

LEHTIKUVA
Terroristijärjestö Hizbollahin johtajan Hassan Nasrallahin surmapaikka vain 53 metrin etäisyydellä YK:n hallinnoimasta koulusta – vihje Nasrallahin piilopaikkaan tuli iranilaiselta vakoojalta
Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah surmattiin viime perjantaina Israelin ilmaiskussa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa. Surmapaikka, Hizbollahin maanalainen komentokeskus, sijaitsi vain 53 metriä YK:n hallinnoimasta koulusta.
Iran Internationalin mukaan samassa iskussa sai surmansa myös IRGC-joukkojen korkea-arvoinen komentaja Abbas Nilforoushan. Israel kertoi sunnuntaina myös kahdenkymmenen Hizbollah-johtajan kuolleen Hassan Nasrallahin tappaneessa iskussa.
Hizbollah vahvisti lisäksi sunnuntaina, että myös korkea-arvoinen komentaja Ali Karaki kuoli Israelin ilmaiskussa perjantaina.
Kannattajat uhkaavat libanonilaissiviilejä
Libanonin pääministerin mukaan noin miljoona ihmistä on paennut kodeistaan Hizbollahin 8.10. aloittaman hyökkäysodan alta.
Siviilien uhkana ovat myös Hizbollahin omat kannattajat Libanonin sisällä. Ylen Beirutista raportoiva toimittaja Antti Kuronen kertoi Ylen pääuutislähetyksessä 28.9. kohdanneensa moottoripyörillä ajavia ja automaattiaseilla ilmaan ampuvia Hizbollahin kannattajia, jotka olivat tiedustelleet myös toimittaja Kuroselta, millä asialla hän on kaupungilla.
Väkevää propagandaa Venäjän tv-kanavalla
Nasrallahin kuolema nousi verekseltään esiin myös Venäjällä. Russia Today -kanava näytti lähetyksessään tunteisiin vetoavan libanonilaistoimittajan itkukohtauksen.
Toimittaja Marwa Osman purskahtaa itkuun, kun Russia Today -lähetyksen juontaja kertoo hänelle Hizbollahin johtajan kuolemasta.
Iranin islamistisen hallinnon kanavan toimittaja
X-profiilinsa ja Telegram-kanavansa esittelytekstien mukaan Osman on tohtori, yliopistolehtori ja poliittisten keskusteluohjelmien juontaja. Hänen esittelytekstissään mainitut kanavat ovat Press TV ja MIDEASTREAM1.
Press TV on islamistisen hallinnon virallinen tv-kanava. MidEaStream1 puolestaan on ilmeisesti toimittajan itsensä hallinnoima kanava, joka ilmoittaa X-sivullaan ”keskustelevansa Israelin valheista”.
Russia Todayn lähetyksessä olleen videon julkaisi Facebook-päivityksessään brittiläisen Islamic Theólogy of Counter Terrorism -ajatuspajan tutkija Noor Dahri.
Reuters uutisoi 28.9., että Venäjän ulkoministeriö on tuominnut Hizbollahin johtajan Nasrallahin surmaamisen. Venäjä myös vaati Israelia lopettamaan sotatoimet Libanonissa.
Unohdetut syyrialaiset siviiliuhrit
Valkoinen talo julkaisi 28.9. presidentti Joe Bidenin lausunnon:
– Hassan Nasrallah ja hänen johtamansa terroristijärjestö Hizbollah on vastuussa satojen amerikkalaisten kuolemista yli 40 vuoden ajalta. Hänen kuolemansa Israelin ilmaiskussa tuo oikeutta hänen monille uhreilleen, joita ovat amerikkalaiset, israelilaiset ja libanonilaiset siviilit.
Bidenin lausunnosta unohtuivat syyrialaissiviilit, joiden kohtalosta ei ole viime päivinä käyty enää paljoakaan keskustelua.
Toimittaja Dennis Mizner nosti X-päivityksessään esiin Hizbollahin liittolaisuuden Syyrian johtajan Bashar al-Assadin kanssa.
– Hizbollah nähdään usein yksinomaan Israelia vastustavana terroristijärjestönä. Todellisuudessa shiia-islamilainen äärijärjestö käy sotaa koko länsimaista yhteiskuntajärjestelmää vastaan ja sen terrori-iskuista ovat kärsineet siviilit ympäri maailmaa.
– Hizbollahin päätukija Iran on vuosikymmeniä tukenut järjestöä taloudellisesti ja toimittamalla aseita, joista tärkeimpiä ovat ohjukset, jotka usein sijoitetaan siviilien keskuuteen. Vuodesta 2012 lähtien Hizbollah on yhdessä Bashar al-Assadin kanssa murhannut kymmeniätuhansia siviilejä Syyriassa.
Mizner jatkoi päivitystään Hizbollahin tappolistalla:
63 kuollutta
Huhtikuussa 1983 Hizbollah teki itsemurhaiskun Yhdysvaltojen suurlähetystöön Beirutissa.
299 kuollutta
Lokakuussa 1983 Hizbollah-terroristit iskivät Yhdysvaltojen ja Ranskan rauhanturvaajien tukikohtiin Beirutissa surmaten 241 amerikkalaista ja 58 ranskalaista sotilasta.
Tammikuussa 1984 Hizbollah murhasi Beirutin amerikkalaisen yliopiston presidentin Malcolm Kerrin.
Maaliskuussa 1984 Hizbollah sieppasi William Buckleyn, CIA:n asemapäällikön Beirutissa. Häntä kidutettiin ja hän kuoli vankeudessa.
23 kuollutta
Syyskuussa 1984 Hizbollah iski Yhdysvaltain suurlähetystöön Beirutissa.
Maaliskuussa 1985 Hizbollah sieppasi Terry Andersonin, AP:n kirjeenvaihtajan, jota pidettiin vankina seitsemän vuotta.
Helmikuussa 1988 Hizbollah sieppasi eversti William Higginsin, YK-rauhanturvaajan, jota järjestö kidutti ja lopulta murhasi.
29 kuollutta, 242 loukkaantunutta
Maaliskuussa 1992 Hizbollah teki itsemurhapommi-iskun Israelin suurlähetystöön Buenos Airesissa, Argentiinassa. Iskussa kuoli 29 ja loukkaantui 242 ihmistä.
Heinäkuussa 1994 Hizbollah räjäytti autopommin Israelin Lontoon-lähetystössä.
85 kuollutta, 300 loukkaantunutta
Heinäkuussa 1994 Hizbollah oli mukana iskussa AMIA-juutalaiskeskukseen Buenos Airesissa murhaten 85 ja haavoittaen yli 300 henkilöä.
19 kuollutta, 500 loukkaantunutta
Kesäkuussa 1996 Hizbollah oli osallisena kuorma-autopommituksessa Saudi-Arabian Khobar Towersissa, missä kuoli 19 Yhdysvaltain sotilasta ja loukkaantui 500 ihmistä.
Helmikuussa 2005 Libanonin pääministeri Rafiq Hariri murhattiin autopommi-iskussa. YK-tuomioistuin syytti Hizbollahia murhasta.
Heinäkuussa 2006 Hizbollah sieppasi kaksi israelilaista sotilasta, mikä johti 34 päivää kestäneeseen sotaan Israelia vastaan.
Toukokuussa 2008 Hizbollahin terroristit suunnittelivat pommi-iskua Israelin suurlähetystöön Bakussa, Azerbaidžanissa, mutta paikalliset viranomaiset estivät iskun.
Helmikuussa 2012 Israelin suurlähetystön henkilökunta joutui koordinoitujen pommi-iskujen kohteeksi Intiassa ja Georgiassa. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun mukaan Iran ja Hizbollah olivat iskujen takana.
Vihje piilopaikasta tuli iranilaiselta vakoojalta
Lähi-idän tutkija Bijan Rezai Jahromi kirjoittaa viestipalvelu X:ssä libanonilaislähteistä, joiden mukaan vihje Nasrallahin piilopaikkaan tuli iranilaiselta vakoojalta.
– Ranskalainen sanomalehti Loparizin raportoi libanonilaisia lähteitä lainaten, että ”iranilainen vakooja” paljasti Hassan Nasrallahin piilopaikan Israelille. Hizbollahin korkeat virkamiehet ja joukko arabien poliittisia ja uskonnollisia hahmoja puhuivat myös ”iranilaisten agenttien” roolista Nasrallahin sijainnin paljastamisessa. Libanonin arabien islamilaisen neuvoston pääsihteeri Mohammad Ali Al-Husseini sanoi Al-Arabiya -lehden haastattelussa: ”Yksi päivä ennen Hassan Nasrallahin surmaamista hän varoitti tätä, koska Iran myi hänet”.
– Tuntia ennen kuin uutinen Nasrallahin kuolemasta vahvistettiin virallisesti, Mohammad Javad Larijani, islamilaisen tasavallan oikeuslaitoksen ihmisoikeushenkilöstön entinen sihteeri, sanoi suorassa televisiohaastattelussa, että pommituksen ”syynä oli soluttautuminen”.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Dennis Mizner Mohammad Javad Larijani Mohammad Ali Al-Husseini Rafiq Hariri William Higgins Terry Anderson William Buckley Malcolm Kerr Marwa Osman Antti Kuronen Ali Karaki Abbas Nilforoushan Bijan Rezai Jahromi Benjamin Netanjahu Hassan Nasrallah Hizbollah Noor Dahri Bashar al-Assad Joe Biden terroristijärjestöt
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Israel otti haltuunsa Hamasin salakuljetustunnelit Egyptistä Gazaan

Israel hälytystilassa Iranin uhan vuoksi – 28 Israelin suurlähetystöä suljettu toistaiseksi

Tuore palestiinalaisalueiden AWRAD-gallup: Hamasin tekemän terrori-iskun kannatus palestiinalaisten keskuudessa 75 prosenttia

Saksa ratsasi kymmeniä Iranin tukemia Islam-keskuksia juutalaisvihan levittämisen ja Hizbollah-yhteyksien vuoksi
Viikon suosituimmat

Nuorisojoukot kylvävät kauhua Helsingissä – uhreja hakattu, potkittu, ryöstetty ja nöyryytetty
Helsingin poliisi tutkii poikkeuksellisen laajaa rikossarjaa, jossa nuoria epäillään ryöstöistä ja pahoinpitelyistä eri puolilla pääkaupunkia. Tapaukset ovat sijoittuneet elokuun lopun ja marraskuun alun väliseen aikaan, ja rikosilmoituksia on kertynyt yhteensä 25. Epäiltyjä on noin 40, joista lähes puolet on ollut tekohetkellä alle 15-vuotiaita.

50 000 euron Gaza-avustus jäi jumiin Tampereella – Perussuomalaiset vaativat oikaisua pormestari Ilmari Nurmisen päätökseen
Tampereen perussuomalaiset kaupunginvaltuutetut vastustavat veronmaksajien rahojen syytämistä Gazaan. Perussuomalaiset ovat jättäneet demaripormestari Ilmari Nurmisen avustuspäätöksestä oikaisuvaatimuksen.

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe
Vääksyn yhteiskoulun perinteisiin on kuulunut, että koulu on viettänyt osan syyslukukauden päätösjuhlasta joka kolmas vuosi Asikkalan kirkossa. Mediatietojen mukaan rehtori oli kirjoittanut oppilaille ja näiden huoltajille Wilmassa, että "joka kolmas vuosi järjestettävä joulukirkkoperinne syyslukukauden päätösjuhlana on ollut rehtorin virhearvio ja väärä tulkinta apulaisoikeusasiamiehen ja perustuslakivaliokunnan ohjeistuksista". Perussuomalaisten kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Sanna Antikainen haastavat rehtorin väitteet.

Antikainen: Kansanedustaja Yrttiaho jatkaa Venäjän myötäilyä – vasemmistoliiton johto hyväksyy hiljaisuudella
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiahon toistuvia ulostuloja, jotka asettuvat yksiin Venäjän etujen kanssa. Antikaisen mukaan vasemmistoliiton johto kantaa täyden poliittisen vastuun vaikenemisestaan.

Opiskelijaviisumi avasi ovet sosiaaliturvaperäiselle maahanmuutolle – Purra: ”Ehkä hulluin Marinin hallituksen maahanmuuttouudistus”
Opiskelijaviisumi ei jatkossa ole enää perhelippu Suomeen. - Jatkossa opiskelija tulee opiskelemaan – ei elättämään perhettä suomalaisella sosiaaliturvalla, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra.

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa
Australian pääministeri on joutunut ankaran arvostellun kohteeksi, koska hän on ollut oudon poissaoleva kansalaisten surressa Bondi Beachin joukkomurhassa kuolleita. Nyt media on nostanut esille videon, jossa pääministeri osallistuu aktiivisesti Israelin vastaiseen mielenosoitukseen, jossa tuomitaan juutalaisvaltion sotilastoimet palestiinalaisia vastaan. Keskustelu antisemitismistä sai jälleen vauhtia.

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu
Eurooppalainen joulunaika on perinteisesti iloisen yhteenkuuluvuuden ja rauhan juhla. Valitettavasti viime vuosina meidän kristillisen kulttuurimme ytimeen kuuluvasta juhlasta on tullut myös väkivaltaisten hyökkäysten kohde ja heikkojen päättäjien perääntymisen näyttämö. Useissa maissa on jouduttu perumaan jouluperinteitä terroriuhan vuoksi, ja samaan aikaan omia tapojamme siivotaan pois, etteivät ne vain loukkaisi toisin uskovia. Näin jouluna onkin syytä kysyä, ymmärrämmekö me, mitä olemme menettämässä, kirjoittaa kansanedustaja Sanna Antikainen.

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”
Luonnonvarakeskus on aiemmin viestinyt, että Suomen metsät olisivat muuttuneet päästölähteeksi. Nyt uusien laskentojen ja menetelmäpäivitysten jälkeen metsät ovatkin osoittautuneet hiiltä sitoviksi. Tämä ei ole monille suomalaisille uusi tieto, sillä metsien kasvun ja hiilen sitoutumisen todellinen tila on ollut pitkään metsänomistajien ja alan toimijoiden tiedossa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman syyttää Luonnonvarakeskusta harhaanjohtavista laskelmista.

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys
Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen pitää julkisuuteen noussutta Torniossa palvelukodissa paljastunutta vanhuksen kaltoinkohtelua sietämättömänä julmuutena, jota suomalaisen yhteiskunnan ei tule hyväksyä. - Hoitajien kohdistama väkivalta vanhukseen on tuomittavaa. Tällainen tapaus mustamaalaa vanhustenhoitoa ja myös niitä hyviä hoitajia, joita kuitenkin Suomessa on enemmistö, Juvonen sanoo.

Opiskelijamaahanmuutto kiristyy – Purra: ”Suomi astuu taas askeleen kauemmaksi järjettömyydestä”
Hallitus käynnistää ensi vuonna lainvalmistelun, jolla opiskelijamaahanmuuton ehtoja ja perheenjäsenten maahantuloa kiristetään selvästi. Tieto tulevasta uudistuksesta on jo kulkeutunut maailmalle, valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kirjoittaa.














