Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tutkimus: Juutalaisviha tulee nyt vasemmalta – äärivasemmiston antisemitismi on nelinkertaistunut

08.05.2025 |18:05

Tutkimusraportin mukaan antisemitismia oli vuonna 2024 ennätysmäisen paljon. Hamas-terroristien lokakuussa 2023 Israeliin tekemä terrori-isku ja Israelin vastaisku Gazaan ovat aiheuttaneet vakavimman antisemitismin aallon sitten toisen maailmansodan. Nyt ylivoimaisesti suurin osa juutalaisvastaisuudesta tulee äärivasemmistolaisilta tahoilta. Äärivasemmiston antisemitismi on nelinkertaistunut kun taas äärioikeiston antisemitismi on vähentynyt alle puoleen edellisvuoden tapauksista.

Antisemitismia vastustavan CAM-järjestön koostaman tutkimusraportin mukaan juutalaisvastaisuus saavutti ennennäkemättömät mittasuhteet vuonna 2024. Antisemitistisiä tapauksia kirjattiin yli kuusi tuhatta, eli kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna.

– Lokakuun 7. päivän joukkomurhan jälkeen olemme nähneet vakavimman antisemitismin aallon sitten toisen maailmansodan, kirjoittaa tutkimuskeskus tiedotteessaan.

Vuoden 2024 merkittävin uusi ilmiö on ollut se, että ylivoimaisesti suurin osa antisemitismista tulee äärivasemmistolaisilta tahoilta. Tässä on nähtävissä selvä ero vuoteen 2023, jolloin äärivasemmisto ja -oikeisto olivat suunnilleen tasoissa juutalaisvastaisuuden levittäjinä.

Äärioikeiston antisemitismi on kaikkein vähäisintä

Antisemitistiset tapaukset on tutkimusraportissa jaettu äärivasemmistolaisiin, äärioikeistolaisiin, islamistisiin ja sellaisiin, joita ei voi suoraan yhdistää tiettyyn ideologiaan. Vuodesta 2023 vuoteen 2024 äärivasemmistolaisuuteen liittyvän juutalaisvastaisuuden määrä on yli nelinkertaistunut. Ylivoimaisesti suurin osa juutalaisvihasta tulee siis vasemmalta laidalta.

Suurin osa raportissa käsitellyistä tapauksista on kerätty Yhdysvalloista ja Euroopasta. Islamistit tulevat toiselle sijalle juutalaisvastaisten tapausten määrässä. Kolmannella sijalla ovat mihinkään tiettyyn ideologiaan liittymättömät tapaukset. Äärioikeiston antisemitismi on kaikkein vähäisintä, ja äärioikeistoon liittyvien tapausten määrä jäi vuonna 2024 alle puoleen edellisen vuoden määrästä.

Suurin osa raporttiin kirjatuista tapauksista on vihapuhetta, mutta mukana on myös väkivaltaa ja vahingontekoja. Jos tarkastellaan suhteellisia osuuksia, vandalismin osuus oli äärioikeistolaisten kohdalla hieman suurempi kuin äärivasemmistolaisilla.

Yliopistot toimivat antisemitismin hautomoina

Raportissa tuodaan erikseen esille yliopistoissa tapahtuneiden antisemitististen tapausten suuri määrä, joka on tutkimusryhmän mukaan kasvanut ”räjähdysmäisesti”. Monissa länsimaiden yliopistoissa on nähty pitkäkestoisia Palestiina-mielenosoituksia ja tilanvaltauksia, joissa äärivasemmisto on usein toiminut yhteistyössä islamististen tahojen kanssa.

Palestiinalaisia tukevissa mielenosoituksissa on käytännössä huudettu kuolemaa juutalaisille ja toivottu Israelin valtion tuhoutumista. Raportin mukaan yliopistoissa on kirjattu yli tuhat antisemitistista tapausta. Juutalaisia opiskelijoita on uhkailtu, heitä on pyritty eristämään opiskelijajärjestöistä, heidän omaisuuttaan on vandalisoitu ja he ovat joutuneet jopa fyysisten hyökkäysten kohteiksi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ruotsin juutalaisseurakuntien keskusneuvosto sulki vasemmistopuolueen tilaisuuksistaan – antisemitistiset kannanotot ratkaisun takana

22.10.2024 |10:16

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Mikkeli häätää suomalaiset pois ja remontoi sitten tulijoille uudet tilat – Antikainen: ”Tässä hälyttävä esimerkki siitä, miksi kuntien kotoutumistuista pitää leikata”

13.08.2025 |10:57
5.
Suomen uutiset logo

Turvetuotannon alasajo sulkee tehtaita Suomessa – Keskisarja: Turve pitää nostaa pannasta

18.08.2025 |11:05
7.
Suomen uutiset logo

Purra: ”Kyllä riittää tässä maassa hommia puolueella, joka ei halua kupata veronmaksajan selkänahasta etuoikeuksia eikä totella kaiken maailman intressitahoja”

18.08.2025 |08:05
8.
Suomen uutiset logo

Valtamedia tutki mutta unohti uutisen: Vieraskielisten suuri lukumäärä leimaa huono-osaisimpien asuma-alueita

15.08.2025 |14:05
9.
Suomen uutiset logo

Suomi ajoi alas turvetuotantonsa viherhumpan tahtiin – Polvinen: ”Edellisen hallituksen päätökset johtivat siihen, että Italiassa mafia juhlii ja turvetuottajat Suomessa menettivät työpaikkansa”

18.08.2025 |14:51
10.
Suomen uutiset logo

Talousprofessori Matti Virén: On leikattava suomalaisten hyvinvoinnille toissijaisista menoista

17.08.2025 |15:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää