat ja erilaisia näkemyksiä on totuttu kuulemaan. Jopa arvokonservatiivit hyväksytään paheksumatta tasavertaiseksi osaksi julkista keskustelua.
• Suomeen kohdistuu edelleen maahanmuuttoa, mutta sitä valikoidaan järkiperäisesti ja pyrimme maahanmuuttopolitiikan – kuten kaiken politiikan – kautta hyödyttämään Suomea. Suomi on EU-jäsen mutta olemme päättäväisesti torjuneet liittovaltion tavoittelun ja kasvavat tulonsiirrot jäsenmaiden välillä.
• Suomen valtio on edelleen virallisesti kaksikielinen, mutta pakkoruotsi on korvattu vapaaehtoisilla opinnoilla, jolloin jokainen kansalainen saa valtiovallan sijaan itse päättää kieli-identiteetistään. Yksilön vapaus ja vastuu ylipäänsä ovat nykyistä suurempia ja sosialistista holhousvaltiota on merkittävästi purettu, mikä näkyy mm. alkoholipolitiikassa.
• Suomi on yksilölähtöinen ja yrittäjähenkinen maa, joka ei kuvittele valtion saatikka EU:n keskusvallan olevan yhteiskunnan tai hyvinvoinnin perusta. Julkinen sektori on pienentynyt ja yleisesti ymmärretään, että kaikki yhteiskunnan laskut, myös valtion lupaamat etuudet, maksaa lopulta yksityissektori eli joku työtä tekevä yksilö.
• Aivan erityisesti Suomi ja suomalaiset ovat muuttuneet siinä, että meillä on vahva itsetunto ja usko tulevaan. Meillä ei ole tarvetta vihata eikä pelätä mitään, mutta pidämme oikeudenmukaisesti puoliamme niin EU:ssa kuin muutenkin. Olemme ylpeitä isänmaastamme ja arvostamme kulttuuriamme ja perinteitämme, joita mikään toinen kansa ei puolestamme vie eteenpäin.
Tästä päivästä alkaen sinulla on mahdollisuus äänestää tämän tai jonkun muun vision puolesta. Jos et itse halua tukea tätä tulevaisuudenkuvaa, toivottavasti et ainakaan pelkää sitä. Moniarvoistuva yhteiskunta pysyy kasassa vain, jos pystymme mielipide-eroista huolimatta kunnioittamaan erilaisuutta, keskustelemaan rakentavasti keskenämme ja sitoutumaan kansanvallan tuottamiin päätöksiin myös silloin, kun ne eivät miellytä itseä.
Niin kauan kuin meillä on tästä yhteisymmärrys, meillä on myös yhteiskunta.
Sampo Terho
europarlamentaarikko, eduskuntavaaliehdokas (ps.)
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












