

Tynkkyseltä kirjallinen kysymys turvealan kriisistä: ”Missä viipyvät hallituksen lupaamat turvealan tukieurot?”
Hallitus päätti keväällä turvealalle kohdistettavista tuista, jotka loiventaisivat alan kokemaa romahdusta, jota hallitus on itse ollut kiihdyttämässä. Tukipaketin toimeenpano on kuitenkin takunnut. Perussuomalaisten kansanedustaja Sebastian Tynkkynen on jättänyt ministerille vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyy tukipaketin viivästymisen syistä ja toimeenpanon aikataulusta.
– Suomalaisista elinkeinoista turveala on ollut se, joka kaikkein dramaattisimmin on joutunut kokemaan epäloogisen ja kapeakatseisen ilmastopolitiikan karut seuraukset. Alan elinmahdollisuudet on romutettu, ja hallittu siirtymä on jäänyt ainoastaan hallituksen puheiden tasolle, Sebastian Tynkkynen toteaa.
– Alalla toimivien yritysten tulevaisuudennäkymät eivät ole pelkästään synkentyneet, vaan ne ovat pitkälti hävinneet. Samalla on häviämässä yhteensä tuhansia työpaikkoja, joita turveala on luonut.
Tarvitaan pikaisia toimia
Turvealan toimijoille kohdistettavia tukia oltiin vielä keväällä hallituksen mukaan ottamassa käyttöön kiireellisesti. Alalta kantautuva viesti kertoo kuitenkin toista. Ensimmäistäkään tukieuroa ei vieläkään ole saatu yrityksille, jonka lisäksi tuen saamisen kriteeritkin ovat yhä hämärän peitossa.
– Tarvittaisiin pikaisia toimia, jotka vastaisivat käsillä olevaan kriisiin. Ensinnäkin tarvitaan selvyys, millä edellytyksillä tukea voi saada, ja tämän jälkeen tukieurot pitää saada liikkeelle niille yrittäjille ja työntekijöille, joilta on viety elinkeino alta. Näyttää kuitenkin siltä, että hallitus on tukipaketista tehdyn poliittisen päätöksen jälkeen täysin unohtanut alan yritysten ja työpaikkojen akuutin ahdingon, Tynkkynen huomauttaa.
Turvealan ahdinko heijastuu myös maatalouden ennalta vaikeaan tilanteeseen. Energiaturpeen ohella turvemailta on nostettu kasvu- ja kuiviketurvetta, jotka ovat tärkeitä suomalaisen ruuantuotannon kannalta. Kirjallisessa kysymyksessään Tynkkynen varoittaa, että jatkossa voidaankin joutua turvautumaan tuontitavaraan tai pahimmillaan jokin ruuantuotannon osa voi jäädä kokonaan Suomesta pois.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- turvealan kriisi turvealan tuki turpeen alasajo turveala kirjallinen kysymys ruuantuotanto ilmastopolitiikka Sebastian Tynkkynen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreä siirtymä laittaa vähäosaiset ahtaalle – Koponen: ”Missä ovat Marinin hallituksen toimet kotitalouksien auttamiseksi?”

Antikainen: Hallituksen on laskettava turpeen verotusta

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Vihreä siirtymä kylvää tuhoa teollisuuden parissa

Turpeen käyttöä puolustava kansalaisaloite kerännyt lähes 40 000 allekirjoitusta

EU uhkaa omaa ja Suomen ruoantuotantoa – Huhtasaari ja Hakkarainen: ”Ilmastohulluuden nimissä tehtävä tuhotyö jatkuu”

PS ei hyväksy valtioneuvoston kirjelmää EU:n uusiutuvien energialähteiden käytön edistämisestä: ”Tavoitteet tai keinot vääriä ja Suomen etujen vastaisia”

Koskela: Lisääntyvä energiankulutus katetaan tällä hetkellä pääosin tuontisähköllä – ”Tämäkö on ilmaston kannalta järkevää?”

Reijonen: Miten on mahdollista, että hallitus on antanut turpeen tuotannon romahtaa?

Suomalaisen kasvu- ja kuiviketurpeen saanti on turvattava
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










