Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ulkomaalaislain muutokset astuivat voimaan – tavoitteena sujuvampi turvapaikkaprosessi ja väärinkäytösten ehkäisy

02.06.2025 |13:10

Ulkomaalaislain muutokset astuivat voimaan 1.6.2025. Muutosten tavoitteena on turvapaikkatutkinnan sujuvoittaminen ja turvapaikkajärjestelmän väärinkäytösten ehkäiseminen. Keskeisiin uudistuksiin kuuluu karkottamis- ja käännyttämispäätösten täytäntöönpanon selkeyttäminen, uusintahakemusten käsittelyn yksinkertaistaminen sekä kotimaahan matkustamisen merkityksen täsmentäminen suojeluaseman lakkautusharkinnassa.

Jatkossa karkottamispäätökset voidaan panna täytäntöön aiempaa nopeammin, jos hakija on esimerkiksi peruuttanut hakemuksensa, saanut raukeamispäätöksen tai hakemus on päätetty jättää tutkimatta.

– Tällaisissa tapauksissa uusintahakemukseen ei enää tarvitse tehdä uudestaan karkotuspäätöstä, vaan riittää, että uusintahakemus katsotaan perusteettomaksi, kertoo turvapaikkatutkinnan prosessinomistaja Roosa Simola Migrin tiedotteessa.

Lakimuutoksen myötä pakolaisasema voidaan jättää myöntämättä, jos hakija tekee uusintahakemuksen perusteisiin liittyviä muutoksia vasta kotimaasta lähtemisen jälkeen. Tällaisessa tilanteessa hakija voi kuitenkin saada toissijaista suojelua.

Lomailu kotimaassa voi lakkauttaa suojeluaseman

Suojeluaseman lakkauttamiseen liittyvä päätöksenteko on nyt kirjattu lakiin, jolloin kansainvälistä suojelua saanut henkilö voi menettää asemansa kotimaahan tai aiempaan asuinmaahan matkustamisen seurauksena.

– Tämä tekee asian selkeämmäksi myös asiakkaillemme, sanoo lakkauttamis- ja peruuttamisharkinnan prosessiasiantuntija Milla Väisänen.

Lakimuutoksella myös pakolaisen matkustusasiakirjan ja muukalaispassin käyttöä rajoitetaan, eikä niitä enää voi käyttää matkustamiseen kotimaahan tai aiempaan asuinmaahan ilman poikkeuksellisen painavaa syytä.

Näillä uudistuksilla Suomi pyrkii varmistamaan tehokkaan ja selkeän turvapaikkaprosessin, joka tukee järjestelmän uskottavuutta ja varmistaa, että kansainvälistä suojelua käytetään aidosti tarpeen mukaan.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
7.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi