Artikkeli kuva

Syysmuuttoon kokoontuneita hanhia Tuusulassa. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Valkoposkihanhen metsästyksen salliva kansalaisaloite kerää hurjana allekirjoituksia – jo yli 43 000 kasassa

30.05.2020 |21:32

Valkoposkihanhien metsästyksen salliva kansalaisaloite haalii allekirjoituksia. Yli 43 000 on allekirjottanut aloitteen.

Aloitteessa perustellaan metsästyksen sallimista lajin elinvoimaisuudella ja sen aiheuttamilla vahingoilla. Viro ja Ruotsi ovat sallineet rajoitetun metsästyksen. Aloitteen tekijöiden mukaan valkoposkihanhen kannan kehitys ei anna perusteita lajin erityiselle suojelemiselle vaan kanta kestäisi jo rajoitetun metsästyksen.

– Virossa ja Ruotsissa, jotka ovat myös Bernin sopimuksen allekirjoittaneet, valkoposkihanhien metsästys on sallittu pelloilta satovahinkojen ehkäisemiseksi ja rajoitetusti metsästystä on suoritettu myös puistoista ja esimerkiksi golf-kentiltä. Samoin voitaisiin siis toimia myös Suomessa.

Mikäli aloite kerää yli 50 000 allekirjoitusta, se etenee eduskunnan käsiteltäväksi.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
9.
Suomen uutiset logo

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin

03.09.2026 |14:17
10.
Suomen uutiset logo

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla

03.09.2026 |12:21

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää