Unkari lakkauttaa sukupuolentutkimuksen opetuksen valtion yliopistoissa – “ideologiaa, ei tiedettä”

14.08.2018 |14:12

Unkarin hallitus on päättänyt lakkauttaa sukupuolentutkimuksen eli entisen naistutkimuksen valtiollisissa yliopistoissaan, koska sukupuolentutkimuksen kurssit eivät hallituksen mukaan palvelee mitään erityistä tarkoitusta, ja koska ne perustuvat “ideologiaan ennemmin kuin tieteeseen”.

Fidesz-puoluetta edustavan valtiosihteeri Bence Rétvárin mukaan yliopistotutkintojen tulee perustua tieteelliselle pohjalle, kun taas sukupuolentutkimusta, kuten marxismi-leninismiä aikanaan, voi paremmin kutsua ideologiaksi kuin tieteeksi, eikä ideologian opetus ole yliopistoissa sopivaa.

Unkarin hallituksen puhemies totesi Breitbartin uutisille, että sukupuolentutkimuksesta valmistuneille ei ole kysyntää Unkarin työmarkkinoilla.

– Ei ole taloudellista syytä tällaisille opinnoille, puhemies totesi. Sukupuolentutkimuksen opetusohjelma ei puhemiehen mukaan tarjoa opiskelijoille sellaisia taitoja, jotka olisivat hyödynnettävissä työmarkkinoilla.

Unkari ei ole ollut feministisen naistutkimuksen johtava maa tähänkään mennessä. Päätös koskee vain 13 opiskelijaa niissä kahdessa yliopistossa, joissa sukupuolentutkimusta opetetaan.

Norja ehti ensin

Unkari on Euroopan johtavia maita käynnissä olevassa kulttuurimurroksessa, jossa marxilaisia ideologioita siivotaan instituutioista. Sukupuolentutkimuksen kritiikin kohdalla Unkari ei kuitenkaan ehtinyt ensimmäiseksi.

 

Norjassa havahduttiin jo kahdeksan vuotta sitten siihen, että sukupuolentutkimus ei ole tiedettä, kuten Suomen Uutiset kertoi aiemmin. Norjan televisio esitti vuonna 2010 dokumenttisarjan Hjernevask (Brainwash, tekstitetty englanniksi), joka käsitteli muun muassa palkkatasa-arvoa, kasvatuksen ja geenien vaikutusta ihmisiin, seksiä, väkivaltaa, rotua sekä seksuaalista suuntautumista.

Dokumentti nolasi norjalaiset yhteiskuntatieteilijät ja herätti laajan julkisen keskustelun Norjan mediassa.

Myöhemmin Pohjoismainen ministerineuvosto sulki Oslon yliopiston yhteydessä toimineen pohjoismaisen sukupuolentutkimuksen tutkimuslaitoksen Nordic Gender Instituten.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
7.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
10.
Suomen uutiset logo

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”

24.03.2025 |12:13

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää