
Tor-verkon palvelin takavarikoitiin – 6 000 suomalaista sai anonymiteetin sijasta syytteen
Sorrettujen ja solvattujen piilopaikka ja samalla hämäräbusineksen salattu Tor-sipuliverkko on kokenut ankaran kolauksen. Silkkitie-huumekaupan 6 000 käyttäjää päätyi oikeine nimineen ja ostotapahtumineen viranomaisten pihteihin. Muutama on jo saanut tuomion ja monella on vielä kylmä rinki ahterin ympärillä.
Ottamatta millään lailla kantaa rikosoikeudellisiin näkökantoihin on ensimmäiseksi kysyttävä, onko maailmanlaajuinen anonyymi Tor-verkko saatu murretuksi?
Kysymys on erittäin ajankohtainen jokaisessa sellaisessa maailmankolkassa, jossa viestintä tarkoittaa sensuuria ja demokratia on pelkkä haave.
Myytti murrettu – salaus pitää
Tulli kumppaneineen ei tiettävästi ole murtanut Tor-verkon salausta, vaan kyse on palvelimen sisältämästä asiakasdatasta. Kyse voi olla myös uuden tiedustelulainsäädännön hyödyntämisestä: Santahaminasta Saksaan johtavan tietoliikennekaapelin valonnopeudella kiitävää sisältöä on ehkä sorkittu suurella sydämellä.
Tullin tiedotteen mukaan se teki huumekaupan sulkemisessa yhteistyötä muun muassa Ranskan viranomaisten, Europolin sekä Suomessa Keskusrikospoliisin ja poliisilaitoksien kanssa. Tulli sai haltuunsa fyysisen Tor-verkkopalvelimen eli solmun, josta se on purkanut nyt esittelemänsä Silkkitie/Valhalla -huumekauppaa sisältämän informaation.
Huumekauppa siirtyi muualle verkkoon
Maailmanlaajuinen Tor-verkon vapaaehtoisten ylläpitäjien pääkallonpaikka on tiettävästi juuri Pariisissa. Suomessa on ainakin yksi järjestön johtoon kuulunut asiantuntija.
Sosiaalisen median palveluissa ollaan Silkkitien kaatumisesta ja demokratiavajeesta sangen hissun kissun. Korvaavia rikollisia palveluita on kuulemma tullut ja sipulikanavan osoitteen löytää punaisesta kolmiosta.
Turvallista huumekauppaa ei ole
Fakta: Tulli yhteistyötahoineen takavarikoi keväällä 2019 salatussa Tor-verkossa vuodesta 2013 toimineen Silkkitien verkkopalvelimen. Silkkitiellä on myyty huumaus-, doping- ja lääkeaineita sekä aseita. Kauppapaikan myynti on ollut noin 50 miljoonaa euroa ja maksuvälineenä on käynyt lähinnä bitcoin. Pieni osa syytetyistä on jo saanut tuomionsa, mutta yleisesti kiinnostavia nimiä saattaa olla tiedossa.
– Salatussa verkossa palveluiden ylläpitäjät ja myyjät ovat uskoneet ja uskotelleet ostajille huumeiden ja muiden laittomien tuotteiden verkkokaupan olevan ”turvallista” anonymiteetin vuoksi ja siten viranomaisten saavuttamattomissa sekä rikosvastuusta vapaata. Tämä myytti on viimeistään nyt murrettu, toteaa Tullissa tapauksen yleisjohtajana toimiva valvontajohtaja Hannu Sinkkonen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Haavisto ja Andersson luopuisivat huumeiden käytön rangaistavuudesta – Halla-aho eri linjoilla: Huumeet aiheuttavat selkeitä ongelmia ja lisäävät rikollisuutta

Juuso: Lisää resursseja valvontaan – salakuljetuksen vastaista työtä on tehostettava Tornion tullissa ja länsirajalla

Sisäministeri Ohisalon mukaan kovien huumeiden käyttö ja hallussapito pitäisi sallia – ”Vihreät tekemässä Suomesta huumeidenkäyttäjien paratiisia”

Huumekauppa siirtyy kirjastoihin Ruotsissa
Viikon suosituimmat

Hallitus teki lopun miljonääri‑Vesterbackan bisneksestä ulkomaalaisilla nuorilla – yhtiö ajautuu konkurssiin
Pelibisneksillä aiemmin menestyneen Peter Vesterbackan Finest Future ‑yhtiö on konkurssimenettelyssä muun muassa maksamattomien työeläkevakuutusmaksujen vuoksi. Yhtiön keskeinen liikeidea on ollut ulkomaalaisten opiskelijoiden rekrytointi maksua vastaan suomalaisiin lukioihin.

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean
Tampereesta tulee tiettävästi ensimmäinen suomalaiskaupunki, joka avaa kesäkuussa nimettömän ilmoituskanavan rasismista. Apulaispormestari Jaakko Mustakallio (vihr.) myöntää, että nimettömyys voi houkutella perättömiä ilmiantoja kiusaamistarkoituksessa, mutta pitää riskiä pienenä, koska jokainen tapaus arvioidaan erikseen ennen toimenpiteitä. Perussuomalaiset kansanedustajat Pekka Aittakumpu ja Onni Rostila tyrmäävät ajatuksen ilmiantokanavasta.

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.

Somalitaustaisella lääkäriasemalla toiminut valelääkäri jäi kiinni, teki ympärileikkauksia potilaille – poliisi tutkii useita rikoksia
Lääkärinä esiintynyt mies on hoitanut potilaita monikulttuurisen Medipulssi Oy:n lääkäriasemalla ilman pätevyyttä. Mies käytti lääkäriveljensä tunnuksia. Valelääkäri teki muun muassa ympärileikkauksia poikalapsille. Poliisi tutkii tapausta useilla rikosnimikkeillä.

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan
Britanniassa Manchesterin alueella äskettäin järjestettyjen Gortonin ja Dentonin täytevaalien piti olla helppo voitto Labour-puolueelle. Monien yllätykseksi vihreät nousivatkin voittajiksi ja varsin ”kyynisellä” pelillä. Maltillisemmasta vasemmistosta poiketen vihreät räätälöivät kampanjoitaan entistä härskimmin eri kansanryhmille. Monikulttuurisia, monesti islamilaisia kansanryhmiä puhuteltiin Gaza-teemalla ja levittämällä urdunkielisiä antisionistisia videoita. Brittiväestöä puolestaan puhuteltiin kansantaloudellisilla teemoilla.

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan väistyvä toimitusjohtaja, valtiovarainministerinäkin toiminut Suvi-Anne Siimes moittii Helsingin Sanomien haastattelussa että maahanmuuttajat pääsevät liian helposti Kelan eläkejärjestelmän piiriin. Hän näkee tämän ongelmana, joka rasittaa Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ja uhkaa sen kestävyyttä pitkällä aikavälillä.

Koposelta aloite eduskunnassa: Kansaneläke ja takuueläke poistettava maahanmuuttajilta
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa esitetään kansaneläkkeen ja takuueläkkeen poistamista maahanmuuttajilta.

Simula tyrmää vasemmistopoliitikon hyökkäyksen poliisi-instituutiota vastaan: Suomalainen poliisi on maailman luotettavin
Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula arvostelee jyrkästi helsinkiläisvaltuutettu Jenny Kasongon Facebook-päivitystä, jossa tämä syyttää poliisia vallan väärinkäytöstä, väkivallasta, äärioikeistolaisuudesta ja etnisestä profiloinnista ja päättää tekstinsä alamaailman käyttämään lyhenteeseen "acab", mikä tarkoittaa "kaikki kytät ovat sikoja". Simulan mielestä vasemmistopoliitikkojen kannattaisi jättää tunteisiin ja ideologiaan perustuva poliisia vastaan hyökkääminen vähemmälle, sillä Suomen poliisi on syystäkin arvioitu maailman luotettavimmaksi.

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

Ruotsin maaperä sitoo kolme kertaa enemmän hiiltä kuin Suomen – tutkijat ihmettelevät eroa
Haaparannan ja Tornion rajalla metsä näyttää samanlaiselta molemmin puolin valtioiden rajaa. Sama maasto, samat puut, sama ilmasto. Silti Suomen ja Ruotsin YK:lle toimittamat ilmastoraportit kertovat täysin erilaisia lukuja siitä, kuinka paljon hiiltä maaperä sitoo. Suomessa on painetta muuttaa laskentamallia, arvelee Aftonbladet.
















